Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan Filippiineiltä lähtee vuosittain yli miljoona naista ja miestä siirtotyöläisiksi. Joka kymmenes Filippiinien 120 miljoonasta kansalaisesta työskentelee ulkomailla. Tällä on suuri merkitys Filippiinien kansantaloudelle.
Filippiinien historiaan ja kulttuuriin perehtynyt kirjailija Riitta Vartti muistuttaa, että siirtolaisten lähettäminen ulkomaille alkoi Filippiineillä jo 1970-luvulla presidentti Ferdinand Marcosin aikana. Heitä lähti työhön muun muassa rakennustyömaille arabimaihin ja kotiapulaisiksi ja hoitajiksi USA:han, Hongkongiin ja Singaporeen.
Vartti tuntee maan ja sen kansan poikkeuksellisen hyvin, sillä hän on myös kirjoittanut tagalogin kielen oppikirjoja ja pitänyt suomen kielen kursseja Suomen filippiiniläisille.
Vartti sanoo, että Filippiinien sosiaaliturva perustuu pitkälti siihen, että maasta pois lähteneet ihmiset lähettävät rahaa perheilleen.
”Näistä niin kutsutuista ’uusista sankareista’ tuli aikoinaan nopeasti rahakirstu valtiolle.”
Filippiinien keskuspankin tilastoista selviää, että siirtotyöläiset lähettivät viime vuonna kotimaahansa lähes 30 miljardia dollaria.
Filippiinien ’uusista sankareista’ tuli nopeasti rahakirstu valtiolle.
Ylivoimaisesti eniten rahaa kotimaahansa siirtävät Yhdysvaltoihin asettuneet filippiiniläiset, joiden lähettämä osuus on 40 prosenttia kaikista rahansiirroista. Seuraavana tulevat Singapore, Saudi-Arabia, Japani ja Iso-Britannia.
Riitta Vartin mukaan lähes jokaisesta filippiiniläisestä perheestä lähetetään lapsia ulkomaille töihin. Monessa perheessä on nyt jo kolmas sukupolvi menossa. Kaikki koulutus tähtää siihen, että voisi lähteä töihin ulkomaille.
”Ajan oloon se toki heikentää myös omaa maata, kun paras työvoima lähtee muualle”, Vartti sanoo.
Suomessa asui vuoden alussa 6200 Filippiineillä syntynyttä, joista kaksi kolmannesta oli naisia. Muuttotahti on viime vuosina kiihtynyt, ja lisäystä edelliseen vuoteen oli 600, vaikka korona onkin verottanut muuttoa.
Suomen filippiiniläiset lähettivät vuonna 2020 Filippiineille rahaa noin 10 miljoonaa
dollaria. Siitä 80 prosenttia tuli suomalaisissa laivoissa työskenteleviltä merimiehiltä. Loput 20 prosenttia sisälsi muiden Suomeen työskentelemään tulleiden ja maahan avioituneiden filippiiniläisten rahalähetykset.
Tapasimme heistä kaksi.
Vantaalainen Felma Jamorabon, 43, on työskennellyt Suomessa vuodesta 2013 lähtien. Sairaanhoitajaksi Filippiineillä valmistunut Jamorabon aloitti saavuttuaan alkeista suomen kielen opinnot ja kouluttautui samalla eteenpäin alalla. Nykyään hän työskentelee lähihoitajana Attendolla Vantaalla.
Perhe, puoliso Johnny, 43, ja pojat Ivan, 20, Raphael, 18 ja Yuan, 3, ovat Filippiineillä. He asuvat Baguiossa, missä mies hoitaa maatilaa. Ikävä on kova.
”Puhun heidän kanssaan joka päivä kaksi, kolme kertaa videopuhelimella. Kyselen, mitä he ovat tehneet ja syöneet ja miten päivä on mennyt. Joskus minua itkettää, mutta mieheni rohkaisee minua. Perheeltäni saama tuki tekee tästä helpompaa”, Jamorabon sanoo.
Hän myöntää, että on iso uhraus olla erossa omasta perheestään.
”Näin pystyn kuitenkin tukemaan parhaiten perhettäni, etenkin nyt pandemian aikana, kun ihmisillä on ollut vaikeampaa.”
