Viisi sambuusia, kiitos!

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen ostaa somalialaisia lihapiiraita. Hänen ystävänsä näyttelijä ja nuorisotyöntekijä Omar Abdi tulkkaa tilauksen myyjälle.

Täällä samassa paikassa, nykyisen Café Hirshaselen tiloissa Puhoksen ostarilla Helsingin Itäkeskuksessa, miehet kohtasivat 14 vuotta sitten.

Omar: Silloin kun me tutustuimme, Puhoksen ostari oli autio.

Juho: Minut oli pyydetty ohjaamaan Khadar Ayderus Ahmedin käsikirjoittama lyhytelokuva Kaupunkilaisia. Khadar taisi olla ensimmäinen somalialainen, jonka kanssa olen jutellut. Koska elokuva kertoi somalialaisista Suomessa, halusin tutustua heihin. Khadar kertoi somalikahvilasta ja harhailin täällä etsimässä paikkaa.

Menin kahvilan takaovesta sisään, suoraan keittiöön. Silloin oli ramadan ja koko kahvila oli täynnä ihmisiä syömässä. Oli musiikkia ja meteliä. Ajattelin: Voiko Helsinki olla tällainenkin!

Suomessa ei siihen aikaan ollut somalialaisia näyttelijöitä, joten meidän oli hankittava esiintyjiksi amatöörejä. Seuraavan kerran tulin samaan kahvilaan Khadarin kanssa. Näit meidät ja tulit juttelemaan. Ajattelin heti, että saattaisit sopia esiintyjäksi.

O: Olin siihen aikaan Kivikon nuorisotyöntekijä. Olin aika yllättynyt, kun Khadar soitti ja sanoi, että sinä haluaisit minut toiseen päärooliin. Enhän minä osaa näytellä, sanoin. Khadar vakuutti, että minut opetetaan.

J: Olin jo opiskeluaikana tehnyt töitä amatöörien kanssa ja pidän siitä. Onneksi suostuit. Kuvasimme lopulta paljon kohtauksia siinä samassa
kahvilassa.

Omar: Kerroin Juholle vasta viime vuonna, että oli lähellä, etten olisi skipannut kuvauksia. Minua epäilytti. Siihen aikaan somalinkielisiä ei ollut missään tv- tai elokuvarooleissa. Oli vain yksi näytelmä, jossa oli somalinkielinen esiintyjä, ja siitä oli somalinkielisissä piireissä noussut kohu. En voinut ajatella vain itseäni vaan mietin, mokaanko nyt koko yhteisön maineen.

Sitä elokuvaa tehdessä meistä tuli ystävät, vaikka tutustuin kuvausryhmässä kaikkiin.

J: Se on mysteeri, kenen kanssa synkkaa. Se on jotain sanatonta ja selittämätöntä.

O: Olemme pitäneet yhteyttä kaikki vuodet. Muutaman kerran olen ollut myös Juhon perheen takapihalla grillaamassa, mutta yleensä Juho haluaa tulla tänne Puhokseen.

J: Täältä saa parempaa ruokaa kun meidän pihagrillistä.

O: Kaupunkilaiset-elokuvan jälkeen olisin halunnut jatkaa näyttelemistä, mutta minulle ei ollut rooleja. Kun James Bondin hahmo vaihtuu, ihmiset ihmettelevät julisteen uutta kasvoa, mutta kun elokuva käynnistyy, uusi hahmo tuntuu oudolta vain pienen hetken. Sen jälkeen katsoja lähtee tarinaan mukaan. Mutta voiko Suomessa kenestäkään Abdi-nimisestä koskaan tulla Tuntematon sotilas? En usko. Suomen elokuva-ala on edelleen konservatiivinen. Minun näköiselleni ihmiselle voi löytyä rooli vain jos päähenkilöllä on maahanmuuttajanaapuri.

Parhaimmillaan elokuvat ovat kuin runoja. Ne ilmaisevat tunteita ja saavat ihmiset samastumaan. Ei silloin pitäisi olla mitään väliä, mitä rotua tai väriä näyttelijät ovat.

Suomessa on paljon täällä syntyneitä ja eläviä eri värisiä ihmisiä, joiden edelleen pitää ansaita se, että heitä kohdellaan suomalaisina.

Juho: Jossain vaiheessa huomasin Facebookista, että olit siirtynyt Somaliaan. Kuvissa olit mustassa autossa, turvamiehet ympärillä. Lähetin viestin, että mitä sinulle oikein kuuluu.

