Älä puhu tuntemattomille.

Älä lähde ventovieraan ihmisen kyytiin.

Nämä neuvot varmasti jokainen muistaa lapsuudestaan. Mutta miten toimia silloin, kun uhka piileekin ihan lähellä? Mitä tehdä silloin, kun vaara on harrastuksen parissa, koulussa, naapurustossa – tai omassa suvussa ja perheessä?

”On ymmärrettävä, että seksuaalinen väkivalta on hyvin yleistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ei voi piiloutua tasa-arvon harhaluulon taakse. On uskallettava tiedostaa, että mukavan oloinen kaveri tai perheenisä voi kotonaan tehdä järkyttäviä asioita”, Ann-Mari Leinonen sanoo.

Leinosen ja Meeri Koutaniemen teos Vahvaksi rikotut: Tarinoita seksuaaliväkivallasta Suomessa (2020) kertoo neljäntoista naisen kokemuksen seksuaaliväkivallasta: seksuaalisesta hyväksikäytöistä, insesteistä ja raiskauksista. Vaikka Suomessa kaunokirjallisuuden puolella esimerkiksi Maria Peuran teos On rakkautes ääretön (2001) käsitteli insestiä, on seksuaaliväkivalta Suomessa yhä tabu.

Suomessa seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu vuosittain noin 50 000 ihmistä. Vain harva tapaus tulee poliisin tietoon. Vahvaksi rikotut on ensimmäinen aihetta käsittelevä teos, jossa äänessä ja kuvissa ovat väkivallan kokijat.

Tekijöiden mukaan kirjan tärkeimpiä tavoitteita on hälventää häpeää ja murtaa hiljaisuuden kulttuuria seksuaaliväkivallan ympäriltä.

Monesta tarinasta käy ilmi, etteivät ulkopuoliset ole puuttuneet seksuaaliväkivaltaan, vaikka ovat tienneet siitä.

Teoksessa vuorottelevat Koutaniemen valokuvat ja Leinosen toimittamat tekstit naisten tarinoista. Valokuvat paitsi rytmittävät tekstiä ja antavat tilaa hengittää raskaiden tarinoiden väleissä, mutta myös syventävät tarinoita. Kirjan kieli on rehellistä, korutonta ja konkreettista.

Monesta tarinasta käy ilmi, etteivät ulkopuoliset ole puuttuneet seksuaaliväkivaltaan, vaikka ovat tienneet siitä. Hiljaisuuden ja vaikenemisen kulttuuri on hallinnut kirjan kokijoiden elämää.

Kertomuksista käy ilmi sekin, kuinka seksuaalisen väkivallan traumat voivat kulkeutua sukupolvelta toiselle. Näin seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulee ylisukupolvinen kokemus. Kirjassa nyt kuusikymppisen Ritvan isäpuoli on hyväksikäyttänyt häntä lapsena, ja myös Ritvan tytär joutuu insestin uhriksi. Myöhemmin selviää, että myös Ritvan äitiä on lapsena käytetty hyväksi.

”Äidin mukaan en olisi saanut paljastaa kenellekään tyttäreni kokemuksia, sillä niistä tulee vain kärsimystä. Hän oli itse tottunut hukuttamaan vihansa, surunsa, pelkonsa ja ahdistuksensa työhön. Hänet oli kasvatettu siihen, ettei perheen asioita saa kertoa eteenpäin. Sama toimintamalli ohjasi häntä myös minun tapauksessani”, Ritva kertoo kirjassa.

On yhä tavallista, että poliisi kysyy: Olitko kuinka humalassa? Mitä sinulla oli päälläsi?

Monet tarinat herättävät lukijassa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Suomen rikoslainsäädäntö näyttäytyy puutteellisena, kun kysymyksessä ovat seksuaaliväkivaltarikokset. On yhä tavallista, että poliisi kysyy: Olitko kuinka humalassa? Mitä sinulla oli päälläsi?

”Vastuun pitäisi olla aina tekijällä, ei uhrilla. Sen vuoksi raiskauslainsäädäntö on saatava suostumusperustaiseksi ja vastaamaan ihmisten oikeustajua. Tällöin vastuu olisi aina tekijällä, ja uhri uskaltaisi tehdä poliisille ilmoituksen. Näin tekojen todelliset määrät alkaisivat tulla esiin”, Leinonen sanoo.

Leinosen mukaan nykyään vain kymmenen prosenttia poliisille ilmoitetuista teoista johtaa tuomioon.

”Tekijät ja yhteiskunta saavat signaalin, ettei kyse ole tärkeästä asiasta. Nämä asenteet ylläpitävät patriarkaalista kulttuuria, jossa nainen joutuu kantamaan häpeän ja stigman.”

”Raiskaus rikkoo ihmisen sisimmän. Olen hengissä, mutta säröillä.”

Tarinoista tekee erityisen painavia se, miten kauaskantoisia seurauksia seksuaalisesta väkivallasta on uhreille. Traumat voivat vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä asioita elämässä uskaltaa ylipäätään tavoitella ja millaisen taloudellisen tai sosiaalisen aseman yhteiskunnassa saa.

”Raiskaus rikkoo ihmisen sisimmän. Olen hengissä, mutta säröillä”, Riikka, 41, toteaa kirjassa.

Kaikesta huolimatta teoksessa on läsnä toivo. Seksuaalista väkivaltaa kokeneet naiset eivät ole pelkästään uhreja, vaan myös selviytyjiä.

Millaista palautetta kirjan tekijät ovat saaneet teoksesta julkaisun jälkeen?

”Moni odotti kirjaa jo ennen sen julkaisua, koska aihe on Suomessa tabu. Yksi hienoimmista palautteista on se, kun raiskauksen uhriksi joutunut nainen kertoi saaneensa tarinoista lohtua ja uskoa omaan selviytymiseensä.”

Myös ne kommentit, jossa lukijat ovat kertoneet tajunneensa hakeutua terapiaan, ovat tuntuneet tekijöistä tärkeiltä.

Entä mitä Leinonen haluaa sanoa seksuaaliväkivallan uhreille?

”Älä jää yksin. Uhriksi joutuminen ei ole koskaan sinun vikasi. Uskalla puhua. On sanottu, että hiljaisuus on pedofiilin paras ystävä. Myös raiskaaja rakastaa vaikenemista. Älä suo heille sitä iloa, että olisit hiljaa”, Leinonen pohtii.

Ei ole helppoa syventyä tarinoihin, joita ei toivoisi Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ja tasa-arvon mallimaassa olevan ollenkaan. Silti tarinoihin syventyminen on välttämätöntä.

Kuten Anna, 29, sanoo kirjassa:

”Jotta saisimme aikaan tabuja murtavaa keskustelua, median ja suuren yleisön täytyy myös uskaltaa kuunnella, mitä seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneilla on sanottavana.”