Uutisten kommenttipalstat ja some täyttyvät viesteistä, joissa uhotaan, että mieltään osoittavien ihmisten yli pitäisi ajaa autolla ja heitä pitäisi kohdella väkivaltaisesti, ja joiden mukaan rauhallisesti kadulla istuvat aktivistit ovat terroristeja.
Kun ilmastoliike Elokapina ilmoittaa mielenosoituksistaan, alkaa tämän sortin kommentointi. Myös Ilta-Sanomien pääkirjoitus maalasi kuvaa Elokapinasta ääriliikkeenä vihjaillen liikkeen olevan väkivaltainen mennessään “käsirysyyn poliisin kanssa”.
Pääkirjoittajan väite on väärä. Elokapinan jäsenet eivät käy poliisin tai muiden kimppuun, vaan istuvat kadulla. Osa heistä ei noudata poliisin poistumiskäskyä. Kyse on passiivisesta vastarinnasta tai väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta, jolla on pitkät kansalaisvaikuttamisen perinteet. Menetelmää ovat käyttäneet lukuisat väkivallattomuuteen sitoutuneet toimijat, kuten Rosa Parks ja muut Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen aktivistit. Väkivallaton rotusorron vastustus kohtasi kovaa väkivaltaa myös poliisin taholta.
Kyse on passiivisesta vastarinnasta tai väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta, jolla on pitkät kansalaisvaikuttamisen perinteet.
Väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden ajatukseen kuuluu jättää tottelematta esimerkiksi poliisin poistumiskäskyjä. Poliisia ei aktiivisesti vastusteta, vaan mielenosoittajat antavat poliisin kantaa heidät pois. Väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen nojaavat henkilöt hyväksyvät siitä seuraavat sanktiot, kuten sakot.
Tämä ei ole ääritoimintaa. Istumamielenosoitus, eli sit-in, on passiivinen protestin muoto. Sitä käyttävät myös keskiluokkaiset toimijat kuten Vietnamin sodan varhainen vastustaja, antropologi Marshall Sahlins. Hän kehitteli siitä teach-in ‑mielenosoituksen, jossa luennoitsijat ja opiskelijat jäivät yliopistoon istumaan ja keskustelemaan protestin kohteena olleesta ilmiöstä. Istumamielenosoitukset, kadulla tai yliopistolla, ovat sovinnainen mielenilmauksen muoto.
Eivätkö terrorismista puhuvat siis esitä täysin virheellisiä väitteitä?
Kyllä esittävät. Puhetta, jossa sota on rauhaa ja väkivallaton istuminen on terrorismia kutsutaan kirjailija George Orwellin romaanissa Vuonna 1984 uuskieleksi. Romaanissa diktatuuri pyrki tekemään kriittisen ajattelun mahdottomaksi sekoittamalla käsitteitä tietoisesti: esimerkiksi väittämällä, että orjuus on vapautta. Väkivallattomien mielenosoittajien kutsuminen terroristeiksi tai käsirysyyn ryhtyväksi äärijärjestöksi on pyrkimys viedä protestilta oikeutus.
Mielenosoittajien esittäminen ääritoimijoina on keino välttää keskustelu heidän vaatimuksistaan.
Kieli ei vain kuvaa todellisuutta, vaan kuten kielen filosofi J.L. Austin, sukupuolentutkija Judith Butler ja lukuisat antropologit ovat huomauttaneet, kielellä myös luodaan sosiaalista todellisuutta. Puhe Elokapinasta äärijärjestönä pyrkii tekemään liikkeestä yleisön silmissä sellaisen.
Mielenosoittajien esittäminen ääritoimijoina on keino välttää keskustelu heidän vaatimuksistaan. Antropologi Robert Foster on kuitenkin todennut, että orwellilainen uuskieli harvoin oikeasti vakuuttaa ketään. Sen todellinen voima on siinä, että se täyttää keskustelutilan itsestään selvästi ristiriitaisilla väitteillä, joita muiden keskustelijoiden on oiottava. Uuskieli on hälyä, jolla vaikeutetaan mielekästä keskustelua.
Ilta-Sanomien pääkirjoittaja oli huolissaan siitä, että ääritoiminta tekee hallaa ilmastokeskustelulle. Samalla hän pyrki maalaamaan kuvan Elokapinasta äärijärjestönä. Ilmastokriisin vakavuuden valossa huomio pitäisi ohjata kriisiin ja siihen mitä voimme yhteiskuntina sille tehdä, ei paikkaansa pitämättömien väitteiden esittämiseen.
AntroBlogin uutiskommentit ovat antropologisia katsauksia ajankohtaisiin teemoihin.
Antropologiassa ihmisten sosiaalista kanssakäymistä ja yhteiskunnallista elämää tutkitaan usein vertailevasti, ja sen eri osa-alueita yhdistää empiiriseen havainnointiin ja kokonaisvaltaiseen analyysiin perustuva etnografinen tutkimus. Antropologisen tiedon avulla voidaan tarkastella myös globaaleja kehityskysymyksiä kriittisestä näkökulmasta.
