OLGA: Kun Amanda oli parivuotias, se oli musta sikaouto. Sillä oli niskasta pystyssä seisova peikkotukka ja se vaelteli meidän landella Simpeleellä prinsessamekossa. Ihan kuin se olisi lähetetty vieraalta planeetalta, hellyttävä erikoinen hahmo. Mä näin Amandan pitkään tosi vahvasti sukupuolettomana. Mikä on jännä, koska Amanda on nyt niin femme. Mutta mulle se on yhä se trollihahmo.
AMANDA: Mulla on vahva naisidentiteetti, jossa on osa epämääräisyyttä. Ehkä se on se sukupuoleton trolli? Meillä on neljän vuoden ikäero. Lapsena Olga oli musta valtavan suuri ja aikuinen. Olga on aina ollut temperamenttinen, pelottavakin. Tiukka isosisko.
O: Meillä oli pitkään sisarellisen riitaisat välit. Teillä oli sun kavereiden kanssa mulle jotain pientä jäynääkin.
A: Ai niin joo, kun me meinattiin myrkyttää sut!
O: Ne yritti juottaa mulle juomaa, jossa oli tyyliin tiskikoneen pesuainetta. Ja Amanda vasikoi mut äidille röökistä.
A: Sä et koskaan vasikoinut mua.
O: Me ystävystyttiin enemmän, kun asuin kummitädin luona Lontoossa.
A: Joo. Mä olin viistoista. Sä veit mut kapakoihin, se oli kivaa.
O: Perhetausta on vaikuttanut meillä ammatinvalintaan ainakin sitä kautta, että mitä tietää olevan olemassa. Lapsena luulin kai pitkään, että tarhassa kaikkien vanhemmat menevät teatteriin, kun lapset tulevat tarhaan. Taiteilijuuden erityisyys alkoi näkyä vasta sitten Kallion lukiossa.
A: Kaikki tiesivät, kuka on kenenkin lapsi. Tausta on aiheuttanut myös tuskailua oman paikan löytämisestä. On olettanut, että muilla on näkemys, miten mun kuuluu menestyä taidealalla.
O: Yritin olla yliopistolla ja tehdä jotain muuta, mutta ajauduin tekemään kaikki työt teatterissa. Minulla on humanistisen alan koulutus ilman alan kokemusta ja teatterialan työkokemus ilman koulutusta. Silloin tuntui, että perhetausta on ohjannut väärällä tavalla. Mutta Suomi on niin pieni maa, etten usko, että jengi olisi kiinnostunut meidän jutuista niin paljon ilman meidän taustaa. Se on etuoikeus.
Läheisyyden avulla tavoitimme sekä aiheen yhteiskunnallisen merkityksen että terapeuttisen tason: mitä Amanda kaipaa esitykseltä päästäkseen trauman kanssa eteenpäin?
AMANDA: Vuonna 2010 mut raiskattiin. Olga pakotti mut poliisin puheille. Se soitti, että missä mä olen ja haki mut taksilla Pasilaan.
O: Muistan sanoneeni Amandalle, että meidän ei tarvitse enää koskaan puhua
asiasta, mutta nyt sä tulet autoon.
A: Olga sai olla mukana kuulusteluissa ja lääkärintarkastuksessa. Meille määrättiin mieskuulustelija, joka kyseli olinko ollut kännissä, koska ”joskus, kun naiset on humalassa, ne saattaa haluta tehdä kaikkea sellaista.” Se oli ahdistavaa. Tuli olo, että olen ymmärtänyt väärin ja kaikki on omaa syytäni. Olga vaati kuulustelijan vaihtamista. Ilman Olgaa olisin luovuttanut.
O: Mä kävin soittamassa meidän perhetutulle, joka on juristi. Se sanoi, että tuo ei käy päinsä. Sain siitä lisäbuustia vaatia Amandalle toista kuulustelijaa.
A: Tuo on Olgan hienoimpia piirteitä: hän toimii eikä pelkää soittaa puheluita tai kohdata ihmisiä. Tai ehkä pelkää, mutta tekee asiat silti.
O: Amandan raiskaus on asia, joka on uponnut muhun vuosien aikana. Alkuun olin sellaisessa toimintamoodissa ja menin vähän jopa tunnottomaksi.
A: En halunnut puhua raiskauksesta pitkään kenellekään. Kun erosin 2017 kyllästyin olemaan masentunut. Olin kamppaillut vuosia monien ongelmien kanssa ja ymmärtänyt, että alkusyy niihin oli raiskauksen trauma. Ainoa tapa jatkaa oli puhua ja kirjoittaa. Hahmottui, että haluan tehdä tekstin jonkun kanssa näyttämölle. Jotkut teatteriohjaajat sanoivat, että älä missään nimessä ota omaa siskoa siihen, hän on liian lähellä. Mutta musta Olga oli just oikean verran lähellä.
O: Minäkin mietin läheisyys-etäisyys-aspektia. Mutta vierastan ajatusta, että taidetta pitäisi tehdä vain kaukaa.