Lähettämäni raha menee lasten koulutukseen, jokapäiväisiin menoihin, kuten ruokaan sekä laskuihin. Rahasta riittää jotakin myös säästöön
Jamorabon lähettää perheelleen kuukausittain 1000–1200 euroa palkastaan, joka on noin 2200 euroa, minkä päälle tulevat vuorolisät. Jamorabon jakaa vuokra-asuntonsa kahden muun filippiiniläisen hoitajan kanssa ja säästää siinä. Ruoka on hänen mielestään myös halpaa, kun osaa etsiä edullisia ruoka-aineita.
”Lähettämäni raha menee lasten koulutukseen, jokapäiväisiin menoihin, kuten ruokaan sekä laskuihin. Rahasta riittää jotakin myös säästöön”, Jamorabon sanoo.
Viimeksi Jamorabon on ollut Filippiineillä vuonna 2019, kun hän piti siellä äitiyslomansa ja vanhempainvapaansa nyt 3-vuotiaan kuopuksen kanssa.
”Haluan palata jossain vaiheessa kotiin, mutta en ole vielä päättänyt, milloin se tapahtuu. Suomi on nyt toinen kotimaani. Selviän työstäni täällä hyvin, mutta kuten kaikki tietävät, on hoitoalalla juuri nyt kova pula työntekijöistä. Tilanne on huonontunut selvästi viime vuosina.”
Jamorabon pitää Suomessa rauhallisuudesta.
”Olen sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin ja osaan nyt myös kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, omaa rauhaa. Sopeutumisessa auttoi ratkaisevasti se, että opin kielen ja pystyin olemaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.”
Kotkassa asuva Alvin James Tuaño, 33, saapui Suomeen viime vuoden joulukuussa ja aloitti työnsä hoitoavustajana Mehiläisessä tammikuussa, vuoden kylmimpään aikaan.
Sää on asia, johon Tuaño sanoo vieläkin totuttelevansa. Muuten hän on sopeutunut Suomeen hyvin ja halunnut opiskella vielä omin päin lisää suomea. Tuañon on määrä valmistua lähihoitajaksi ensi vuoden kesäkuussa.
Koulutukseltaan Tuaño on sairaanhoitaja, mutta hän työskenteli Filippiineillä viimeiset kymmenen vuotta puhelinpalvelukeskuksessa.
”Päätin hakeutua hoitajaksi ulkomaille ja pohdin aluksi Japania ja USA:ta. Noihin maihin oli kuitenkin vaikea päästä eikä perheen mukaan saaminen olisi ollut mahdollista”, mies kertoo.
Sittemmin silmiin osui Facebook-mainos, jossa haettiin hoitajia Suomeen.
”Pääsin läpi suomen kielen kokeesta, johon piti valmistautua omin päin. Sen jälkeen kävin kahdeksan kuukauden kurssin, jolla perehdyttiin paremmin Suomeen, sen kulttuuriin ja kieleen.”
Tuaño sanoo lähteneensä töihin ulkomaille saadakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden. Kotona Filippiineillä hänen perheeseensä kuuluvat vaimo Miley, 28, sekä tyttäret Lexy, 9, ja Bella, 3.
Tuaño ansaitsee kuukaudessa normaalin hoitoavustajan palkan, minkä päälle tulevat erilaiset lisät ja ylityöt.
”Olen tehnyt mielelläni ylitöitä tarvittaessa. Lähetän palkastani perheelleni noin 1000 euroa kuussa.”
Vaikka raha oli tärkeä vaikutin tulla Suomeen, kokee Alvin nyt myös löytäneensä oman paikkansa. Suuri toive on se, että myös perhe pääsisi muuttamaan tänne.
Tuaño jakaa vuokra-asuntonsa toisen filippiiniläisen hoitajan kanssa.
Vaikka raha oli tärkeä vaikutin tulla Suomeen, kokee Alvin nyt myös löytäneensä oman paikkansa. Suuri toive on se, että myös perhe pääsisi muuttamaan tänne. Siihen voi mennä vielä vuosi, pari.
”Ikävöin välillä perhettäni, mutta keskittyminen työhön ja opiskeluun helpottaa ikävää. Olen yhteydessä heihin videopuhelimella ja opetan nyt korona-aikana matematiikkaa vanhemmalle tyttärelleni”, Tuaño sanoo.
”Olen ystävystynyt työkavereideni kanssa. He ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan. Mutta luottamuksen ansaitseminen vie oman aikansa. Täällä ollaan enemmän yksilökeskeisiä, kun vertaa filippiiniläiseen kulttuuriin, joka on hyvin yhteisöllistä.”