Kaislat väistyvät, kun Minna Pyykkö ja Juha Laaksonen saapastelevat kotirantaansa Helsingin Lauttasaaressa. Maisema on harmaa ja maallikolle tylsä, mutta ei mene kuin hetki kun kaksikko äkkää aalloilla kevään suurta draamaa. 

”Siellähän on telkkien soidinmenot parhaimmillaan!” Juha toteaa Minnalle ja nostaa kiikarit silmilleen. 

Molempia hymyilyttää, kun mustavalkoiset telkkäkoiraat heilauttavat päitään holtittomasti. Oma niska moisessa menossa nyrjähtäisi. Minna odottaa jo sammakoiden ja rupikonnien kevätpuuhia. Tällaista se on, kun kaksi luontoihmistä elää yhdessä.

Minna: Juha on asunut Lauttasaaressa lapsesta asti ja tuntee täällä kaikki paikat. Minä muutin tänne aikuisena. Nyt asumme perheen kanssa kerrostalossa, josta osittain näkee merelle. Meillä on myös talon edessä metsässä pieni mökki. 

Juha: Tarvitseeko siitä nyt tässä mainita… 

M: Kyllähän sen voi sanoa, että meillä on minuutin mökkimatka. Vai pelkäätkö, ettet voi enää vedota siihen, että olet mökillä?

J: Juuri se. Muutamasta tilaisuudesta olen luistanut sanomalla, että olen juuri lähdössä mökille, tai olen mökillä. 

M: Aika harvoin me siellä yövymme, mutta kaikki meidän perheessä tykkäävät lukea ja löhöillä mökillä keinussa.

Olen tehnyt luontotoimittajan töitä Ylellä 90-luvulta saakka. Vuosi vuodelta vakuutun yhä enemmän siitä, että ihmeellisimmät asiat ovat lähellä. Voimme tässä kotipihallakin katsella, kun muuttolinnut saapuvat toiselta puolelta maailmaa ja matkaavat ohitsemme pohjoisille pesimäseuduille, jopa Siperiaan asti.

J: Joskus ruokintapaikan linnut lentävät mökin ovesta sisällekin. Aika hyvin ne käyttäytyvät siellä.

Oli hienoa, kun virittelimme iltaisin lakanoita ja laitoimme perhoslamput palamaan. Yöperhosten määrä oli huikea!

Minna: Tapasimme alun perin töiden kautta. Yleisradioon oli haettu luontotoimittajaa. Käsittääkseni se paikka oli jo myönnetty Juhalle, mutta Juha kieltäytyi, koska ei halunnut sitoutua olemaan töissä lintujen kevätmuuton aikana. Niinpä paikka tarjottiin minulle. Juha teki Yleen juttuja freelancerina. Olimme pitkään kavereita. 

J: Tein graduni Lauttasaaren pesimälinnuista ja kävin saarella yöaikaan jokaisen talon pihassa. 

M: Minä taas tutkin täplärapujen aggressiivista käyttäytymistä peliteorian valossa. Lähetimme toisillemme graduntekoon tsemppiviestejä. Sinä väitit herääväsi aina viiden aikaan. Vau, siinäpä tehokas tyyppi, ajattelin. 

J: Oliko se siihen aikaan, kun pyysin sinut Töölönlahdelle tekemään juttua pönttölintujen pesinnästä? 

M: Taisi olla. Se oli hyvä keikka. Silloin pääsin näkemään läheltä tintinpoikasten hauskan keltaisen Aku Ankka-nokan. Olen kyllä lapsena liikkunut paljon metsissä, koska isäni piti retkeilystä. Luontokiinnostus heräsi ja päädyin opiskelemaan Helsingin yliopistoon biologiaa. 

J: Minä opiskelin siellä maantiedettä ja biologiaa. Minusta ei tullut opettajaa vaan ajauduin toimittajaksi. En ole katunut. Radiohommat on kiva duuni.

M: Luontotoimittajan työtä ei tehdä pelkästään kirjoituspöydän ääressä. Pitää liikkua paljon luonnossa omituisinakin aikoina. Vuosien varrella on tullut tehtyä tuhansia ohjelmia, kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina.

J: Ja onhan sitä tullut otettua kymmeniä tuhansia valokuvia ja tehtyä aika monta luontokirjaakin. Viime aikoina olen ihmetellyt, alanko kyllästyä lintujen kevätmuuttoon ja kevääntuloon. Siinä toistuvat peruskliseet: leskenlehdet nousee ja sinivuokot. Kottaraiset ja kiurut saapuu, ekat töyhtöhyypät. Lumet sulaa, pulmuset on jo menny, sit tulee hanhia ja rastaiden konsertti voimistuu… Ja mouruavat haahkat. Onhan se tietty näytelmä. 

M: Et sinä kevääseen ole kyllästynyt. Ehkä vaan pidät enemmän syksystä.

