Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebola on yksi vuosikymmenen pahimmista terveyskriiseistä. Kun epidemia heinäkuussa 2019 levisi Pohjois-Kivun provinssin pääkaupunkiin Gomaan, WHO julisti epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Goma sijaitsee Ruandan rajalla, joten myös Ruandan valtio on ryhtynyt ebolan ehkäisytoimiin.
Teen kenttätutkimusta Ruandan Gisenyin ja Goman rajalla. Ebolan levittyä alueelle tuli pelon ilmapiiristä käsinkosketeltava. Valtioiden välisistä konflikteista huolimatta Goma ja Gisenyi ovat sisarkaupunkeja, joiden asukkaat tuntevat kuuluvansa samaan yhteisöön. Kahden miljoonan asukkaan Goma toimii YK:n humanitaarisena tukikohtana levottomassa, sissijoukkojen terrorisoimassa Itä-Kongossa.
Gisenyi taas on rauhallinen kaupunki Kivu-järven rannalla. Moni valitsee asua Gisenyissa, mutta käy töissä ja koulussa Goman suurkaupungissa. Rajaliikenne on mantereen vilkkainta: 50 000 ihmisen arvioidaan ylittävän rajan joka päivä.
Kongon vastatoimia ebolan taltuttamiseksi on moitittu riittämättömiksi, Ruanda puolestaan on kerännyt WHO:lta kiitosta toimenpiteidensä tehokkuudesta. Ruanda jopa väliaikaisesti sulki rajan Kongon kanssa, lisäten pelkoa raja-alueen asukkaiden keskuudessa. Suurin ero maiden välillä ilmenee kansalaisyhteiskunnan luottamuksessa valtioon ja kansainvälisiin auktoriteetteihin.
Ruandassa käsienpesupisteet ja ebolasta varoittavat infotaulut ilmestyivät katukuvaan muutamassa päivässä. Koska ebola leviää herkästi eritteiden välityksellä, koskettamisesta tuli kiellettyä. Papit eivät enää siunaa seurakuntalaisia koskettamalla. Läheiset tervehtivät halauksen sijasta kyynärpäitä yhteen kolauttaen. “Tämä on uusi ebola-tervehdys!”, nauravat kaverukset tavatessaan Gisenyissä.
Goman asukkaat taas ovat luottamuksen ja tiedon puutteen vuoksi olleet vastahakoisia ottamaan ebola-rokotteen. Ebolapotilaiden läheisiä on vaikea jäljittää, sillä he eivät halua testeihin. WHO:n työntekijät ja klinikat ovat joutuneet jopa väkivallan kohteiksi. Epäluuloa on aiheuttanut potilaiden eristäminen ja ebolaan menehtyneiden hautaaminen ilman perinteisiä hautajaismenoja, joissa saattoväki koskettaa vainajaa.
Alueen kulttuureissa koskettaminen on tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Sairaanhoidossa sillä on erityinen merkitys. Kosketus tuo hoitajan ja hoidettavan yhteen. Koskettamisen kautta uusiutuvat sosiaaliset suhteet luovat yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta.
WHO on Länsi-Afrikan ebolaepidemiasta lähtien rekrytoinut antropologeja kuromaan kiinni ymmärrystä valtion, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten välillä. Kongossa työskentelevä antropologi Julienne Anoko uskoo, että epidemian taltuttaminen onnistuu parhaiten keskustelemalla tartuntavaarassa olevien ihmisten kanssa. Vaikka lääketiede ja tekniset ehkäisymenetelmät estävät ebolan leviämistä, kommunikaatio ja pelkojen karistaminen ovat avaimia toimivan hoito- ja ennaltaehkäisystrategian kehittämiseen.
Goma ja Gisenyi ovat oiva esimerkki siitä, että samoja menetelmiä ei voida soveltaa kaikkialla kansainvälisen kansanterveysuhan aikana. Ruandassa valtio nauttii kansan luottamusta. Ebolan ehkäiseminen on helpompaa kuin poliittisesti epävakaassa Kongossa, jossa usko auktoriteetteihin on heikko. Luottamuksen ja turvallisuuden takaamiseen tarvitaan kulttuurista ymmärrystä. Ebolan ehkäisyn tulisikin nojata lääketieteen lisäksi paikallisten tapojen ja kulttuurien tuntemiseen.