Guatemalalaiseen siirtolaisperheeseen syntynyt Nery Cividanis alias ”$ir CCi”, on tehnyt graffititaidetta jo parikymmentä vuotta Los Angelesin eteläpuolella sijaitsevassa kotinaapurustossaan. Cividanis kuuluu kolmekymmentähenkiseen Loks Angeles -kollektiiviin.
Taiteilijan kotinaapurusto on tunnettu väkivallastaan, jengeistään ja sosiaalisista ongelmistaan. Asukkaista valtaosa on perinteisesti ollut afroamerikkalaisia, mutta viime vuosina uusia asukkaita ovat Väli- ja Etelä-Amerikasta tulevat siirtolaiset – kuten juuri Cividanisin oma perhe.
Cividanis, 32, törmää taitelijantyössään usein naapuruston ja yhteisön eri näkemyksiin. Toiveet ja tarpeet voivat olla hyvinkin ristiriitaisia sen mukaan, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan.
2000-luvun alkuvuosista lähtien kaupungin entisestään kohtuuttomat asuinkustannukset ovat nousseet ja eriarvoisuus lisääntynyt. Tähän kehityskulkuun kuuluu näkyvänä osana myös katutaide.
Kahdenkymmenen vuoden aikana myös taiteilijoiden välinen eriarvoisuus on lisääntynyt, kun katujen taiteesta on vain osittain tullut hyväksyttyä ja salonkikelpoista.
Urbaania julkista taidetta on yhdistetty asuinalueiden kehityshankkeisiin, imagon kohentamiseen ja yhteisön identiteetin vahvistamiseen. Lisäksi niiden avulla houkutellaan matkailijoita ja niitä hyödynnetään kaupallisiin tarkoituksiin.
”Pahinta on, kun julkinen taide kytkeytyy hankkeisiin, joiden vetäjät eivät tunne yhteisömme arvoja”, Cividanis harmittelee.
Kahdenkymmenen vuoden aikana myös taiteilijoiden välinen eriarvoisuus on lisääntynyt, kun katujen taiteesta on vain osittain tullut hyväksyttyä ja salonkikelpoista. Beverly Hillsistä vierailemaan tuotua trendikästä katutaiteen tekijää voidaan ylistää mediassa, kun getossa kotikulmillaan maalaava graffititaiteilija saattaa joutua vankilaan ja saada rikosrekisteriinsä elinikäisen merkinnän.
Yhdysvaltalaisen yhteiskunnassa ja sen oikeuslaitoksessa epätasa-arvoisuus ovat syvällä rakenteissa. Siksi Cividanis on aktivoitunut myös järjestökentällä. Hän tekee työtä muun muassa rikosoikeudellisten uudistusten aikaansaamiseksi ja vuokralaisten oikeusturvan puolustamiseksi.
Nykyisessä työssään Cividanis korostaa yhteisön omia vahvuuksia ja sen jäsenten voimauttavaa osallistamista. Taiteilijan perustama P.A.I.N.T.-L.A. -järjestö edistää paikallisten taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia eri hankkeissa.
”Kun perustin järjestön, asuinalueeni yhteisön jäsenillä ei ollut mahdollisuuksia osallistua julkisiin taidehankkeisiin. Sittemmin olemme saaneet kaupungilta kaksikin kunniamainintaa työstämme”, Cividanis sanoo.
Kun taide kytketään Yhdysvalloissa asuinalueen kehityshankkeisiin, niitä koordinoidaan alueellisten, voittoa tavoittelemattomien järjestöjen johdolla. Nämä verottavat paikallisia yrityksiä ja tilojen omistajia, jotka saavat vastineeksi siisteyteen ja turvallisuuteen liittyviä palveluita. Usein järjestöjen jäsenet haluavat myös vaikuttaa alueella olevan ja sinne toteutettavan julkisen taiteen sisältöön.
Alueelle tehdään erilaisia muraaleja ja samalla poistetaan sellaisia, jotka eivät vastaa järjestöjen tavoitteita.
Eteläisessä Los Angelesissa tämä on johtanut kierteeseen, jossa alueelle tehdään erilaisia muraaleja ja samalla poistetaan sellaisia, jotka eivät vastaa järjestöjen tavoitteita.
Siinä missä Cividanisin kaltainen yhteisötaiteilija kokee tärkeäksi esittää tasapuolisesti useita alueella edustettuja kulttuureja, pääasiassa vanhemman ikäluokan afroamerikkalaisista koostuva järjestö on halunnut korostaa vain alueen mustien historiaa.
Yksi esimerkiksi poistettavaksi joutuneista töistä on kolumbialaisen katutaiteilijan Unity in Diversity -teos, jossa yhdisteltiin afroamerikkalaisia lapsia ja kolumbialaisen alkuperäiskansan shamanistista historiaa.
Virallisesti syyksi sanotaan usein, ettei poistettuun teokseen ollut tarvittavia lupia, mutta todelliset syyt ovat Cividanisin mukaan jotain ihan muuta.
Näiden ongelmien ja törmäysten juuret löytyvät Los Angelesissa vuosikymmeniä harjoitetusta etnisesti eriyttävästä asumispolitiikasta. Se perustuu ekonomisti Homer Hoytin 1930-luvulla tekemään malliin, jossa arvioitiin eri kansallisuuksien ja etnisten vähemmistöjen vaikutusta maankäyttöarvoon. Yksikin värillinen asukas alueella johti automaattisesti alueen luokitteluun huonompaan kategoriaan.