J: On kesä ja varsinkin loppukesä ihan siistejä. Oli hienoa, kun virittelimme iltaisin Mäntyharjulla lakanoita ja laitoimme perhoslamput palamaan. Se yöperhosten määrä oli huikea!

M: Siitä sinä todella innostuit! Samoin kuin Lauttasaaren rannoilla tekemistäsi akvaarioista, kun kuvasit kaloja. Tarvitset tuollaisia projekteja.

J: Kalojen kuvaaminen oli vaikeaa, mutta kivaa ja niitä akvaarioita sisustaessa tuli ihan pikkupoikafiilis! Ja kyllähän sinäkin niitä perhosia aika monta yötä ihmettelit ja piirtelitkin. Teit niistä radiojuttuja ja osa kuvistasi tuli kirjaasi. Tänä kesänä aion kuvata Lauttasaaressa aamuyön tapahtumia. 

M: Kesäöinä kannattaa valvoa, ne ovat niin hienoja. Varsinkin, jos ei tuule.

Juha: Maaliskuussa ilmestyi uusin kirjani Orava – metsien tuttu ja tuntematon. Lapsille orava on usein elämän ensimmäinen villieläin. Oravaa pitäisi arvostaa, mutta sitä on tutkittu kumman vähän.  Tuossa meidän mökin ympäristössä on useita linnunpönttöjä. Yhdessä asuu kottarainen ja sen naapurissa orava. Ihme kyllä ne ovat tulleet hyvin juttuun eikä orava ole syönyt kottaraisen poikasia. Toki se vaikuttaa, että tein lentoaukon 45-milliseksi eli oravan pää ei mahdu siitä sisään.

Oravat ovat saaneet minut katselemaan ulkoilupolkujen vieressä kasvavia puita ja ylle kaartuvia oksia. Nehän ovat oravien valtateitä. Jos reitiltä kaadetaan vääriä puita, reitti voi katketa. Orava joutuu laskeutumaan maahan ja ylittämään polun, kadun tai tien maata pitkin. Ja se on vilkasliikenteisillä paikoilla riski. Toivoisin, ettei puita kaadettaisi kevyin perustein.

M: On ylipäätään sääli, jos puistomaisia lähimetsiä hoidetaan liian hyvin. Kaikenlaiset risukot ja jättömaat ovat luonnon moninaisuudelle tärkeitä. Siellä viihtyvät bakteerit, mikrobit, kasvit, hyönteiset, linnut ja nisäkkäät kuten siilit, ketut ja muut. Ei luonnon tarvitse olla siisti ja järjestyksessä.

J: Minulla on kaksi sielunmaisemaa: vanha metsä ja avomeri. Meillä on Utön ulkosaaristossa pieni lukaali, mutta vähän siellä on tullut käytyä. 

M: Kun lapset olivat pieniä, meillä oli haave viettää Utössä kokonainen vuosi. Ja oltiinhan me siellä paljon.

Omassa työssäni sytyn siitä, kun pääsen jututtamaan asiantuntijoita. Oulun yliopistossa hyönteistutkija Olli Loukola kertoi, ettei vielä ole löytänyt kimalaisen älyn rajoja. Englantilainen kimalaisprofessori Dave Gouldson puolestaan sanoi, että heiltä kesti viisi vuotta selvittää, miksi kimalaiset eivät lennä jokaiseen kukkaan. Ne haistavat, jos toinen kimalainen on jo käynyt siellä. Suomessa on 37 kimalaislajia ja ne ovat erikoistuneet eri muotoisiin kasveihin.

J: Keväinen kimalaiskuningatar muuten käyttäytyy hyvin lintumaisesti. Sekin sisustaa pesän, munii ja hautoo. 

M: Siitä ei ole kauan, kun monet ihmiset pitivät mesipistiäisiä inhottavina. Pölyttäjien tilanteesta on viime aikoina puhuttu paljon, ymmärrys on kasvanut. Minulle kevään ensimmäiset kimalaiset ovat juhlahetki: tervehdin näitä älyn jättiläisiä ilolla. 

Juha: Me teemme Minnan kanssa molemmat juttuja luonnon ilmiöistä. Etenkin alkuaikoina isoin ero välillämme oli se, että Minna oli taitavampi kaivamaan tietoa ja minä menin mieluummin ulos. Nykyään tilanne on tasapuolistunut, Minna ulkoilee ja minä olen oppinut lukemaan. 

M: Toimittajan työn lisäksi maalaan akvarelliväreillä ja nyt taas öljylläkin. Työn alla on lahja pöllötutkijalle. 

Opiskelin työn ohessa psykologiksi ja hyödynnän sitä kaikessa mitä teen. Minua kiinnostaa, miten ihmisten luontosuhde syntyy. Nykyisinhän on koko ajan enemmän tutkimusnäyttöä siitä, että jo yksi puu voi olla ihmiselle tärkeä. Muistisairaalle ihmiselle ikkunan edessä kasvava lehtipuu muistuttaa vuodenajoista. Luonto tuo toivoa. Mutta muutakin pitää olla.