Olet ehkä nähnyt videon: asiakas tilaa hot dogin. Myyjä nostaa tiskin takaa esiin pienen, vikisevän porsaan ja kävelee kohti lihaleikkuria porsas kainalossaan.

Asiakas huutaa: Lopeta!

Mutta sinähän halusit hot dogin, myyjä sanoo.

Ei, antaa olla, asiakas vastaa ja rientää pois. Yhtäkkiä hän ei haluakaan enää hot dogia.

Videon on tehnyt eläinsuojelujärjestö PETA. Se nostaa esiin ilmiön, johon on havahduttu viimeisen kymmenen vuoden aikana: lihaparadoksin. Kyseessä on psykologinen ilmiö, jota on selitetty kognitiivisella dissonanssilla. Moni lihaa syövä ei näe lautasellaan eläintä, selittää Turun yliopiston moraalifilosofian tutkija Elisa Aaltola.

”Lihaparadoksi viittaa tilaan, jossa ihminen yhtäältä välittää eläimistä ja pitää niiden hyvinvointia erittäin tärkeänä, ja toisaalta kulutuspäätöksillään tukee teollistunutta eläintuotantoa. Tämä osoittaa eläinsuhteen ristiriitaisuuden: myös eläimiä rakastavat ihmiset syövät niitä.”

Aaltolan mukaan valtaosa länsimaisista ihmisistä kuuluu tähän kategoriaan.

”Ihminen elää kahdessa eri käsitetodellisuudessa ja irrottaa ne toisistaan. Lemmikkiä silittäessään hän on eläineettisessä todellisuudessa, jossa eläinten tietoisuus ja itseisarvo tunnistetaan, mutta syödessään hän sulkee pois sen tosiasian, että lihan takana on eläin.”

Asiaa ei helpota, että yhteiskunta tukee todellisuuksien eriytymistä, Aaltola sanoo. Se normalisoi, jopa kannustaa siihen: ”kaikkihan näin tekevät.”

Eläinteollisuus välttää puhetta kärsimyksestä ja tappamisesta, eikä toivo ihmisten miettivän ahtaita karsinoita tai teurastusta.

Yli 30 maata tunnistaa lainsäädännössään eläimet tietoisiksi olennoiksi. Silti tehotuotannon lopettamisesta tai edes vähentämisestä on verrattain vähän julkista keskustelua. Aaltolan mukaan se johtuu siitä, että eläinteollisuus ja politiikka ovat vahvasti liitoksissa toisiinsa. Suomessa esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ja keskustapuolue ovat läheisiä.

”Korulauseissaan kaikki toimijat korostavat sitä, että eläinten hyvinvointi on tärkeää.”

Aaltola antaa esimerkin: maa- ja metsätalousministeriö julkaisi taannoin videon, jossa silitellään lammasta ja kerrotaan, että Suomeen on tulossa ”maailman paras eläinsuojelulaki.”

”Todellisuudessa laki on monia maita pahasti jäljessä ja tulee edelleen aiheuttamaan eläimille valtavasti kärsimystä.”

Lihaparadoksia käytetään hyväksi markkinoinnista aina lastenkirjoihin. Lastenkirjoissa maatilan eläimet ovat yleinen aihe. Käytännössä eläinten olot poikkeavat kuitenkin suuresti siitä, miten ne lastenkirjoissa esitetään.

”Lihapaketin kyljessä saattaa olla kuva onnellisesta, vapaana niityllä vaeltavasta eläimestä. Eläinteollisuus välttää puhetta kärsimyksestä ja tappamisesta, eikä toivo ihmisten miettivän ahtaita karsinoita tai teurastusta. Näin ristiriita tuodaan osaksi kuluttamista. Samalla se normalisoidaan kaikkien hyväksymäksi tavaksi lähestyä eläintä”, Aaltola sanoo.

Lihaparadoksia siis pidetään voimakkaasti yllä yhteiskunnan eri instituutioiden muodossa. Tällöin panssarin läpi on vaikea päästä kriittisillä kommenteilla, Aaltola kertoo.