A: On ihan sairaan vaikeaa kuvitella, että olisin vieraamman ihmisen kanssa uskaltanut sitä käydä läpi. Olgan kanssa oli turvallinen olo. Hän auttoi myös konkreettisesti: Se ajanjakso on mielessäni yhtä mössöä. Olga auttoi muistamaan asioita, joita en itse muistanut. Sitä ei olisi pystynyt tekemään kukaan muu. Yhteistyöstä syntyi raiskauskokemukseeni perustuva monologinäytelmä Kilari, jossa minä esitin pääroolia ja jonka Olga ohjasi.
O: Läheisyyden avulla tavoitimme sekä aiheen yhteiskunnallisen merkityksen että terapeuttisen tason: mitä Amanda kaipaa esitykseltä päästäkseen trauman kanssa eteenpäin? Puhuin ohjausprosessin aikana kollegani ja ystäväni Sonja Lindforsin kanssa ja hän tuki ajatusta, että näyttämöllä voi kuvitella toisenlaisia lopputulemia. Pyysin Amandaa kirjoittamaan yhden tietyn kohtauksen uusiksi niin kuin hän olisi halunnut, että tilanne olisi mennyt. Kohtauksessa hänelle sanotaan, että ”se ei ollut sun syy”.
O: Esityksen jälkeen kuulimme, että yksi Kilarin nähneistä oli kutsunut koolle Naisten Linjan ja Amnestyn edustajia. Tästä syntyi Suostumus 2018 -kampanja, joka on vaikuttanut raiskauslainsäädännön kiristämiseen.
A: Että voi kyl muuttaa Suomen lakiakin, ku tekee teatterii ja silleen!
O: Toki siinä oli myös se aika, mihin esitys osui. Kuukausi ennen meidän ensi-iltaa oli alkanut Me too.
A: Meillä on myös paljon yhteisiä ystäviä, kuten Feministisen salaseuran muijat. Se on taidekollektiivi.
O: Me perustettiin se 2014 ja saatiin Koneen säätiöltä iso apuraha, jolla tehtiin useita teoksia.
Mä vältän viimeiseen asti sitä, että meidän esikoisteokset tungetaan johonkin lehtijuttuun rinnakkain ja sitten niitä vertaillaan.
OLGA: Sisaruuden merkitys näkyy siinä, että halusin toisen lapsen, koska mulle sisaruus on tosi tärkeää. Että tuntee toisen koko elämältä eikä kaikkea tarvitse selittää. Ymmärtää mielenmaiseman, joka tulee samoista kasvuolosuhteista.
A: Mulle sisaruus on sitä, että sä oot aina mun tukena. Toivot aina, että onnistun ja haluat saada musta esiin parhaat puolet.
O: Niin, siinä rakkaudessa on joku ehdottomuus.
A: Meillä on ollut eri vaiheita: pikkusisko-isosisko, ystäviä, työtovereita. Mä katson sua edelleen ylöspäin.
O: Ja kyllä me tapellaan yhä. Kun oltiin esittämässä Kilaria Venäjällä Kazanissa, tuli riita rintsikoista.
A: Olgan mielestä mulla oli liian pienet rintsikat.
O: Amanda osoitti ensin mieltään hiljaa, mutta sitten ihan syystä sanoi, että mulla ei pitäisi olla oikeutta puuttua hänen alusvaatteisiinsa.
A: Se oli käsitelty puolessa tunnissa. Sitten me mentiin syömään.
AMANDA: Seuraavaksi meidän pitäisi luetuttaa toisillamme tekstejämme. Mun esikoiskirja, Outoja kaloja, tulee ulos syksyllä. Se käsittelee salaisuuksia, sanomatta jätettyä ja kohtaamisen vaikeutta.
O: Multa on myös tulossa proosateos, jota tähtään ulos ensi vuoden keväällä. Ihmiset yrittävät syöttää meille sitä, että ”kilpailetteks te?”
A: Ärsyttävää! Mä vältän viimeiseen asti sitä, että meidän esikoisteokset tungetaan johonkin lehtijuttuun rinnakkain ja sitten niitä vertaillaan.
O: Niinpä. Meidän teokset ovat meidän teoksia, kun ne ovat yhteisiä, ja meidän omia kun ne ovat meidän omia.
Olga Palo, 35
Käsikirjoittaja, teatterintekijä ja kirjailija
Ihailen Amandassa sitä, että hän on niin hyvä kehumaan, nostamaan ja tukemaan muita ihmisiä.
Ärysttävintä Amandassa on, kun se on mulle vihainen, mutta ei sano sitä.
Moni ei tiedä, että Amanda rakastaa juustonaksuja.
Amanda Palo, 31
Teatterintekijä, näyttelijä
Ihailen Olgassa sitä, että hän vilpittömästi ja oikeasti haluaa parantaa maailmaa.
Ärsyttävintä Olgassa on, kun se pakottaa puhumaan asioista, joista en halua puhua.
Moni ei tiedä, että Olga rakastaa Nacho Cheese Ballseja.