Kansalaisvaikuttamisella voidaan muuttaa yhteiskuntaa.
Kyllä näin on. Siitä on paljon esimerkkejä. Yhteiskuntaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi äänestämällä. Kansalaisvaikuttamisella on saatu aikaan muutosta esimerkiksi hyvinvointiin ja tasa-arvoon liittyen. Muutos voi tosin kulkea moneen suuntaan.
Ihmiset tietävät tarpeeksi vaikutusmahdollisuuksistaan.
Eivät tiedä. Se vaihtelee maittain, mutta myös sosiaalinen ympäristö vaikuttaa. Ihmiset eivät välttämättä tiedä, millaisia mahdollisuuksia heillä on vaikuttaa politikkojen toimintaan. Poliitikkoihin voi esimerkiksi ottaa suoraan yhteyttä tai tehdä aloitteita. Iso ongelma on se, etteivät ihmiset aina osaa valita oikeaa tapaa edetä asiassaan.
Perinteiset vaikuttamistavat, kuten järjestötoiminta, eivät enää kiinnosta ihmisiä.
En sanoisi, etteivät ne enää ollenkaan kiinnosta. On kuitenkin viitteitä siitä, että ihmisiä kiinnostaa lyhyemmät ja konkreettisemmat tavat vaikuttaa. Sille on annettu nimikin: ”naulakkoaktivismi”. Siinä on se huono puoli, että järjestön muisti on kauhean lyhyt.
Toisaalta pitkäjänteinen vaikuttamistyö ja lyhytaikainen konkreettinen projektityö
eivät sulje toisiaan pois. Silti, ihmisoikeustyössä ei ole pikavoittoja.
Tavallisen kansalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat kaventuneet.
Monessa maassa näin on. Suomessa kansalaisaloitteet ovat lisänneet vaikutusmahdollisuuksia. Toisaalta järjestötoiminta on vaakalaudalla rahoituksen leikkausten takia. Olisi hyvä miettiä, mitä vaikuttaminen ylipäätään on. Onko se sitä, että ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa, vai sitä, että tapahtuu muutosta.
Aktivistit auttavat päätöksentekijöitä, koska heillä on tietoa ja paloa. Aktivismi täydentää politiikkaa, vaikka sen tarkoitus ei ole korjata puutteita. Se on itsessään arvokasta.
Kenestä tahansa voi tulla järjestötoimija tai aktivisti.
Kenestä tahansa voi tulla järjestötoimija. Järjestöissä on niin monenlaisia tehtäviä, että toiminta voi olla mitä tahansa. Kenestä tahansa voi periaatteessa tulla aktivisti. Esimerkiksi vammaisaktivismia voi olla se, että vaatii Imatran kaupungintalolle luiskan.
Aktivismiin kuitenkin liittyy vaatimus siitä, että lähtee viemään asiaa eteenpäin ja antaa sille kasvonsa. Olen haastatellut vammaisaktivisteja ja osaa pelottaa sanoa itseään aktivistiksi. Aktivistina oleminen vaatii luonnetta.
Aktivismia tarvitaan, koska ihmiset eivät saa ääntään kuuluviin esimerkiksi edustuksellisen politiikan kautta.
Kyllä. On tärkeää, vaikka saisikin äänensä kuuluviin. Etenkin vähemmistökysymyksissä aktivistit tekevät todella tärkeää työtä. Aktivistit myös auttavat päätöksentekijöitä, koska heillä on tietoa ja paloa. Aktivismi täydentää politiikkaa, vaikka sen tarkoitus ei ole korjata puutteita. Se on itsessään arvokasta.
Maailman muuttuessa kansalaisvaikuttamisenkin tulee muuttua.
Totta kai. On tärkeää valita oikeat keinot ja kanavat kansalaisvaikuttamiselle. Esimerkiksi nyt puhutaan vastuullisesta kuluttamisesta ja yrityksiin vaikuttaminen on tärkeämpää kuin aikaisemmin. On ihan hyvä keskustella päättäjien kanssa, mutta nykyään se, että käy juomassa kahvit kansanedustajan kanssa ei ole enää se juttu.
Kuka?
Amu Urhonen
Ammatti: Asiantuntija ”Vammaisaktivismia tekemässä” -tutkimushankkeessa.
Tausta: Tuore Abilis-säätiön puheenjohtaja ja Fingon varapuheenjohtaja. Vihreiden puolueaktiivi vuodesta 2000. Oli Kynnys Ry:n puheenjohtajana 10 vuotta sekä mukana Tampereen kunnallispolitiikassa 20 vuotta. Teologi ja seksuaalineuvoja. Opiskellut kirkkohistoriaa ja kehitysmaatutkimusta.
Harrastukset: Kehitysyhteistyö, neulominen ja lukeminen.