Tytöt ja talous – siinä kaksi asiaa, jotka harvemmin esiintyvät samassa lauseessa. Vielä harvemmin näin on, jos tyttö sattuu olemaan kotoisin sellaisesta maasta kuin Kenia tai Uruguay.

“Kun ajattelee taloutta, heti ensimmäisenä tulee mieleen vanha valkoinen miesprofessori. Talous kuitenkin kuuluu meille kaikille. Nyt täytyy saada takaisin se valta, joka on otettu meiltä pois”, Felogene Anumo sanoo.

Samoin ajattelee Anumon työpari Ana Abelenda. Ongelma on hänen mukaansa se, että talouden kieli on erotettu ihmisistä.

“Kyse on yksinkertaisista asioista. Siitä mistä saamme ruokaa, millaista ilmaa hengitämme ja miten pidämme huolen siitä, että myös seuraaville sukupolville jää jotain. Meidän on lakattava ajattelemasta, että talous on liian monimutkaista”, Abelenda sanoo.

Nykyinen talousjärjestelmä ei ole olemassa sitä varten, että se pitäisi huolta ihmisistä ja planeetasta.

Anumo ja Abelenda ovat perustaneet Association for Women in Development -järjestöön (AWID) feministisen talouden yksikön. Sellaista tarvitaan, sillä usein myös feministisissä liikkeissä ajatellaan, että talous kuuluu vain asiantuntijoiden tontille.

Silti juuri talous on feministisen kamppailun ytimessä, Abelenda sanoo.

“Kapitalistinen järjestelmä rakentuu patriarkaatin varaan ja antaa siksi arvoa vain tietynlaisille töille. Lisääntyminen ja hoiva kannattelevat koko taloutta, mutta kapitalismi pyrkii tekemään ne näkymättömiksi, se loisii niillä.”

Mihin feministinen talous siis pyrkii? Se haluaa nostaa hoivan kaiken keskiöön.

“Me emme katso taloutta kasvun vaan elämän jatkuvuuden ja kestävyyden näkökulmasta. Nyt on nähty, ettei kasvu sittenkään tarkoita jatkuvuutta”, Anumo sanoo.

Tästä Anumolla ja Abelendalla on antaa monta esimerkkiä: ilmastonmuutos ja luontokato niistä ilmeisimpinä.

Taloustieteilijä Adam Smithin kuuluisa trickle down -uskomus kuuluu yksinkertaistetusti näin: Kun joku menestyy, menestys valuu kaikille. Tähän ajatukseen nojaa myös niin kutsuttu trickle down -feminismi. Abelenda ja Anumo suhtautuvat siihen varautuneesti. Heidän mukaansa feministisessä kamppailussa ei ole kyse siitä, että naisista tulee miljardöörejä ja pörssijohtajia.

“Se, että nainen nousee pörssiyhtiön johtoon, ei tee sorron järjestelmään muutosta. Se ajaa naiset yhä syvemmälle järjestelmään. Näiden naisten on täytynyt ostaa ajatus järjestelmästä päästäkseen itse huipulle”, Anumo sanoo.

Abelenda ja Anumo pitävät voimaantumispuhetta petollisena. Sen sijaan pitäisi kysyä, mitä sellaisia valtarakenteita yhteiskunnassa on, jotka tuottavat tällaista kieltä.

“Kun juhlitaan naisten saavutuksia yritysmaailmassa, pitäisi katsoa kriittisesti, mitä oikeastaan juhlitaan. Kun ihminen syötetään osaksi järjestelmää, ei järjestelmä muutu siitä mihinkään”, Abelenda sanoo.

Jos naisten kyky sopeutua kapitalistiseen järjestelmää on tasa-arvokehityksen mittari, ollaan väärillä raiteilla, Abelenda ja Anumo uskovat.

Talous kuuluu kaikille. Nyt täytyy saada takaisin se valta, joka on otettu meiltä pois.

Feministisen talouden suurin haaste on Anumon ja Abelendan mukaan uusliberalismi, myös uusliberalistinen feminismi.

“Uusliberalistiset hallitukset ovat kylväneet saman naisten voimaantumisen narratiivin kaikkialle. Yhä useammin myös monikansalliset yritykset ovat mukana rahoittamassa tasa-arvotyötä”, Anumo sanoo.

Voidaanko silloin puhua feministisen talouden rakentamisesta? Abelendan ja Anumon mukaan ei.

“Tukeaan osoittavat yritykset vain kylvävät lisää uusliberalistista talousajattelua ja sen agendaa. Meidän täytyy tunnistaa tuo voima ja taistella sitä vastaan.”

Osittain näin on jo käynyt. Viimeinen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut merkittävä muutos siinä, miten asioista puhutaan.

“Nykyään ymmärretään paljon syvällisemmin, mitä feministinen talous on. Enää ei puhuta vain naisista yritysmaailmassa tai naisten taloudellisista oikeuksista. Analyysi on terävämpää, nyt tunnistetaan jo paremmin, millaisia sukupuolittuneita rakenteita taloudellisessa ja poliittisessa ajattelussa on”, Abelenda sanoo.

Se, mitä feminismi todella tavoittelee, on Anumolle ja Abelendalle selvää:

“Me emme halua integroitua järjestelmään, me haluamme hajottaa sen!”

Abelenda ja Anumo eivät tyydy puhumaan vain naisista. He haluavat puhua myös tytöistä. “Kun puhutaan feministisen talouden rakentamisesta, tyttöjen ja nuorten naisten rooli on valtava. Parhaat ideat tulevat heiltä. Heillä on paljon edeltäviä sukupolvia parempi ymmärrys siitä, miten asiat linkittyvät toisiinsa”, Anumo sanoo.