O: Ennen Kaupunkilaisia olin opetellut koodaamaan ja leikkaamaan. Perustin somalinkielisen uutissivuston, josta tuli suosittu. Kannatin oppositiota.

Somalimaan presidentti olisi vuonna 2005 tarjonnut minulle viran ja asunnonkin, mutta en halunnut mennä heidän puolelleen. Sitten oppositio voitti presidentinvaalit ja minä ryhdyin presidentin viestintäpäälliköksi. Lopulta me kuitenkin palasimme perheen kanssa Suomeen ja jatkoin nuorisotyöntekijän töitä.

J: Minä jo mietin, oletko sinä kohta Somalimaassa valtion päämies.

O: Minä taas kyselin sinulta roolia seuraavaan elokuvaan.

Juho: Pyörittelin Omarin ehdotusta monta vuotta. Minua kiinnosti se, että hän on eräänlainen kulttuuritulkki. Rahoitus olisi kyllä saatu, mutta en saanut ideaani valmiiksi. Lopulta päätimme tuottajan kanssa, että nyt on alettava tehdä jotakin. Omar kokosi 30 nuoren ryhmän. Kun tutustuimme toisiimme kesällä 2020, sanoin, että tehdään joko elokuva tai tv-sarja, tuli rahaa tai ei, mutta kesällä 2021 aletaan kuvaamaan.

O: Osa nuorista oli minulle tuttuja kasvoja, osa löytyi muita reittejä, kadultakin. He olivat upeita tyyppejä. Ohjaajana sarjassa ovat Kuosmasen lisäksi Khadar Ayderus Ahmed ja Siiri Halko. He molemmat olivat aikoinaan minun vetämässäni nuorten mediapajassa. Nyt on pakko kertoa, että kun Khadar aikoinaan tuli sinne ja sanoi haluavansa oppia käsikirjoittamaan, sanoin että avaa silmäsi, tuo ei ole realistista.

Olin tullut Suomeen 1991, viisi vuotta ennen häntä ja kuvittelin tietäväni paremmin, miten tämä maa toimii. Suomen televisiossa pyöri Hyvät herrat -sarja, jossa tummaihoista kutsuttiin n-sanalla. Ei tässä maassa somali pääse elokuvia tekemään, ajattelin.

J: 90-luvun tv-huumori oli sitä, että tehtiin rasistisia ja homofobisia vitsejä. Se, että Khadar Ahmedista tuli käsikirjoittaja ja ohjaaja ilman ainuttakaan elokuva-alan koulua on osoitus käsittämättömästä sinnikkyydestä.

O: Meidän tv-sarja lykkääntyi moneen kertaan. Jossain vaiheessa Juho lähti
Venäjälle kuvaamaan Hytti nro 6:tta ja minä Djiboutiin Guled & Nasraa. Viime kesänä olimme samaan aikaan Cannesissa juhlimassa näitä elokuvia.

J: Tv-sarjan tekeminen oli opettavaista. Ehdotimme nuorille aiheita ja keskustelimme, mikä toimii ja mikä ei.

Olen elänyt 20 vuotta Kokkolassa ja toiset 20 vuotta melko valkoisessa Helsingissä. Maailmani on kaukana heidän arjestaan. Pelkäsin, että jos käsikirjoittaisin heille jotakin valmista, tekisin sen omasta näkökulmastani ja sulkisin pois heidän äänensä.

Lopputulos toimii hyvin. Olen aika varma, että näistä Zone B -sarjan nuorista kuullaan jatkossa.

O: Nyt kun olen Guledin ja Nasran ansiosta päässyt maailmalle, olen miettinyt suomalaisuutta uudella tavalla. Suomessa maahanmuuttaja muuttuu suomalaiseksi vasta, kun hän saa kansainvälistä menestystä. Se on väärin. Suomessa on paljon täällä syntyneitä ja eläviä eri värisiä ihmisiä, joiden edelleen pitää ansaita se, että heitä kohdellaan suomalaisina. Yhtä lailla rikollinen maahanmuuttaja on suomalainen, se tulisi hyväksyä pysyvästi. Muuten koko kansalaisuus on tekopyhää ja korostaa eriarvoisuutta.

Niin kauan, kun minun lapseni, naapurini ja ystäväni nähdään tässä maassa maahanmuuttajina, olen mieluummin maahanmuuttajanäyttelijä kuin menestynyt suomalainen.