Talvisena yönä dokumentaristi Wai Mar Nyunt ja hänen puolisonsa Timo Kuronen olivat yhtäkkiä molemmat hereillä. Raaseporilaisessa puutalossa Vanhan Turuntien kupeessa kello näytti vähän yli kolmea. Kuronen lähti alakertaan lueskelemaan lehteä. Nyunt jäi sänkyyn, haroi hajamielisenä puhelimen käteensä ja avasi sen.

”Facebookin uutisvirta oli täynnä sitä. Ihmiset päivittivät koko ajan.”

Nyunt soitti sisarelleen Myanmarin Yangoniin, jossa kello lähestyi seitsemää helmikuun 1. päivän aamuna. Puhelu katkesi pian.

”Juoksin alakertaan, ja Timo luuli, että jollekin perheestäni oli sattunut jotain. Sanoin, että ei, tämä on pahempaa.”

Helmikuun viimeisen päivän iltana aurinko paistoi Etelä-Suomessa kirkkaana mutta kylmänä. Nyunt istui vilttiin kääriytyneenä hämärässä keittiössä ja pudisteli hitaasti päätään. Tasan kuukausi takaperin armeija oli kaapannut vallan hänen kotimaassaan Myanmarissa. Siitä lähtien kymmenvuotiasta demokratiaa on ajettu alas voimalla: NLD-demokratiapuolueen johtaja Aung San Suu Kyi vangittiin, kansa protestoi kaduilla ja poliisi ampui ihmisiä joka päivä. Nyuntin kevääseen heräilevän puutarhan keskellä viettämä sunnuntai oli vallankaappauksen siihen asti verisin.

”En tee mitään muuta kuin seuraan uutisia. Lataan videoita, viestittelen ystävien kanssa ja puhun perheeni kanssa puhelimessa”, hän huokaa.

Aviomies vietti hiihtolomaa hiihtäen, vaimo kyhjötti sisällä ruudun ääressä. Aamusta yöhön. Hän kertoo puhuvansa läheistensä kanssa nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yangonissa kasvanut Nyunt, 44, on kuusilapsisen perheen kuopus, ja perheen isä kuoli lähes kaksi vuotta sitten, puolisen vuotta sen jälkeen, kun hänen nuorin tyttärensä oli muuttanut Suomeen.

”Äitini on 81-vuotias, ja tämä on hänelle kolmas kerta, kun armeija iskee.”

Armeija on syössyt maan sekasortoon aikaisemminkin: vuonna 1962 se otti vallan itsenäisessä Burmassa, ja vuonna 1988 sotilashallinto otti vallan ja tukahdutti väkivaltaisesti kansannousun, joka oli syrjäyttänyt sosialistisen johtajan.

Vuonna 2021 kaakkoisaasialaisen maan kauhut ovat laskeutuneet osaksi rauhaisaa puutaloidylliä.

Tunnen suunnatonta tarvetta olla sisäpuolella, dokumentoida sitä, mitä tapahtuu.

Huhtikuun puolivälissä pihalla tarkenee jo juoda kahvia. Räsymatot on nostettu pihaportaiden kaiteille aurinkoon, ja ensimmäiset kukat kurkistelevat maasta. Tuulikello helisee kuistilla.

Mutta Wai Mar Nyint kaipaa Yangonin kaduille, jossa kansanjoukot marssivat, kunnes juntan sotilaat aseineen saapuvat hajottamaan mielenosoitukset. Ihmisiä pidätetään, heitä loukkaantuu ja kuolee.

”Tunnen suunnatonta tarvetta olla sisäpuolella, dokumentoida sitä, mitä tapahtuu.”

Nyuntin puheissa toistuu sanat ”inside” ja ”outside”. Hän on ulkopuolella eikä voi nyt matkustaa Myanmariin.

”Minä täällä ja he siellä. Koko meidän elämämme jatkumo on hävinnyt jonnekin. Ei ole sellaista kuin huominen, ensi viikko tai seuraava vuosi.”