Ilmiö tukeutuu ihmispsykologian heikkoon lenkkiin: ihminen on ennen kaikkea tottumuksiin ja sosiaaliseen ryhmäänsä nojaava eläin.

”Ihmiset haluavat yleensä vältellä tietoa, joka kyseenalaistaisi heidän valintojaan tai sisäryhmänsä näkemyksiä. Etsimme käytöksellemme oikeutusta hinnalla millä hyvänsä”, Aaltola sanoo.

Eläinten sisäinen maailma on vähintään yhtä intensiivinen kuin ihmisen. Eläimet kokevat samoja perustunteita kuin ihmiset: esimerkiksi iloa, surua ja pelkoa.

Oikeastaan lihaparadoksi vain syvenee, sillä tutkimustieto eläinten älykkyydestä ja tietoisuudesta kasvaa jatkuvasti. Helena Telkänranta on tehnyt pitkän uran eläinten käyttäytymisen ja kognition tutkijana Helsingin ja Bristolin yliopistoissa sekä palkittuna tiedetoimittajana ja tietokirjailijana. Nyt hän toimii perustamassaan tutkimus- ja tiedeviestintäyrityksessä Arador Innovationsissa, joka kehittää uudenlaisia tapoja tuoda tutkimustietoa suuren yleisön tietoon, kuten pelejä ja virtuaalitodellisuutta.

Vain muutamassa kymmenessä vuodessa tieteen käsitys eläimistä on muuttunut valtavasti, Telkänranta kertoo. Nykyään tutkimuksista tiedetään, että eläinten sisäinen maailma on vähintään yhtä intensiivinen kuin ihmisen. Eläimet kokevat samoja perustunteita kuin ihmiset: esimerkiksi iloa, surua ja pelkoa.

Tunteet syntyvät aivoissa eri osissa kuin rationaalinen ajattelu. Tunteita synnyttävä limbinen järjestelmä on hyvin samanlainen kaikilla nisäkkäillä ja linnuilla, jopa kaloilla.

”On jopa esitetty, että eläinten tunteet saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen, koska niillä ei ole yhtä vahvaa rationaalista, tunteita hälventävää puolta”, Telkänranta sanoo.

Samalla on alettu ymmärtämään, miten eri lajien käyttäytymistarpeet toimivat.

”Aiemmin ajateltiin, että on ylellisyyttä tarjota sialle mahdollisuus tonkia maata ja pureskella jotain. Nyt tiedetään, että ne ovat toimintoja, jotka sian on välttämätöntä saada tehdä, jotta sen aivokemia pysyy normaalina.”

Jos eläin joutuu ympäristöön, jossa se ei pysty toteuttamaan lajinsa käyttäytymistarpeita, sen aivokemia menee sekaisin: serotoniinin ja dopamiinin eritys häiriytyy. Syntyy tila, joka muistuttaa kroonista masennusta sairastavan ihmisen tilannetta, Telkänranta kertoo.

Ihmiset haluavat yleensä vältellä tietoa, joka kyseenalaistaisi heidän valintojaan tai sisäryhmänsä näkemyksiä. Etsimme käytöksellemme oikeutusta hinnalla millä hyvänsä.

Tutkimustuloksilla on ollut vaikutusta myös yhteiskuntaan, ainakin jonkin verran. Ne ovat vaikuttaneet lainsäädäntöön sekä EU:ssa että Suomessa.

”Lainsäädännön muutokset tapahtuvat hitaasti, sillä monet yhteiskunnan intressiryhmät vaikuttavat siihen. Esimerkiksi maatalous on taloudellisesti sen verran suuri intressiryhmä, että Suomessakin sillä on paljon valtaa eläinsuojelulain sisältöön”, Telkänranta sanoo.