Abelenda antaa esimerkin kotimaastaan Uruguaysta. Siellä nuoret feministit vaativat verojen poistamista kuukautistarvikkeista ja ehkäisyvälineistä. Keniassa, josta Anumo on kotoisin, nuoret naiset taas ovat aktivoituneet työväenliikkeessä.

“Uuden sukupolven feministit jäljittävät systeemaattisesti, mitkä ovat niitä hoivajärjestelmiä, joita talous käyttää hyväkseen”, Abelenda sanoo.

Samalla feministisen liikkeen on syytä harjoittaa itsereflektiota. Sorron muoto, johon ihan jokainen saattaa helposti syyllistyä, on ikäsyrjintä. Siksi agendan pitää olla ylisukupolvinen.

“Puhe tulevaisuuden johtajista on hevonkukkua. Meidän kaikkien täytyy ottaa johtajuus käsiimme tässä ja nyt”, Anumo sanoo.

Mielikuvitus voi tosiaan olla aika rajoittunut, jos on elänyt valkoisen miehen kuplassa. Meidän ei ole lainkaan vaikea kuvitella kapitalismin loppua.

Afrikka on köyhä korruptoituneiden johtajiensa takia – totta vai tarua? Pitkälti tarua, osoittaa YK:n syyskuussa 2020 ilmestynyt Afrikan taloudellisen kehityksen raportti. Siinä selvisi, että yritysten verosuunnittelun ja laittomien taloudellisten virtojen takia menetetään enemmän rahaa kuin korruption vuoksi.

“Kyse on siitä, että koko uuskolonialistinen järjestelmä pitää Afrikkaa köyhänä”, Anumo sanoo.

Laina on se ratkaisu, jota Afrikkaan syötetään, mutta kenialaiset ovat saaneet siitä tarpeekseen. Nykyään he “jammaavat” Kansainvälisen valuuttarahaston webinaareissa. Erityisen aktiivisia jammaajia ovat nuoret naiset.

“Menemme sinne huutelemaan, että alkaa antako meille enää lisää lainaa, se ei ratkaise mitään”, Anumo kertoo.

Perimmäinen ongelma on Anumon mukaan se, miten paljon valtaa monikansallisilla yrityksillä on. Yhden yrityksen vuosituotto voi olla Kenian bruttokansantuotteet suuruinen. Kun vastakkain ovat yrityksen toiminta ja paikallisten ihmisten oikeudet, jälkimmäinen saa yleensä väistyä. Tämä näkyy etenkin kaivosteollisuudessa.

“Nykyinen talousjärjestelmä ei ole olemassa sitä varten, että se pitäisi huolta ihmisistä ja planeetasta”, Abelenda sanoo.

Vuosien 2007-2008 globaalissa talouskriisissä nähtiin, että pelastuksenkohteena olivat yritykset, eivät yksilöt. Koronapandemia toi esiin samoja piirteitä.

“Meidän pitäisi määritellä uudestaan, mikä on tärkeää. Haluamme kyseenalaistaa sen idean, että maailma olisi palaamassa pandemian jäljiltä takaisin normaaliin. ‘Normaali’ on epäonnistunut niin monin tavoin”, Anumo sanoo.

Eikä monissa maissa toki ole toivoakaan mistään “normaalista”. Jos katsotaan Afrikan mannerta, vasta kolme prosenttia väestöstä on rokotettu. Euroopassa vastaava luku on jo seitsemänkymmentä.

Siinä on uuskolonialismia kerrakseen, Anumo toteaa.

On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu. Näin tuumasi kulttuurintutkija Frederic Jameson kuuluisassa lausahduksessaan, jota on sittemmin toisteltu kyllästymiseen asti. Vaan ei kaikkialla.

“Mielikuvitus voi tosiaan olla aika rajoittunut, jos on elänyt valkoisen miehen kuplassa. Meidän ei ole lainkaan vaikea kuvitella kapitalismin loppua”, Abelenda ja Anumo toteavat.

Feministisessä kamppailussa ei ole kyse siitä, että naisista tulee miljardöörejä ja pörssijohtajia. Kun ihminen syötetään osaksi järjestelmää, ei järjestelmä muutu siitä mihinkään.

Itseasiassa monia murtumia on nähtävissä jo nyt.

“En tekisi tätä työtä, ellen olisi toiveikas. Olen saanut nähdä urani aikana valtavia muutoksia”, Abelenda sanoo.

Anumoa motivoi se, että hän saa elää juuri tässä ajassa.

“Pandemia on pelinmuuttaja. Se on tuonut päivänvaloon monia asioita, joista olemme huudelleet jo pitkään, mutta kukaan ei ole kuunnellut meitä.”

Yhtä on huudeltu ylitse muiden, jo vuosikymmeniä: Puhdas vesi kuuluu kaikille!

“Ennen se oli muka mahdotonta, mutta kun pandemia iski, hökkelikyliin yhtäkkiä pystyttiinkin avaamaan vesipisteitä”, Anumo sanoo.

Inspiraatiota toisenlaisesta maailmasta voi hakea monesta suunnasta. Esimerkiksi El Cambalancesta, meksikolaisesta kylästä, jossa on käytössä rahaton, vaihtopohjainen talous. Entä mitä brittisotilaiden raiskaamat kenialaisnaiset tekivät? He perustivat rahattoman, matriarkaalisen yhteisön. Nyt Mojan kylä on pyörinyt jo yli kolmekymmentä vuotta.

“Meidän visiomme ei ole korvata kapitalismia yhdellä feministisellä taloudella vaan synnyttää monia feministisiä talouksia, jotka murtavat kapitalismin.”

Näin tapahtuu kaiken aikaa, Abelenda ja Anumo sanovat. Ei kapitalismin loppua tarvitse edes kuvitella. Siitä on eläviä esimerkkejä jo nyt.