Tänä keväänä ruokapöydät ovat sukupäivällisten sijaan täyttyneet kelmeistä skype-puheluista. Poikkeustilan sanelema eristäytyminen on irrottanut meidät kodin ulkopuolisista sosiaalisista kontakteista.
Tämän vaikutus on erityisen dramaattinen Suomen yli miljoonalle yksinasujalle, erityisesti ikääntyneille. Yksinäisyys onkin kriisin konkreettisimpia seurauksia.
Eristämisen lääketieteelliset syyt ovat selvät; kansanterveydelliset tavoitteet kiistattomat.
Sen vaikutukset ovat kuitenkin monitahoisia: yksinäisyys voi olla musertavaa, pahimmillaan tappavaa.
Sosiaaliset suhteet vaikuttavat merkittävästi terveyteen.
Yksilön ja yhteisön välinen suhde on yhteiskuntatieteiden ytimessä. Laaja tutkimusaineisto osoittaa, kuinka erottamattomasti yhteisöt ja yksilöt ovat sidoksissa toisiinsa.
Sidosteisuus on osin biologista ja väistämätöntä. Ihmislapsi kehittyy hitaasti ja tarvitsee eloon jäädäkseen ympärivuotista hoivaa hyvin kauan.
Biologian lisäksi tarvitsevuus on laajempaa, sosiaalista. Siteet muihin tekevät yksilöstä kokonaisvaltaisen ihmisen: tyttären, sisaren, äidin, ystävän, tädin ja isovanhemman.
Sosiaaliset tavat leimaavat ihmiseloa kaikin tavoin. Ne vaikuttavat siihen, minkä miellämme ravinnoksi kelpaavaksi. Ne heijastuvat ajatuksiimme taloudesta ja vaikuttavat siihen, miten kohtaamme kuoleman.
Yhdessä näitä tapoja voi kutsua myös kulttuuriksi.
Sosiaaliset suhteet vaikuttavat merkittävästi terveyteen.
Tämä näkyy erityisesti ikäihmisissä: positiivinen sosiaalisuus pitää mielen ja kehon virkeänä.
Yksinäisyys toimii päinvastoin. Kun mieli on apea, liikkuminen vähenee ja yleiskunto laskee. Seuraukset voivat ikääntyneillä näkyä nopeastikin.
Tietenkään sosiaaliset suhteet eivät eristyksessä kokonaan katkea. Eristys kuitenkin vahvistaa epätasa-arvoa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne, joiden sosiaaliset suhteet ovat jo valmiiksi vähäiset.
Pahimmillaan eristäminen saattaa tuntua rangaistukselta.
Ikä vahvistaa kokemusta. Diginatiivit ovat tottuneet digisosiaalisuuteen, mutta monelle ikääntyneelle tämä on vierasta.
Pahimmillaan eristäminen saattaa tuntua rangaistukselta – ja se onkin tyypillinen rangaistus vakavimpien rikosten tekijöille.
Eristys voi tapahtua vankilan seinien sisäpuolella tai yhteisöstä karkottamalla. Se voi olla myös sosiaalista, ja tarkoittaa äärimmillään kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista, sosiaalista kuolemaa.
Koronaepidemian selättämiseen tähtäävät suositukset korostavat tartuntavaaraa. Samalla ne määrittävät ihmiset puhtaasti biologisiksi olennoiksi, joiden terveyteen vaikuttavat vain virukset ja bakteerit.
Ikäihmisten näkemyksiä ei suosituksissa kuunnella.
Suositukset sivuuttavat ne moninaiset positiiviset tavat, joilla ihmiset ovat toisistaan riippuvaisia.
Tämä painotus näkyy myös linjauksissa, joiden mukaan synnytyssairaaloiden perhehuoneisiin saa vastasyntyneen luokse jäädä tartuntariskin vuoksi vain synnyttäjä.
Ikääntyneiden kohdalla suosituksille on määritetty selkeä ikäraja, jonka ylittäneiden tulee olla eristyksissä. Ikäihmisten näkemyksiä ei suosituksissa kuunnella.
Poikkeustilan jatkuessa on kuitenkin syytä kysyä, tulisiko tämän muuttua. Onko sillä merkitystä, jos mummo haluaa mieluummin viettää äitienpäivän suvun ympäröimänä kuin yksin – tartuntariskistä huolimatta?
Koronapandemian laantumista toivovat kaikki. Parannusta tautiin etsitään kuumeisesti.
Jos pandemia jatkuu, herää kysymys: kuinka pitkään voimme vaatia ihmisiltä eristäytymistä.
Mitä jos lääke päätyykin joidenkin kohdalla olemaan tautia tappavampi?