Otetaan esimerkiksi vanhan tyyppiset, orrettomat ja pesättömät häkkikanalat, jotka aiheuttavat kanoille kipua, luunmurtumia ja kroonisia pelkotiloja. Ne kiellettiin EU:ssa vuoden 2011 lopussa. Samoin EU:n alueella koe-eläinhiirille on pakko nykyään olla pesänrakennusainetta.

”Nämä ovat tietysti askel parempaan, mutta edelleen tehdään isoja kompromisseja sen suhteen, mitä tiedetään eläinten oikeasti tarvitsevan. Vielä on pitkä matka tilanteeseen, jota voisi oikeasti kutsua hyväksi”, Telkänranta sanoo.

Dissonanssissa elävä ihminen usein tiedostaa sen jollain tasolla, Aaltola sanoo.

”Tiedostaminen voi johtaa syyllisyyteen ja häpeään. Jos lihaparadoksia tuo esille, ihmiset toisinaan  reagoivat siihen voimakkaan puolustavasti, he esimerkiksi suuttuvat. Tämä on yleinen reaktio erityisesti häpeää herättävään tietoon.”

Eläinten syömiseen liittyy siis Aaltolan mukaan usein psyykkinen hinta.

”Kun syyllisyydestä tulee osa omaa arkea, se kuormittaa. Pienikin omantunnon kaivelu lihapaketin äärellä voi kasautua krooniseksi ahdistukseksi. Jos ihminen kohtaisi lihaparadoksin ja tekisi eläimiä kunnioittavia valintoja, hän vapautuisi kuormastaan ja elämänlaatu kohenisi.”

Siitä, mikä on tehokkain tapa purkaa lihaparadoksia, on olemassa jo melko paljon empiiristä tutkimusta.

”Jos ihmisille kerrotaan eläinten kärsimyksestä juuri ennen ruokailutilannetta, heidän halunsa syödä lihaa vähenee, ja he myös pitävät lihaa vähemmän maukkaana ja ovat valmiita maksamaan siitä vähemmän”, Aaltola sanoo.

Kun syyllisyydestä tulee osa omaa arkea, se kuormittaa. Pienikin omantunnon kaivelu lihapaketin äärellä voi kasautua krooniseksi ahdistukseksi.

Yksi tehokas tapa on myös muistuttaa eläinyksilöstä lihan taustalla: tässä on omanlaisensa persoona, tietoinen olento, joka pystyy päättelemään ja tuntemaan.

Toisaalta ihmisen muisti on lyhyt. Vaikutus ei ole sama enää kuukauden päästä, vaan ihminen on jo ehtinyt jatkaa tottumustensa mukaista elämää ja mukautua sosiaaliseen heimoonsa. Jos muistutuksia kuitenkin tapahtuu tarpeeksi usein, jokin voi muuttua.

Näin dissonanssi alkaa purkautua yhteiskunnan tasolla. Mikä oli ennen normaalia, ei enää olekaan.

”On tärkeää, että puhumme yhä enemmän eläinten älykkyydestä ja tunnemaailmasta, ja myös siitä miten huonosti eläimiä kohdellaan.”

Ostaminen ja eläinsuhde liittyvät tiiviisti toisiinsa. Markkinointi ja kaupankäynti vaikuttavat voimakkaasti ajatteluun ja arvoihin. Ihmisen arkiajattelussa ostopäätökset tulevat ennen moraalia ja etiikkaa, Aaltola sanoo.

”Jos eläinperäiset tuotteet olisivat kalliimpia, aivan uudenlainen eläineettinen pohdinta tulisi mahdolliseksi. Niin kauan kuin ihminen käyttää eläintuotteita, hänen on moraalipsykologisesti hyvin vaikea kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta.”

Liha on polkuhinnoiteltu, vaikka se on monen pitkän arvoketjun tulos. Lihan ruokahävikki on katastrofaalista.

Aina lihaa ei ole syöty tätä tahtia. Vielä 1950-luvulla keskivertosuomalainen söi vain hiukan yli kolmasosan siitä määrästä lihaa, mitä vuonna 2020. Kulutus on noussut 30 kilosta per vuosi noin 80 kiloon.

