”Riikka on se kaunis tyttö, taivaskin sen todistaa. Onnellinen on se poika, joka Riikan omistaa.”

Näin alkaa lapsena koulutus siihen, että rakkauteen liittyy omistusoikeus. Niinpä Instagram-kuviin merkitään poikaystävä tunnisteella #mun ja naistenlehdestä luetaan, että nettiflirttailu on mikropettämistä ja loukkaus puolisoa kohtaan. Väestöliitto linjaa, että mustasukkaisuus kuuluu parisuhteeseen ja parisuhdeopas, että suhdetta uhkaa kaikki, mikä tulee kahden ihmisen väliin, jopa lapset ja ystävät. 

Miljoonia myyneessä pehmopornotrilogiassa mies pahoinpitelee tyttöystävänsä, ettei tämä voi enää ottaa aurinkoa yläosattomissa. Lisää esimerkkejä omistavasta rakkaudesta on populaarikulttuuri täynnä. Olen itsekin hoilannut Delilahin riimejä siitä, miten mustasukkaisuuden sokaisema kosija puukottaa petolliseksi epäilemänsä naisen. Romantisoimme omistavaa rakkautta, mutta ehkä se olisi syytä lopettaa.

”On karu tieto, että parisuhde lisää naisen riskiä joutua väkivallan kohteeksi.”

Puolison harjoittama digitaalinen kontrollointi piinaa isoa joukkoa suomalaisnaisia. Mustasukkaisuus on päämotiivi useammassa kuin joka kymmenennessä henkirikoksessa. Valtaosa naisista surmataan tilanteissa, joissa nainen haluaa päättää suhteen, siis itsenäistyä omistuksesta.

On karu tieto, että parisuhde lisää naisen riskiä joutua väkivallan kohteeksi. Samalla kun muu väkivalta Suomessa vähenee, parisuhdeväkivalta pysyy. Pahoittelen, parisuhdeväkivalta on kiertoilmaus. Kolmessa tapauksessa neljästä mies tai poikaystävä pahoinpitelee naista.

Tällaisia kaunisteltuja kiertoilmauksia näkee mediassa runsaasti. Jos väkivaltaan arvellaan liittyneen parisuhde, lientyy se otsikoissa harmittomammaksi. Silloin puhutaan ”kolmiodraamoista”, ”pariskunnan välienselvittelystä” ja ”intohimorikoksista”. Intohimo? Aivan kuin tappaja olisi vain ollut hiukan liian tulinen. 

Ja kun pakkomielteen naisesta saanut uusnatsi murtautuu tämän luokse ja hajottaa tämän kodin, otsikoidaan riehuminen sydänsuruina.

”Miksi rakas pitää omistaa? Miksi ei saa rakastaa montaa ihmistä yhtä aikaa?”

Hymistely näkyy tietenkin myös suhtautumisessa julkkismiesten tekemiin naisystävien ja vaimojen pahoinpitelyihin. Silloin heidän rakkauselämänsä on ”myrskyisää”, ”kiemuraista” ja ”värikästä”. Selvää kuitenkin on, ettei puukottaminen tai kylpytakin vyöllä kuristaminen ole rakkauselämää.

Vastuu väkivallasta on sen tekijöillä. Lisäksi yhteiskunnassa kannattaisi laajemminkin pohtia suhdetta rakkauden omistavuuteen. Muissa ihmissuhteissa omistuksenhalu on kielteistä. Jos aikuinen omii kavereita, pidetään sitä lapsellisena. Miksi romanttinen rakkaus noudattaa omia lakejaan? Miksi rakas pitää omistaa? Miksi ei saa rakastaa montaa ihmistä yhtä aikaa? 

On aika lopettaa omistavan rakkauden romantisointi. Toista ihmistä ei voi omistaa. Oikea rakkaus vapauttaa. Se ei tunne rajoja ja tekee osapuolensa vahvoiksi.