Jaottelu on heijastunut keskikaupungin rapistumiseen, kun sijoittajat ovat alkaneet vältellä tiettyjä alueita.
”Segregaatio kytkeytyy katujengeihin, joihin kuuluu täällä yli 100 000 jäsentä. Jengit pitävät erottelua yllä. Alueelta löytyy useita muraaleja, joissa käsitellään jonkin tietyn etnisen vähemmistön historiaa, kulttuuria ja sosiaalisia kysymyksiä, mutta ei juuri mitään, joka kannustaisi yhteiseloon muiden kanssa”, Cividanis kertoo.
Ristiriitoja aiheuttaa sekin, että nuoret katutaiteilijat haluavat töidensä kuvastavan heidän todellisuuttaan rikollisuuden, jengien ja poliisiväkivallan värittämässä arjessa ja sosiaalisten ongelmien keskellä.
Vanhempi taiteilijasukupolvi sen sijaan on halunnut korostaa vain positiivisia puolia, kuten alueen menneiden kukoistuksen vuosien jazz-historiaa ja afroamerikkalaisia perinteitä.
Historiasta pitäisi kyetä tunnustamaan ja kuvittamaan myös vaikeita aiheita: crack, rasismi ja väkivallan seuraukset.
Molemmat ovat Cividanisin mielestä tärkeitä, mutta historiasta pitäisi hänen mielestään kyetä tunnustamaan ja kuvittamaan myös vaikeita aiheita. Sellaisia kuin vaikkapa crackin, rasismin ja väkivallan seuraukset. Näin taide tuntuisi yhteisön omalta ja puhuttelisi nuoriakin.
”Mitä mieltä on koristella yksi katu kunnianosoitukseksi jazzille, jos kaikki muut näyttävät yhä samalta kuin vuoden 1992 mellakoiden jälkeen? Kaikkia on tietysti mahdotonta miellyttää. Mutta eri ryhmien näkökulmat voi huomioida ja pyrkiä herättämään keskustelua”, taiteilija sanoo.
Koronaepidemia on niittänyt pahaa jälkeä Yhdysvalloissa ja vaikuttaa vahvasti elämään myös South L.A.:ssä, jossa 130 neliökilometrin laajuisella matalan rakennuskannan alueella asuu noin 800 000 ihmistä 28 naapurustossa.
Köyhyyden ja korkeiden asuinkustannusten vuoksi monilla on tapana jakaa ahtaat asuintilat useiden ihmisten kanssa. Tätä juttua kirjoitettaessa taiteen tekeminen kaduille on pysähtynyt, koska yhteiskunta on sekaisin ja Los Angelesissa on rajoitettu ihmisten liikkumista.
”Monet perheet ovat huolissaan häätöuhasta, ja vaikka vuokranantajia on kielletty potkimasta ketään kadulle, kodittomuus lisääntyy entisestään. Ihmiset ovat jopa alkaneet vallata tyhjänä olevia kaupungin kiinteistöjä suojakseen”, Cividanis sanoo.
Useimmat luovien alojen ihmiset ovat pulassa, vaikka epidemian ja poikkeustilan lopullisia vaikutuksia elämään ja myös taiteen tekemiseen on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida.
Urbaani taide Suomessa: katumaalauksia ja mimmien räppiä
Suomessa urbaania taidetta hyödynnetään kaupallisesti lähinnä mainonnassa ja ravintoloiden estetiikassa. Asuinalueiden kehitys- ja rakennushankkeisiin sitä on kytketty esimerkiksi Tampereen Hiedanrannassa, Vantaan Myyrmäessä ja Espoon Karakalliossa. Pienemmissä projekteissa katutaidetta on tyypillisesti perusteltu pyrkimyksellä somistaa yksittäisten alueiden ilmettä.
Heidi Hännisen koordinoima KAS! ‒ Kontula Art School keskittyy monimuotoisen itähelsinkiläisen asuinyhteisön voimauttamiseen ja konfliktien ennaltaehkäisemiseen. Katumaalauksia, sapluunatöitä ja yhteisötaidetta on syntynyt Kontulan aukiolle ja sen lähikulmille, mutta myös Puhoksen ostoskeskukselle. Uutta taidetta on luvassa lisää kesällä, sillä erikoisjärjestelyin yhteisötaidetta on mahdollista tehdä koronakriisin keskelläkin. Toiminta on kaikille avointa. Hänninen on tehnyt yhteisöllistä katutaidetta myös haasteellisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa Diakonissalaitoksen D-asemilla ja Symppis-päivätoimintakeskuksissa.
Rosa Hultman vetää Mimmit ry:n katutaideprojektia Mimmit peinttaa Helsingistä käsin. Sen tarkoitus on innoittaa ja rohkaista tyttöjä, naisia ja seksuaalivähemmistöjä toteuttamaan julkista taidetta miesvaltaisen alakulttuurin kentällä. Tämä tapahtuu vuosittaisten päätapahtumien sekä erilaisten työpajojen ja tilaustöiden kautta. Kaupunkikulttuuriyhdistyksen toiminnassa rinnalla kulkee vastaavantyyppinen Mimmit räppää -tapahtumakonsepti, joka nostaa naisartisteja esiin hiphop-kentällä.