Liha on ongelmallisen halpaa, Telkänranta sanoo. Kun puhutaan eläinten oloista, pitäisi aina nostaa esiin lihan, maidon ja munien halpuus.

”Olen tavannut monia maataloustuottajia, jotka vilpittömästi haluaisivat pitää eläimiä paremmin, mutta heillä ei ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia.”

”Niin kauan kuin odotetaan, että liha on kaupan hyllyillä yhtä halpaa kuin nyt, tuottajien ei ole mahdollista tehdä merkittäviä parannuksia eläinten oloihin. Lihan pitäisi olla moninkertaisesti kalliimpaa, jotta olisi realistista järjestää eläimille edes ne vähimmäisolosuhteet, jotka tutkimusten perusteella tiedetään eri eläinlajien tarvitsevan.”

Lihan hintaan liittyy myös se, minkä verran työvoimaa tuottajalla on mahdollisuus palkata, Telkänranta muistuttaa. Nykyään maatilat joutuvat toimimaan niin pienellä määrällä työntekijöitä suhteessa eläinten määrään, että eläinten voinnin tarkkailuun jää vain vähän aikaa, ja vakavatkin ongelmat jäävät helposti huomaamatta.

”Erilaiset krooniset kiputilat ovat maataloustuotannossa yleisiä. Kyse ei ole siitä, että eläin kokisi vain turhautumista tai masentumista, vaan siitä että monia eläimiä sattuu jatkuvasti”, Telkänranta sanoo.

Taloudellinen ulottuvuus on Telkänrannan mukaan myös yhteiskunnallinen kysymys: miten esimerkiksi vero-ohjauksella voitaisiin vaikuttaa tuotteiden hintoihin.

”Taloudellisten ohjauskeinojen roolista on alettu vasta juuri ja juuri keskustelemaan. Esimerkiksi ympäristöasioissa niiden käytöllä on jo pitkä historia, ja sieltä voi löytyä hyviä malleja pohdittavaksi.”

Eläintuotanto on pääsyy meneillään olevaan sukupuuttoaaltoon.

Myös liha-alalla ajatellaan, että liha on liian halpaa. Maatalouden keskusliiton (MTK) lihavaliokunta on tuonut esiin vakavan huolensa lihatilojen voimakkaasti heikentyneestä kannattavuudesta. Kotimaisen lihantuotannon jatkuvuus on aidosti vaarassa, MTK:n kannanotossa sanotaan. Suomalainen päivittäistavarakauppa tekee ennätystulosta ja kuluttajien ostovoima kasvaa, mutta raha ei valu kotieläintiloille.

Pelkästään vuonna 2018 joka kymmenes sikatila lopetti toimintansa. Pienemmät toimijat joutuvat väistymään, sillä liha on niin halpaa, että vain suurimmat tilat pärjäävät.

Saman on saanut nähdä myös Mikko Karell, Poutun entinen toimitusjohtaja, joka toimii nyt Poutusta irronneen Meeat Food Techin toimitusjohtajana.

”Harmittaa lihantuottajien puolesta, heillä on siinä hommassa perhe ja elinkeino kiinni. Aina puhutaan, miten suomalainen liha on turvallista ja laadukasta. Silti liha on polkuhinnoiteltu, vaikka se on monen pitkän arvoketjun tulos. Lihan ruokahävikki on katastrofaalista.”

Viime syksynä Euroopan suurimman lihantuottajan, Danish Crowns Groupin, toimitusjohtaja Jais Valeur teki ulostulon: punaisesta lihasta tulee kaviaariin ja shampanjaan verrattava luksustuote.

Entä jos lihan hinta siis olisi jo lähitulevaisuudessa roimasti korkeampi? Ainakaan keskivertokuluttaja tuskin söisi lihaa joka aterialla. Silloin pitäisi syödä jotain muuta. Juuri tällaisia vaihtoehtoja Karellin yrityksessä kehitellään.

Meidän olisi tärkeää kehittyä sekä yksilöinä että lajina moraalisempaan ja vähemmän egoistiseen suuntaan.

