Sain tilaisuuden tutustua Yhdysvaltojen länsirannikkoon taannoin vaihto-
oppilasvuoteni aikana. Jättiläismäisen maan Tyynenmeren puoleinen kylki oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon. Tiesin vain, että sitä asuttavat maailman vanhimmat puut, punapuumetsät.
Suuntasin siis San Franciscoon, jonka rannikko kuuluu yhteen Pohjois-Kalifornian pääasutuskeskuksista. Ihastuin kaupungin hätkähdyttävään kirjoon: kukkulaisilla kaduilla puikkelehtiviin kaapeliraitiovaunuihin, satamalaiturilla köllötteleviin hylkeisiin ja ilmapalloja kauppaaviin katumyyjiin. Niin paljon mahtuu koko maan toiseksi tiiviimmin asutettuun kaupunkiin.
Huhujen mukaan muinaiset jättiläispuut kohoavat monista elokuvistakin tutun Golden Gate -sillan pohjoispuolella. Siltaa eteenpäin ruuhkassa madellessamme kuikuilin ihmetyksen vallassa pilvisumuun kohoavan punaisen sillan rakenteita. Alhaalla lipuivat lahden turistilautat.
Puisto oli hiljainen. Astuin mykistyneenä puisen tervetulokyltin ali. Kävellessäni korkeuksiin nousevien punapuiden juurella tunsin oloni pieneksi.
Mutkittelimme vuokra-autolla kuuluisaa Highway 1 -moottoritietä määränpäänämme punapuut. Tyynimeri vasemmalla, lammaslaitumia oikealla. Vihdoin edessämme alkoi avautua tihenevä metsä. Saavuimme iltahämärässä Muir Woodsin kansalliselle muistomerkille. Nykypäivänä alue on alkuperäiskansa Coast Miwokin jälkeläistän kotiseutua.
Puisto oli hiljainen. Astuin mykistyneenä puisen tervetulokyltin ali. Kävellessäni korkeuksiin nousevien punapuiden juurella tunsin oloni pieneksi. Olen jättiläisten sylissä, ajattelin. Täällä punapuut kohosivat 20 miljoonaa vuotta sitten, kauan ennen meitä. Vanhin puu on 1200-vuotias, mutta silti nuori punapuuksi. Neljänkymmenenviiden ihmisen pyramidi yltäisi juuri ja juuri korkeimman puun latvoihin.
Paluumatkalla ylittäessämme siltaa oli jo pimeää. Maassa, jossa kaikki on niin valtavaa, saa suhteellisuudentajua. Näyttävä silta tuntui nyt pieneltä mahtipontisiin punapuihin verrattuna.