Sosiaalinen media antaa onneksi keinoja osallistua ja osoittaa tukea. Lisäksi Nyunt on ollut järjestämässä solidaarisuusmielenosoituksia Suomessa. Helsingin keskustan pimeässä illassa on kahdesti hurissut projektori samalla tavalla kuin Myanmarin ja joidenkin muiden Aasian ja Euroopan maiden kaupungeissa maaliskuun aikana. Nyuntin kollegojen perustama 100 Projector Fighters -ryhmä on protestoinut heijastamalla kuvaamaansa materiaalia rakennusten seiniin ja mihin tahansa kaupunkien pintoihin. Ryhmä painui maan alle maaliskuun lopussa, kun sen jäseniä pidätettiin. Nyt se jatkaa taas toimintaansa.

Videoilla Nyunt katselee ihmisiä kynttilöineen laulamassa ja rukoilemassa. Sellainen inspiroi häntä.

Nyt hän on alkanut kuvata Suomessa dokumenttielokuvaa. Materiaalia syntyy videokeskusteluista perheen ja ystävien kanssa ja kaikesta siitä, minkä keskellä Nyunt elää omaa kevätvallankumoustaan.

Wai Mar Nyunt kiipeää yläkertaan, jossa on vinokattoinen, matala päätyhuone. Sen perällä nököttää pikkuruinen työpöytä ja sillä kannettava tietokone. Viherkasveja rönsyilee ruukuissaan, toisella seinustalla on pieni meditointipaikka.

”Täällä voin olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Tarvitsen sitä joka päivä”, Nyunt sanoo.

Mutta hän kaipaa myös Yangonia, sen ruuhkaista liikennettä, melua ja hektistä esikaupunkialuetta, jossa hän ennen asui.

Nyunt pystyi itkemään vasta muutaman viikon kuluttua ”ensimmäisestä päivästä”. Vuorokausirytminsä kääntyi päälaelleen saman tien, ja koko helmikuun ajan, joka yö kello kolme, hän hiipi vinokattoiseen huoneeseensa ja avasi koneen. Siihen aikaan Myanmarissa toimivat nettiyhteydet, joita armeija oli alkanut katkaista yön ajaksi. Hämärässä hänen eteensä vyöryivät Facebookin ja sanomalehtien, kuten Myanmar Now, Irrawaddy, ja joidenkin pienempien paikallisten medioiden verkkosivujen videot ja kuvat. Ne vilisivät ihmisiä, kolme sormea pystyssä -tunnuksia sekä iskulauseita. Dokumentaristit Myanmarissa lähettivät kuvia ja videoita hänelle myös suoraan. Niistä syntyi lyhytelokuva Burma Spring 21, jonka Nyunt leikkasi yhdessä suomalaisen ja saksalaisen kollegansa Tuuli Alanärän ja Hanna Huthin kanssa..

Helmikuun jälkeen nettiyhteydet heikkenivät entisestään. Tietoa tihkuu yhä vähemmän.

Nyt siis Nyunt nukkuu öisin, mutta muulloin hän edelleen lataa ja arkistoi kuvamateriaalia, puhuu ihmisten kanssa, järjestelee pieniä rahakeräyksiä ja organisoi mielenosoituksia Helsinkiin.

Myanmarin protestit ovat siirtyneet osittain verkkoon sen jälkeen, kun juntta alkoi tappaa. Varovaisuus on kevään mittaan lisääntynyt, mutta ihmiset ovat edelleen kaduilla.

Yangonissa ampuminen alkoi helmikuun lopulla. Kumiluodit vaihtuivat oikeisiin.

”Ihan kuten aikaisemmillakin kerroilla”, Nyunt sanoo.

”Historia vain toistaa itseään.”

Mutta tämä on verilöylyistä tuhoisin. Toukokuun alkuun mennessä juntta on tappanut yli 750 ihmistä, joiden joukossa on ainakin 43 lasta.