Matkalaukussa, kuivajäähän pakattuna salakuljetetaan jotain kiinnostavaa Los Angelesista Suomeen. Laukun sisältö viedään Kannukselle, Poutun tehtaalle. On vuosi 2017, ja kasviliha on maailmalla jo nosteessa, mutta Suomessa vielä lapsenkengissä.

Kehitystyö lähtee käyntiin, ja pian perinteisenä lihatalona tunnettu Pouttu aloittaa Muu-tuotesarjan valmistamisen.

”Ongelma silloisissa tuotteissa oli, että ne oli tehty kasvissyöjille. Lihansyöjän suussa
ne eivät maistuneet oikealta”, Karell kertoo.

Pouttu alkoi valmistaa kasviproteiinia lihatalouden heikkojen näkymien takia. Karell oli ennen Poutun toimitusjohtajan pestiään rakentamassa vastuullista siipikarjatuotantoa, mutta pian osoittautui, etteivät kuluttajat olleet valmiita maksamaan riittävästi. Silloin Karell alkoi miettiä, mihin suuntaan maailma on matkalla.

”Kun tulin Poutulle, näin että potentiaalia oli, mutta toiminta oli väärillä raiteilla. Lihan myyminen tappiolla on vastuutonta hommaa ja taloudellisesti kallista. Jotain muuta oli keksittävä.”

Kun puhutaan kasviproteiinista, moni trendi tulee yhteen, Karell arvioi. Toisaalta kuluttajien takaraivossa nakuttaa tieto lihantuotannon vaikutuksesta ilmastonmuutokseen: lihakilon tuottaminen aiheuttaa lähes tuplasti kasvihuonepäästöjä kasviproteiiniin verrattuna.

Eläintuotanto on pääsyy myös meneillään olevaan sukupuuttoaaltoon. Maailman nisäkkäiden biomassasta 60 prosenttia on tuotantoeläimiä, luonnonvaraisia nisäkkäitä on enää neljä prosenttia. Tuotantoeläinten ruokkiminen kuluttaa moninkertaisesti enemmän peltoalaa kuin saman energia- ja proteiinimäärän sisältävien kasvien viljeleminen suoraan ihmisravintona käytettäväksi.

Toinen iso trendi on terveys. Maailman terveysjärjestön alaisuudessa toimiva syöpätutkimuslaitos IARC luokittelee punaisen lihan todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi ja prosessoidun lihan syöpävaaralliseksi aineeksi.

Karellin oma tarina on ikoninen: hän on teurastamossa työuransa aloittanut porilainen, joka tekee nyt Suomen innovatiivisinta kasviproteiinisarjaa ja vie sitä myös maailmalle. Jos jollakulla on näkemystä lihateollisuudesta ja ruokabisneksestä Suomessa, se on juuri Karell. Hän on ollut alalla lähes 30 vuotta: Atrialla, HKL:llä ja Poutulla. Karell on työskennellyt myös keittiömestarina Suomessa ja maailmalla.

”Kaiken täytyy lähteä siitä, että ymmärretään ruokaa: mitä kaikkea siitä voi tehdä ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Vain siten voi ymmärtää ison kuvan ja pitkän tähtäimen vaikutukset. Asia numero yksi on, että ruoan pitää aina olla hyvää.”

Karell uskoo, että maailma on muuttumassa kovaa vauhtia. Jokaisella toimitusjohtajalla on nyt pohdinnan paikka.

”Tulevaisuudessa kaikilla yrityksillä on iso yhteiskuntavastuu. Ilmastoystävällisyys ja vastuullisuus eivät ole enää mikään bonus vaan vaatimus, joka pitää täyttää, muuten yrityksellä ei ole tulevaisuutta. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että sitä voi olla lihabisneksessä 20 vuotta ja sitten tehdä jotain ihan muuta.”

Maatalous täytyy saada palvelemaan tulevaisuuden ruokavaliota.

