En kuulu korona-zeniläisiin. Joudun hätistämään sisältäni hädän tunnetta ja kaipaan holtittomasti ihmisiä. Maailma näyttää liian samalta kuin aina: varattomat, kodittomat, sairaat, hauraat kärsivät eniten.
Yksi iso asia ilahduttaa. Nimittäin se, mitä pandemia tekee tieteen arvostukselle. Pitkästä aikaan emme katso tiedettä vaatien, vaan kysyen. Yliopistoilta ei kaivata työelämävalmiuksia, vientipotentiaalia tai teknisiä innovaatioita, vaan tiedettä itseään: tarkentuvaa tietoa tuntemattomasta. Miten virus käyttäytyy? Miten siltä suojaudutaan? Miten se nitistetään?
Sotia ei ratkaista laboratorioissa, mutta pandemioita ratkaistaan.
Korona, tieteen kulta-aikaa.
Koronatutkimusryhmää vetävä professori Ilkka Julkunen sanoi Helsingin Sanomissa hiljattain, että laboratoriotutkimuksen resurssit ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosina ja poliitikot ovat alkaneet määritellä, mitä pitää tutkia. Professori Olli Vapalahti puhui toisessa jutussa samasta teemasta: ”Kun epidemia tulee, se todetaan usein liian myöhään ja aletaan etsiä rahoitusta asian hoitamiseen. Kun epidemia on ohi ja perävalot vain näkyvät, rahatkin kaikkoavat.”
Vapalahti on zoonoosivirologi, eli hän tutkii eläinten ja ihmisten välillä siirtyviä tauteja. Kuka olisi uskonut, että keväällä 2020 päättäjät, toimittajat ja terveydenhoitoalan asiantuntijat jonottavat hänen puheilleen. Mitä tästä seuraa? Mikä tähän auttaa?
”Korona, tieteen kulta-aikaa.”
Kiitos tieteen ja tutkijoiden, saamme vastauksia.
Kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä Ukrainan tilanteesta. Siellä rokotekriittisyys on voimissaan ja populistit ovat naureskelleet viruksille. Viime vuonna 57 000 ukrainalaista sai tuhkarokon. Oksasen mukaan luvut johtuvat korruptiosta, oligarkkien ahneudesta ja valtiollisesta mielipidevaikuttamisesta. Hän toivoo, että korona havahduttaa kunnioittamaan faktoja ja asiantuntemusta.
Oksasen kysymys on merkittävä kaikkialla: Palauttaako korona tieteen arvostuksen? Uskotaanko nyt niitä, jotka palvelevat totuuden etsintää, eivät omia tai rahoittajiensa etuja?
Testit ja rokotukset eivät synny syytämällä yhtäkkiä rahaa täsmätutkimukseen. Tarvitaan sitä, mistä tiedeyhteisö yrittää aina muistuttaa: perustutkimusta. Sen päälle rakennetaan, kun on kiire.
Helsingin ruttopuistossa on kyltti, jossa lukee: ”Tällä paikalla oli se hautausmaa, johon vuonna 1710 neljän kuukauden aikana haudattiin 1185 Helsingin asukasta. Ulkoa tullut kauhea rutto surmasi silloin kaksi kolmannesta Helsingin asujaimistosta.”
Tekstin alla lainataan Raamattua. Muuta ei 1700-luvulla ollut kuin usko.
Vaikka koronassa kävisi miten, ei käy kuten ruton kanssa kävi.
Tästä selvitään, nyt toistellaan. Niin selvitään, ja se on tieteen ansiota.