Köyhä kylä Nepalin syrjäisissä lounaisosissa, aivan Intian avoimen rajan tuntumassa. Maisema on tasaista alankoa silmänkantamattomiin, ollaanhan Nepalin trooppisella Terailla. Hiekkatiet pölyävät, eikä täällä törmää autoihin, vaan härkävankkureihin.

15-vuotias Nirmala* elää äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa, sillä isä on siirtotyöläisenä Intian pelloilla. Isä on pahoissa veloissa, eikä lähetä juurikaan rahaa kotiin.

Nirmala ottaa köyden ja juoksee pellolle. Hän haluaa kuolla. 

Nirmalan perhe kuuluu tharujen etniseen vähemmistöön, joille lapsiavioliitot ovat kulttuuriin kuuluva perinne ja siksi yleisiä. Niinpä tapahtuu seuraavaa: Nirmalan äiti tekee sopimuksen, että tytär naitetaan 28-vuotiaan miehen kanssa. Vastineeksi äiti saa perheelle lainarahaa elämiseen.

Nirmala pakotetaan naimisiin. Hän muuttaa viikoksi uuden miehen ja tämän perheen luokse. Kunnes tytär karkaa. Hän on masentunut ja surullinen kohtalostaan. Koulukin on jäänyt kesken. Äiti patistaa tytärtä palaamaan aviomiehensä luo.

Nirmala ottaa köyden ja juoksee pellolle. Hän haluaa kuolla.

Nirmalan tarina on totta: hänet naitettiin vuosi sitten keväällä. Tytön kohtalolle on vaikeaa kuvitella ulospääsyä, mutta tilanne on kääntynyt kohti parempaa – koulun mielenterveystyön ansiosta.

Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöhankkeessa kehitetään lasten mielenterveystyötä. Neljän vuoden aikana 140 koulussa koulutetaan kussakin kaksi koulukuraattoria olemassa olevista opettajista – yksi nainen ja yksi mies.

Kuraattorit tukevat oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia tai mielenterveysongelmia. Opettajat tekevät tätä oman työnsä ohella. Aiemmin nepalilaiskouluissa ei ole kuraattoreita ollut.

Aluksi Nirmala vain itki ja itki.

Tapasin Nirmalan ja häntä auttaneet koulukuraattorit Gita Budhan ja Prim Joshin Kailalin piirikunnassa.

Heidän yhteistyönsä alkoi, kun kyläläiset ja luokkatoverit kertoivat Nirmalan tilanteesta kuraattoreille. Nirmala aloitti kuraattorien kanssa säännölliset tapaamiset. 

”Aluksi Nirmala vain itki ja itki. Hän kertoi tapaamisissa, että haluaisi jatkaa opintojaan”, Gita Budha sanoo.

Kuraattoriopettajille on laadittu hankkeessa koulutusmanuaali yhdessä valtion opetusviranomaisten kanssa. Tapaamisissa opetellaan tunteiden ilmaisemista esimerkiksi piirtämällä.

Nirmala sanoo alkaneensa tuntea olonsa paremmaksi. 

”Kun sain tapaamisissa tukea, ajattelin, ettei itsemurha ole ratkaisu. Päätin, että minun on jatkettava”, Nirmala sanoo.

Nirmala on muuttanut takaisin kotiinsa ja palannut kouluun, vaikka loppukokeet jäivät naimisiinmenon takia välistä. Rehtori järjesti kuitenkin uuden mahdollisuuden kokeen tekemiseen, mistä puhuessaan 16-vuotiaan tytön silmät kirkastuvat. 

”Haluan jatkaa opiskelua. Nyt myös perheeni tukee sitä, koska kuraattori, rehtori ja järjestön työntekijä kävivät kotonani.”

Lähetysseuran hanketta toteuttaa paikallinen Centre for Mental Health and Counselling -järjestö (CMC). Se kouluttaa koulukuraattorit ja kehittää kouluissa lapsiystävällisiä opetusmenetelmiä. Nirmala on saanyt järjestöltä tukea myös koulupukuun sekä koulutarvikkeisiin.

”Kun sain tapaamisissa tukea, ajattelin, ettei itsemurha ole ratkaisu. Päätin, että minun on jatkettava.”

Nirmalan tarina on vain yksi esimerkki siitä, kuinka Nepalissa masennus koskettaa erityisesti naisia ja tyttöjä. Myös mielenterveysongelmien sosiaaliset seuraukset ovat suuret.

CMC:n työ keskittyy lasten mielenterveyden edistämiseen, mutta työtä tehdään myös terveysasemilla henkilökuntaa kouluttamalla ja perustamalla vertaistukiryhmiä kyläyhteisöihin. 

Yksi tällainen vertaistukiryhmä toimii Kailalin piirikunnassa, Joshipurin kylässä. Mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville ja heidän perheenjäsenilleensä suunnattua ryhmää luotsaa 52-vuotias Manbujhani Dangura.

