Keväällä 1973 alkoivat Royal Mail ja Suomen posti- ja lennätinlaitos kuljettaa kahden 12-vuotiaan kirjeitä Raision ja Belfastin välillä. Suomeen kiiri kuori, jonka toiseen kulmaan oli liimattu ”par avion”- merkki ja toista kulmaa koristi kuningatar Elisabet, kuinkas muutenkaan.
Kirje oli ihana tuulahdus ulkomailta aikana, jolloin ei juuri matkusteltu.
”Kun postiluukku kolahti, käsialalla kirjoitettu osoite ja postimerkit siinä päällä oli aina valtava iloa. Olin opiskellut kieltä kolme vuotta, kun aloin kirjoittaa kirjeitä englanniksi”, Päivi Seppä-Lassila sanoo.
Osoitteita välittivät englanninopettajat ja niitä toimitti turkulainen yritys nimeltä International Youth Service. Osoitteen hinta oli neljä markkaa. Opettajat auttoivat kirjeiden laatimisessa.
Seppä-Lassila on tietoinen siitä, että someaikana voi olla vaikeaa eläytyä sellaiseen aikaan, jolloin viestiin sai vastauksen muutaman viikon kuluttua.
Pitkä kirjeenvaihtosuhde Sue Larmourin kanssa on rikastuttanut elämää. Englannin taito on vahvistunut ja kielen käyttö on rohkeampaa. Kirjeenvaihto on yhteyttä, ystävyyttä ja vuorovaikutusta.
Enimmäkseen on kirjoitettu arkisista asioista: perheen kuulumisista, töistä, koulusta ja opinnoista. Vanhoja kirjeitä selaillessa selviää, että kesäkuun 28. päivänä 1977 Larmour on ihmetellyt, miten Seppä-Lassila jaksaa syksyllä palata kouluun, kun on koko kesän töissä pitkät päivät. ”Do you get much money for it?”
Lokakuun lopussa Larmour kertoi, että koulussa on liikaa töitä, latinan ja ranskan tentit lähestymässä. Sama homma lukiolaisella Raisiossa.
”Nyt vanhemmiten puhutaan, kuinka ollakaan, terveysasioista.”
Kirjeitä on laatikoittain. Kaikki tallessa, mutta vailla järjestelmällisyyttä.
”Nuorena kirjeenvaihtokavereita oli useita. Oli nuori mies Yhdysvalloista, tyttö Ranskasta ja toinen Italiasta.”
Seppä-Lassilan osoite oli päätynyt jostain syystä myös kreikkalaisen nuortenlehden kirjeenvaihtopalstalle. Kreikkalaisilta pojilta tuli yli 50 kirjettä. Seppä-Lassila jakoi osoitteita lukiossa kaikille halukkaille.
Monet kirjeenvaihtotoverit jäivät kyydistä, mutta Larmour jäi. Naisten elämänpolut ovat olleet erilaiset, mutta moni asia on myös yhdistänyt: lukeminen, kirjoittaminen ja huumori, Larmour sanoo sähköpostitse.
”Well, same (dry?) sense of humour and interested in same things.”
Pienet lahjat ovat olleet ekstrailo. Larmour muistaa c-kasetin, puhekirjeen, josta opetteli lausumaan Seppä-Lassilan vaikeaa etunimeä ä-kirjaimineen.
”Tallessa on Päivin itse tekemä kassi, joka oli pakattu täyteen suklaata.”
Seppä-Lassilan saama käsipyyhe oli erityinen, koska se oli irlantilaista pellavaa. Kerran Larmour keksi myös lähettää palasen ystävänsä hääkakkua. Se on tapana antaa Isossa-Britanniassa sille, joka ei pääse juhliin. Kakkurasia on yhä tallessa.
Olen saanut asua Suen vierashuoneessa live like a local -tapaan.
Seppä-Lassilan mielestä ihan tavallisetkin asiat ovat kiinnostavia, koska ne ovat kuitenkin erilaisia kuin Suomessa. Erityisesti niin oli 70-luvulla, kun oli ihan nuori.
Naisten ystävyyttä vahvisti tapaaminen 1988 Lontoossa, jonne Larmour oli muuttanut.
”Oli valtavan jännittävää saada vieraaksi kirjeenvaihtokaveri Suomesta!”, hän sanoo. Hän arvosti visiittiä paljon ja tällaisesta kirjekaverista hän halusi pitää kiinni.
Seppä-Lassila on käynyt Lontoossa kuudesti.
”Olen saanut asua Suen vierashuoneessa live like a local -tapaan. Siihen on muuten harvoin tilaisuutta. Lontoo tuntuu jo kovin tutulta kaupungilta.”
Nyt Seppä-Lassila ja Larmour kirjoittavat eniten WhatsApp-viestisovelluksella. Käsin Seppä-Lassila kirjoittaa edelleen päiväkirjaa ja muistikirjoja, ja käsin kirjoittamista hän suosittelee. Hän on huolissaan nykyisestä viihteen kuluttamisesta ilman, että itse tuotetaan mitään.
”Se että itse tuottaa tekstiä, aktivoi aivoja. Aivojen ja käden yhtäaikainen toiminta on tärkeää.”
Ystävysten kirjeenvaihdon aloittamisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta vuonna 2023. Sitä juhlistetaan Larmourin ensivierailulla Suomeen. Hän haluaa nähdä revontulet eli juhlamatka vie Lappiin.
Eläköön kirjeenvaihtoystävyys!
”Olen kiitollinen englanninopettajalle siitä, että sain osoitteita ja itselleni siitä, että tartuin mahdollisuuteen. Sueta kiitän siitä, että olemme olleet yhteydessä näin pitkään.”
Minne kirjeet päätyvät sitten joskus?
”Ehkä toinen saa perinnöksi kirjoittamansa kirjeet. Kirjeillä ei ole merkitystä muille kuin itselle. Vaikka onhan niissä toki elämänhistoriaa”, Seppä-Lassila sanoo.