Mikä on ollut ministerintyössä tähän asti yllättävintä?
Tulin politiikkaan 38-vuotiaana, eli en ihan poikasena. Olen toisen polven kansanedustaja, joten asiat ja haasteet ovat tuttuja, mutta ministerinä yllätti ulkoministeriön laaja toimintakenttä ja vastuu suomalaisista.
Olen ylpeä lähetystöistämme ja niiden työntekijöistä: he kaikki kantavat ”Suomen pelipaitaa” päällä. Ministerinä minun pitää pystyä palvelemaan tätä kokonaisuutta siten, että se palvelee Suomea ja suomalaisia. Tämä on hyvin arvokas tehtävä.
Salkussasi ovat ulkomaankauppa ja kehitys. Miten varmistat, että kehityskysymykset eivät jää kauppapolitiikan varjoon?
Kansainväliset kollegat sanovat, että Suomi on ollut fiksu, kun olemme yhdistäneet kehityksen ja ulkomaankaupan. Ne ovat toisiaan täydentäviä elementtejä, eivät kilpailevia. Tästä on hyviä esimerkkejä maailmalta. Esimerkiksi Aid for Trade -aloitteella on kehitetty naisyrittäjyyttä, saatu kehityspolitiikan avulla taloudellinen kehitys kohti kansainvälisiä kaupallisia arvoketjuja ja siten päästy kiinni kansainväliseen kauppaan.
Olet taustaltasi myös jääkiekkoilija. Onko kehityspolitiikassa nyt hyökkäyksen vai puolustuksen aika?
Kehityspolitiikassa on joukkuepelin paikka. Tässä ajassa tarvitaan pelinrakentajia, maalintekijöitä, ja vähemmän riidankylväjiä. Se koskee ihan meitä kaikkia. Suomi on aina menestynyt joukkueena. Emme aina pysty kilpailemaan resursseilla, joten meidän pitää pystyä hyvään suoritukseen yhdessä.
Miten edistät 0,7 % -tavoitetta omalla ministerikaudellasi?
Hallitusohjelma lähtee siitä, että meidän pitää pystyä katsomaan pitkälle tulevaisuuteen. Maailmaa tai Suomea ei tehdä valmiiksi neljässä vuodessa. Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet, pitää nähdä yli vaalikausien ja katsoa kestävän kehityksen tavoitteita yhdessä kansallisesti. Meidän pitää yhdessä kaikkien sidosryhmien, myös kansalaisjärjestöjen, kanssa laatia tiekarttaa.
”Ei tästä tulisi yhtään mitään ilman vaimoni jaksamista ja jokapäiväistä arjen työtä.”
Mikä on aikamme suurin kehityshaaste?
Kyllä se varmasti on kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen kokonaisuus. Agenda 2030:n ydinviesti on, että haasteita on lähestyttävä kokonaisvaltaisesti ja systeemisesti ajatellen.
Suomen kehitysyhteistyön painopiste on Afrikassa. Onko Suomi vetäytymässä kehitysyhteistyöstä Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa?
Painopiste on perusteltu, koska köyhyys ja kehityshaasteet keskittyvät eniten Afrikkaan. Aasiassa jatkamme yhteistyötä erityisesti Afganistanissa, Myanmarissa ja Nepalissa. Latinalainen Amerikka ei ole viime vuosina ollut mukana.
Kauanko kehitysyhteistyötä vielä tarvitaan?
On paljon positiivista: asiat ovat liikkuneet eteenpäin ja tuloksia on saatu. Mutta on valitettava tosiasia, että useat kestävän kehityksen tavoitteista ovat jäämässä jälkeen globaalisti. Agenda 2030 on yksi tapa määritellä, mihin saakka kehityspolitiikkaa ja –yhteistyötä tarvitaan.
Kaikessa toiminnassa pitää huomioida ilmastonmuutoksen rooli, joka saattaa
siirtää joitakin tavoiteaikatauluja ikävällä tavalla eteenpäin. Toisaalta innovaatioiden kautta maailma saattaa muuttua myös positiivisempaan suuntaan.
Podetaanko sinun perheessäsi ilmastoahdistusta?
Minulla on kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö. Erityisesti teini-ikäiset poikani ovat huolestuneita luonnon monimuotoisuudesta ja maapallon tulevaisuudesta. Ilmastohuoli on ilmeinen, ja isänä paras tapa on keskustella siitä tosiasioiden kautta.
Olemme kaikki innokkaita luontoihmisiä. Liikumme paljon vesillä ja käymme kalassa. Olen halunnut opettaa lapset ymmärtämään luontoa ja selviytymään siellä, mutta samalla arvostamaan ja kunnioittamaan sitä.
Miten tasa-arvo näkyy arjessasi?
Työni vuoksi olen paljon poissa kotoa. Täytyy olla rehellinen: ei tästä tulisi yhtään mitään ilman vaimoni jaksamista ja jokapäiväistä arjen työtä.
Ministerin työn vaikein puoli on työn ja perheen yhteensovittaminen, jonka olen myös itse kokenut lapsena. Piirsin pienenä päiväkodissa perheestäni kuvan, jossa olimme minä, pikkusisko ja äiti, mutta ei isää. Ehkä se oli pienen pojan viesti isälle, että ole enemmän kotona. Samaa viestiä minäkin saan. Tästä päättäjien työn puolesta puhutaan vähemmän.
Niin, isäsi Jouko Skinnari toimi 35 vuotta kansanedustajana ja pari vuotta myös ministerinä. Onko taustasta sinulle enemmän hyötyä vai haittaa?
Hyötyä, totta kai. Yhteiskunnallinen keskustelu, osaamispohjan luominen, verkostot kotimaassa ja kansainvälisesti. Olen saanut seurata sivusta ja olla niissä pienestä saakka mukana.
Ehkä meiltä toisen polven kansanedustajilta, miksei ministereiltäkin, odotetaan aika paljon. Mutta on siinä vinha totuus, että ei näitä asioita opi koulunpenkillä vaan tekemällä.