Sasha Huber on kutsunut ystävänsä Tania Nathanin työhuoneelleen Linnunlauluun, joka sijaitsee Töölönlahden kupeessa Helsingissä.

Tania: Tämä on kaunis paikka. Ensimmäisen kerran tulin tänne, kun Sasha järjestit POC-naisten [People of
Colour] brunssin joitakin vuosia sitten.

Sasha: Ensimmäisen kerranhan tapasimme kuusi vuotta sitten.

Tania: Ajamme kumpikin Pelago-pyörillä ja saimme kutsut pyörämerkin synttäreille. Huomasin heti elegantin poc-naisen, jolla oli upeat läpinäkyvät silmälasikehykset.

Sasha: Meillä olikin paljon yhteistä. Visuaalisena taiteilijana käsittelen muun muassa post-kolonialismia. Tania käsittelee samoja asioita sanataiteen ja runouden kautta. Olen ollut muutamissa Tanian järjestämissä [Poc Open Mike] lavarunoilloissa ja yhden sellaisen emännöin täälläkin.

Tania: Meillä ei ole omaa tilaa eikä baareissa esiintyminen tunnu hyvältä. Kaikki puhujat ovat poc-ihmisiä, mutta yleisöön saavat tulla kaikki. Tällaiset yksityiset paikat ovat turvallisia tiloja.

Sasha: Minä olen vasta viime vuosina löytänyt Suomen poc-taideyhteisön. Kaikki eivät tietenkään käsittele taiteessa meidän tapaan omia juuriaan, eikä ole tarvekaan.

Tania: Julkaisen lokakuun 23. päivä ensimmäisen runokirjani nimeltä Daughter of Immigrants. Kustantajaa oli vaikea löytää, mutta onneksi pääsin mukaan Armaan (Anti-Racism Media Activist Alliance), jonka tavoite on nostaa esiin Suomessa asuvia ruskeita kirjoittajia, ja he rahoittivat työni. Ensin harkitsin kanteen valokuvaani, mutta en sitten halunnutkaan ihmisten valitsevan kirjaa ulkonäköni perusteella. Kiitos, että Sasha tarjouduit auttamaan kansikuvassa.

”Minua kiinnosti taide, mutta vanhempieni mielestä sellaiseen voi keskittyä sitten, kun elanto on hankittu.”

Sasha: Pidin viime vuonna potrettipäiväkirjaa nimeltä Drawn to People eli piirsin joka päivä yhden ihmisen. Sinut minä tosin piirsin valokuvasta.

Tania: Kuvan sininen väri tuo mieleen Shiva-jumalan, joka muuttui siniseksi juotuaan myrkkyä. Se on niin nappi minun kirjaani!

Sasha: Oma taustani on graafisessa suunnittelussa ja Sveitsissä olin töissä mainostoimistossa. Taiteilija minusta tuli Suomessa.

TANIA: Minun piti luopua Malesian kansalaisuudesta, koska siellä ei hyväksytä kaksoiskansalaisuutta. Olen väsynyt, että minulta kysytään mistä olen kotoisin ja miksi tulin Suomeen. Äitini on kiinalainen, isäni srilankalainen. Tyypillisten aasialaisvanhempien tapaan he olisivat halunneet minusta lääkärin tai lakimiehen. Suomessa minusta on ihanaa, että, lapsilta kysytään jo pienenä mitä he itse haluavat isoina olla. Minua kiinnosti taide, mutta vanhempieni mielestä sellaiseen voi keskittyä sitten, kun elanto on hankittu. Journalismin he hyväksyivät, joten opiskelin sitten toimittajaksi. Australiassa tutustuin suomalaiseen mieheen ja Suomeen tulo tuntui alkuun seikkailulta.

Sasha: Tulimme melkein samaan aikaan! Sinä tulit 17 vuotta sitten ja minä vuotta aiemmin.

Tania: Vanhempieni suunnitelmasta huolimatta päädyin Suomessa töihin Prismaan ja Kokkolan kalatorille. Halusin tavata ihmisiä ja oppia kieltä. Paikalliset supisivat nähdessään ruskean naisen.

Sasha: Vielä 2000-luvulla!