Jotain alueen naisten haasteista kertoo Danguran oma tilanne: hän on naimisissa ja miehellä on myös toinen vaimo. Yhteensä lapsia perheellä on kolme. Dangura ei ole käynyt nuorempana kouluja, joten hän viljelee ja kasvattaa kanoja, joita mies myy markkinoilla. 

Tämän lisäksi Danguran luona asuu hänen sisarensa, jolla on mielenterveysongelmia. Aiemmin sisko asui miehensä ja lapsensa kanssa.

”Sisko vain pysytteli kotona, teki tarpeensa sisälle eikä suostunut lähtemään ulos. Hän eli hyvin eristäytynyttä elämää”, Dangura kuvailee.

CMC:n työntekijät saapuivat naisten kylään ja selvittivät siellä vertaistukiryhmän tarvetta. Näin he saivat tietää Danguran sisaren mielenterveysongelmista.

Ryhmä perustettiin vuonna 2015 ja sen noin 30 jäsentä kokoontuvat kerran kuukaudessa. 

”Kun tapaamiset alkoivat, tajusimme, että monet muut ovat samassa tilanteessa. Tapaamisissa kysymme jäseniltä, miltä heistä tuntuu. Jaamme kokemuksia, tunteita ja murheitamme”, Dangura kuvailee.

Alueen ihmisillä on hänen mukaansa monenlaisia ongelmia: masennusta, stressiä ja ahdistusta. Nepalissa ongelmia ei kuitenkaan useimmiten ymmärretä, ne ovat tabu.

”Ihmiset piilottelevat perheissään näitä ongelmia. On joitakin, jotka tulevat ryhmään vain hakemaan lääkitystä. He eivät halua osallistua vertaistukeen, koska eivät halua paljastua.”

Ryhmä on tarkoitettu vain puhetueksi, varsinainen hoito ja mahdollinen lääkityksen tarve hoidetaan läheisellä terveysasemalla.

Ryhmä tekee aktiivista vaikuttamistyötä sen suuntaan, että myös mielenterveysongelmat otettaisiin vakavasti ja lääkkeitä olisi riittävästi tarjolla.

Nirmalan yhteisössä on käynnissä isompi murros, kun äiti ja yhteisö ovat ymmärtäneet lapsiavioliittojen haitat.

Miten vertaistukiryhmä on sitten muuttanut perheen elämää? Danguran sisar ja moni muu pitkäaikaisen psyykkisen sairauden kanssa elävä on saanut valtion erityisen sinisen vammaiskortin.

Nyt sisko saa valtiolta tukea 1600 nepalin rupiaa (noin 12 euroa) kuukaudessa. Summa ei ole mitätön Nepalin maaseudulla.

Ennen kaikkea vertaistukiryhmäläiset ovat ymmärtäneet, etteivät asioiden piilottaminen ja yksinolo auta. Yhdessä he pystyvät tarjoamaan tukea toisilleen, vaikuttamaan alueen viranomaisiin ja luomaan muutosta.

Myös Nirmalan yhteisössä on käynnissä isompi murros, kun äiti ja yhteisö ovat ymmärtäneet lapsiavioliittojen haitat.

Nirmala jatkaa kuraattorilla käymistä. Nuorempi sisko saa jatkaa opiskelujaan, ilman pakkonaittamisen uhkaa. Nirmalan koulun kuraattorit ovat auttaneet jo yhteensä 16 oppilasta.

Nirmala hymyilee leveästi, kun kysyn häneltä tulevaisuuden haaveista. Hän pystyy katsomaan taas tulevaisuuteen, viime vuoden järkyttävistä tapahtumista huolimatta.

”Haluan tanssia, se tekee minut iloiseksi. Ehkä voisin työskennellä myös jossain järjestössä.” 

*Tytön nimi muutettu sekä kotikylän ja koulun tiedot häivytetty hänen henkilöllisyytensä suojelemiseksi. 

Kirjoittaja työskentelee Suomen Lähetysseuran palveluksessa Nepalissa.

Mielenterveys Nepalissa

Arviolta 20 prosentilla nepalilaisista on jokin mielenterveysongelma. Suurin osa heistä ei saa tarvitsemaansa hoitoa ja tukea.

Mielenterveysongelmiin vaikuttavat useat seikat: 10 vuotta kestänyt sisällisota, alituiset luonnonkatastrofit sekä äärimmäinen köyhyys ja haitalliset perinteet. 

Vuonna 2019 Lähetysseuran mielenterveystyöstä hyötyi Nepalissa yli 18 000 ihmistä. Heistä 13 000 on lapsia. 

Samana vuonna Lähetysseuran tuella toimi 15 vertaistukiryhmää, jotka tarjoavat ohjausta ja vertaistukea ihmisille mielenterveysongelmien kanssa sekä heidän perheenjäsenilleen.

Mielenterveys on maassa yhä tabu. Tietoa on liian vähän terveydenhuollossa. Myös maan nykyiset lait ovat syrjiviä mielenterveysongelmien kanssa eläville. Lähetysseura tukee myös hanketta, jossa pyritään päättäjiin vaikuttamalla muuttamaan yhteiskunnan syrjiviä rakenteita.