Maailmalle leviävissä protestikuvissa uhmakaskasvoinen Z-sukupolvi kantaa kylttejä, joissa lukee: You messed with the wrong generation.

Monien demokratian palauttamista vaativien tahojen – niin Myanmarissa kuin sen ulkopuolellla – mielestä YK:n olisi puututtava tilanteeseen ja kukistettava armeija. Nyunt on myös sitä mieltä, mutta tietää, että eräs mielenosoituksiin näkyvästi osallistuva ja massiivinen joukko ei aio jäädä odottelemaan YK:ta.

”Parikymppiset ja sitä nuoremmatkin, he ovat luovimpia mielenosoittajia. Heitä ei kiinnosta YK, he aikovat toimia itse”, Nyunt selittää.

Myanmarin väestön mediaani-ikä on 29 vuotta. Nuoret ovat kasvaneet demokratiaan eivätkä edes muista aikaa ennen digitalisaatiota.

Maailmalle leviävissä protestikuvissa uhmakaskasvoinen Z-sukupolvi kantaa kylttejä, joissa lukee: You messed with the wrong generation. Heille tulevaisuus oli tarkoittanut aikaa, jolloin he demokratian kautta voivat vain entisestään parantaa ja kehittää yhteiskuntaa.

”Heitä ole aikaisemmin kiinnostanut politiikka. He näyttävät nyt aivan uudet kasvot, ja heitä seurataan. He johtavat meitä.”

Kuolleita on niin paljon, että en voi maalata jokaiselle omaa. Nämä ovat kaikille pudonneille tähdille.

Talon takana kohoavaa pieni metsikkö ja kallio. Siellä oli vielä lunta, kun Nyunt maalasi ensimmäiset kivensä maaliskuun 3. päivänä. Nyt kallion laella, taivaan alla, hohtelee rykelmä pyöreitä kiviä, joihin jokaiseen on maalattu puna-keltasävyinen tähti.

”Kuolleita on niin paljon, että en voi maalata jokaiselle omaa. Nämä ovat kaikille pudonneille tähdille.”

Nyuntin mielestä on lohdullista ajatella, että taivas on kuitenkin se sama, jonka alla on myös Myanmar. Hän istuu korkealla lempipaikallaan, josta näkyy merta, metsää ja rautatie. Kaiken ruudun tuijottelun lomassa luonto rauhoittaa mieltä, joka on ollut viime kuukausina erittäin ”out of balance”.

”Olen ollut niin hauras. Näissä asioissa olen hauraimmillani”, Nyunt sanoo ja silittelee tähtikiviä vieressään.

Nyunt sanoo myös ajattelevansa, että ei ”sisällä” pystyisi tekemään niitä asioita, joita nyt Suomesta käsin voi tehdä. Kivien maalaaminen, mielenosoitukset Helsingissä ja etenkin oma dokumenttiprojekti ovat tärkeitä. Hän tietää katuvansa myöhemmin, jos olisi vain vaipunut turhautuneisuuteen ja suruun. Oman luovuuden valjastaminen Suomessa tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vain Myanmarissa jo pitkään vainottu Rakhinen osavaltio on jäänyt niin juntan hyökkäysten kuin mielenosoitustenkin ulkopuolelle. Vielä demokratian aikana muutama vuosi sitten armeija tappoi tuhansia ja ajoi maanpakoon satoja tuhansia etniseen rohinga -ryhmään kuuluvia ihmisiä. 

Muuten kevätvallankumous, ”Spring Revolution”, on yhdistänyt niin niin uskonnollisia, etnisiä kuin sukupuolivähemmistöjäkin.

Nyunt sipaisee ohi mennessään terassin ruukkukasvia ja taputtaa sitten auringon lämmittämää räsymattoa kaiteella.

”On hyvä, että täällä minun on aina välillä kasteltava kasveja, lämmitettävä saunaa tai mentävä metsään.”