Tania: Sano muuta! Pitkään yritin sulautua, pukeuduinkin beigeen! Kolmekymppisenä eroni jälkeen muutin Espoosta Helsinkiin ja aloin miettiä, mitä itse haluan olla. Halusin nähdä ruskeaa representaatiota ja tarjosin itseäni mallitoimistoihin. Mutta jos kuvauksiin pyydettiin tuomaan suuret korvarenkaat, pelkäsin että he asettavat jonkun hedelmäkorin pääni päälle. Runouteni alkoi raivosta ja se on hyvin henkilökohtaista.

SASHA: Myös minun taiteeni lähti omien juurieni ja kolonialismin käsittelystä. Isäni on sveitsiläinen ja äitini haitilainen. Äidin perhe muutti Haitista Yhdysvaltoihin 1960-luvulla. Minun tätini oli New Yorkissa 70-luvulla yksi ensimmäisiä mustia malleja. Tein hänestä muuten I love Janie -projektin. Taiteen avulla voi kirjoittaa historiaa uusiksi ja tehdä uudenlaisia ehdotuksia.

Tania: On vaikea sanoa, mistä teoksestasi pidän eniten, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Iceberg.

Sasha: Kiitos. Teos kuuluu sarjaan, jossa selvitin, mistä rasismi tulee. Nostin esiin 1800-luvulla eläneen sveitsiläisen geologi Louis Agassizin, joka loi monia rasistisia käytäntöjä. Hänen mukaansa on nimetty kymmenittäin paikkoja.

”Niittipyssy on voimaannuttava ase, jolla käsittelen väkivallan traumaa ja tuon vaiennetut ihmiset uudelleen näkyviin.”

Tania: Usein vasta myöhempinä aikoina huomaamme, miten epätasa-arvoinen yhteiskunta onkaan.

Sasha: Se on juuri tavoitteeni. Agassiz käytti aikoinaan mustien ihmisten valokuvia rasistisiin tarkoituksiin. Hänen mukaansa minäkään en olisi
ihminen. Siksi teoksessa asetuin hänen kanssaan samoihin kuviin.

Tania: Se oli rohkeaa.

Sasha: Olen tehnyt töitä niittipyssyllä jo vuodesta 2004. Shooting Stars -sarjassani on jo yli 30 muotokuvaa henkilöistä, jotka on tapettu salamurhissa, viharikosten uhreina, poliittisista syistä…

Tania: Valkoisen ylivallan takia.

Sasha: Tai etnisen syrjinnän. Niittipyssy on voimaannuttava ase, jolla käsittelen väkivallan traumaa ja tuon vaiennetut ihmiset uudelleen näkyviin.

Tania: Kunpa minäkin voisin keskittyä taiteeseen täyspäiväisesti. Kun Sasha sai kuvataiteen valtionpalkinnon (2018) ja hänet kutsuttiin linnanjuhliin, me ystävät olimme täällä studiolla auttamassa valmisteluissa ja juomassa kuohuviiniä. Tuntui niin hyvältä nähdä sinut presidentinlinnassa. Ihan kuin olisimme olleet siellä kanssasi.

Sasha Huber, 45

Käsitetaiteilija, graafinen suunnittelija
Asuu Helsingissä
Käsittelee taiteessaan postkolonialismia.
Huber työskentelee usein kansainvälissä taideresidensseissä ja tekee teoksia paikallisten ihmisten kanssa. Parhaillaan
Huberin teoksia on nähtävillä Tampereen Backlight Photo -festivaalilla 8.11. asti.
Millainen Tania on ystävänä? Tania on ihailtavan suorapuheinen ihminen ja intensiivinen ystävä, jonka seurassa unohtaa lähteä viimeiseen junaan.
Mitä olet oppinut Tanialta? Hellimään hiuksiani, arvostamaan eteerisiä öljyjä sekä hyvää ruokaa.

Tania Nathan, 40

Lavarunoilija, kirjoittaja. Runokirja Daughter of Immigrants ilmestyy 23.10.
Asuu Kauniaisissa
Työskentelee Vantaalla Niceheartsin Tyttöjen Tilassa ja vetää kulttuurikeskus Caisassa luovan kirjoittamisen kursseja.
Mitä yhteistä sinun ja Sashan taiteessa on? Me molemmat käsittelemme omia juuriamme poc-ihmisinä ja kommentoimme yhteiskuntaa henkilö-
kohtaisesta näkökulmasta.
Entä mikä teitä erottaa? Sasha on metodologinen ja analyyttinen. Minä olen ulospäin suuntautunut ja ilmaisen itseäni voimakkaasti saman tien.