Helsingin Sanomat uutisoi, että jokainen Tohmajärven kunnanvaltuutettu saa 10 000 euroa. Tämän summan he saavat käyttää miten haluavat, kunhan käyttökohde on kunnan strategian mukainen. Suomessa kyse on omaperäisestä poliittisesta aloitteesta, mutta esimerkiksi Indonesiassa sekä kansanedustajilla että useiden kuntien valtuutetuilla on käytössään vastaavanlaiset rahasummat, joita kutsutaan ”kansalaisten toiveiden pyydystämisrahastoiksi”. Jotkut politiikan tutkijat ovat sitä mieltä, että tämän kaltaiset rahastot heikentävät politiikan uskottavuutta ja altistavat poliittista järjestelmää korruptiolle.

Eräs politiikan keskeisistä tehtävistä on rahan ja resurssien jakaminen. Politiikan tutkimuksen jargonissa tätä kutsutaan redistribuutioksi. Yleensä tämä tehdään jonkin yleisen ja yhteisesti sovitun periaatteen mukaisesti, jolloin kyse on ohjelmallisesta redistribuutiosta. Jos yksittäinen poliitikko voi päättää, kenelle redistribuutiota tehdään, kyse on valta-aseman väärinkäyttämisestä. Tätä kutsutaan alan kirjallisuudessa sanalla ”patronage”, jota voitaisiin kutsua suomen kielellä suojelukseksi. Siinä suojelija (”patron”) tukee valikoivasti suojattejaan, jotka vastavuoroisesti pitävät huolta siitä, että heidän suojelijansa pysyy vallassa.

Indonesian tapauksessa institutionalisoidut ”pyydystämisrahastot”, vaikkakin laajalti kritisoidut, ovat olleet askel oikeaan suuntaan. Poliitikkojen harjoittaman suojeluksen on parempi tapahtua siten, että siitä jää jälki kunnan tai valtion kirjanpitoon, kuin että se olisi salaista ja kaiken valvonnan ulkopuolella. Indonesia onkin kohonnut Transparency International -järjestön korruptioindeksissä mukavasti 126. sijalta 89. sijalle kymmenessä vuodessa.

Korruptioindeksissä ei mitata korruptiota, vaan liike-elämän ja järjestömaailman ihmisten mielikuvaa siitä, onko maassa korruptiota. Kyselyyn vastanneet suomalaiset ovat olleet sitä mieltä, että korruptiota maassamme on erittäin vähän. Suomi oli indeksissä vuonna 2018 kolmannella sijalla.

Kiinnostava kysymys Suomen kontekstissa on, mitä Tohmajärven ”pyydystämisrahastot” merkitsevät politiikan kulttuurin ja sen mahdollisen muutoksen kannalta. Kun poliitikoille annetaan henkilökohtainen rahasto, politiikka tulee kuntalaisille kiinnostavammaksi ja henkilökohtaisemmaksi.

Yksittäisen valtuutetun rahankäyttö on tavalliselle kuntalaiselle varmasti kiinnostavampaa seurattavaa kuin vaikkapa kunnan talousarvion lähetekeskustelu. Mitäköhän esimerkiksi tohmajärveläiset Leena Väistö (kesk) tai Kari Kakkonen (sd) aikovat tehdä omilla kymppitonneillaan?

Vaarana kuitenkin on, että pyydystämisrahastot vievät politiikkaa enemmän suojelustyyliseen suuntaan, jota tutkijat pitävät politiikan uskottavuutta rapauttavana. Toisaalta, onko suojeluspolitiikka Suomessa uusi ilmiö? Suomi on kuuluisa siltarumpupolitiikastaan, eli poliitikkojen kohdennetuista rakennusprojekteista äänestäjiensä tuen saamiseksi. Myös jotkut indonesialaiset politiikan kommentoijat tuntevat tämän suomalaisen käsitteen. Se sopii myös indonesialaiseen kontekstiin – maa, jossa kärsitään paljon tulvista, tarvitsee paljon siltarumpuja.

Ehkäpä poliitikkojen henkilökohtainen rahasto onkin askel poispäin korruptiosta – Suomellekin.

Luettavaa:

• Aspinall, Edward, and Mada Sukmajati, eds. Electoral Dynamics in Indonesia: Money Politics, Patronage and Clientelism at the Grassroots. 
• Rubaidi. “East Java: New Clientelism and the Fading of Aliran Politics.” In Electoral Dynamics in Indonesia: Money Politics, Patronage and Clientelism at the Grassroots, edited by Edward Aspinall and Mada Sukmajati, 264 – 278. 
• Farhan, Yuna. “A Parliamentary Free-for-All.” Inside Indonesia, November 14, 2016. 
• Stokes, Susan C. “Pork, by Any Other Name… Building a Conceptual Scheme of Distributive Politics.” APSA 2009 Toronto Meeting Paper, 2009.