Uudessa paikassa vieraillessani minulla on tapana ostaa muistoksi postikortti. Vuosien saatossa kortteja onkin kertynyt värikäs läjä.
Siivotessani laatikoitani löysin matkapäiväkirjani vuodelta 2005. Selatessani Unikko-päiväkirjan tikkukirjaimisia töherryksiä löysin sivulle liimatun postikortin Guatemalasta, jossa olin äitini kanssa tapaamassa sikäläistä ystävääni. Kortin kuvassa on Guatemalan kansallislintu, quetzal. Niitä esiintyy maan vaakunoissa, lipuissa, postimerkeissä, seteleissä…
Joku ehkä sanoisi, että postikortit ovat tylsää turistikrääsää. Itse uppoudun pyörittelemään postikorttitelineitä tuntikausiksi.
Muita kortteja matkaani on tarttunut Pariisista, Mazarrónista Espanjasta, Chicagosta ja Indianan reissulta vaihtovuodeltani Yhdysvalloissa, Maastrichista Hollannista ja Maltalta. Tuorein on kortti Eiffel-tornista Pariisista, jossa olin tapaamassa samaista guatemalalaista lapsuudenystävääni.
Joku ehkä sanoisi, että postikortit ovat tylsää turistikrääsää. Itse uppoudun pyörittelemään postikorttitelineitä tuntikausiksi. Niiden kirjo on hengästyttävän laaja laidasta laitaan – mustavalkoisista kaupunkikuvista mauttoman räikeisiin kollaaseihin ja luontokuviin.