Maku, rakenne ja riittävän edullinen hinta. Jos nämä asiat ovat kunnossa, kuluttaja rakastuu, Karell sanoo.

Muu-tuotesarja pyrkii muuttamaan kuluttajien tottumusta mahdollisimman kivuttomasti. Tässä on vastaus siihen, miksi kasviproteiini jäljittelee lihaa: se on tarkoitettu lihansyöjille, siis väestön valtaosalle.

Luonnonvarakeskuksen tuoreimmasta raportista selviää, että kasvisruoan nosteesta huolimatta lihan kulutus ei ole laskenut. Sen sijaan se on tasaantunut kovan nousun jälkeen. Lihalajien välillä on kuitenkin tapahtunut selvä muutos. Punaisen lihan ja sianlihan syönti laskee, siipikarja sen sijaan on kovassa nousussa.

”Tottumusten muuttamisen kynnys on korkea. Haluamme tarjota kuluttajalle helpoimman mahdollisen reitin siirtyä lihasta kasvikseen. Ei suomalainen ole tottunut valmistamaan ruokaa linsseistä tai pavuista, mutta lihapullista on helppo siirtyä Muu-pulliin”, Karell sanoo.

Muu luottaa isoon valikoimaan. Uusia tuotteita ja versioita tulee myyntiin jatkuvasti.

”Tuomme tuotteet sinne, missä muutos on helpoin saada aikaan: kuluttajille tuttuun ympäristöön. Emme taistele lihansyöntiä vastaan vaan tarjoamme tarpeeksi hyviä vaihtoehtoja. Teemme esimerkiksi sokkotestejä, joilla varmistamme tuotteiden olevan sitä mitä niiden pitääkin.”

Kyse on lihansyöjille tehtävästä ”vieroitushoidosta”, Karell sanoo.

”Jos isäntä ei suostu syömään vegeä, vieroitus pitää tehdä pikkuhiljaa.”

Kasviproteiinin suosio on lyönyt laudalta kaiken, mitä Karell on urallaan nähnyt.

”En ole koskaan nähnyt tällaista nostetta. Tätä trendiä ajaa nyt moni samanaikainen kehitys.”

Muu-tuotesarjalla tosiaan menee lujaa. Se on Suomen ylivoimainen markkinajohtaja kasviproteiineissa, mutta pitkässä juoksussa kansainväliset markkinat ovat sille tärkeimmät.

Tällä hetkellä käydään neuvotteluja 12 maan kanssa, niistä kaukaisimpana Japani ja Australia. Suurinta kysyntä on Pohjoismaissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Jo nyt tuotteita menee Ruotsiin, Hollantiin ja Saksaan.

Tuotetyhmän tikka masala -kastike voitti innovaatiopalkinnon Kölnin Anugassa, maailman johtavilla elintarvikealan messuilla. Maailman suurin kuluttajatutkimusyhtiö Euromonitor taas nosti omassa webinaarissa samaisen tuotteen esille nimikkeellä the next big thing.

”On tässä ihan hyvä pöhinä päällä”, Karell toteaa vaatimattomasti.

”Me suomalaiset olemme turhan nöyrää kansaa, annamme muiden tehdä kaikki innovaatiot. Voisimme ottaa oppia muista Pohjoismaista ja näyttää, että kyllä Suomessa osataan muutakin kuin viedä maitoa ja porsaanlihaa Kiinaan.”

Aaltolan mukaan ilmassa on paljon toivoa. Hän on tutkinut eläinaiheita jo parikymmentä vuotta, ja sinä aikana akateeminen kiinnostus on kasvanut merkittävästi. Myös opiskelijoiden asenteissa näkyy radikaali muutos. Aaltola uskoo, että yliopistomaailmassa tapahtunut kulttuurinen muutos heijastelee yhteiskuntaa laajemmin.

Eläinaiheista puhutaan mediassakin nykyään enemmän. Aaltola saa haastattelukutsuja yhä useammin.

”Vuosituhannen alussa minun täytyi perustella jatkuvasti sitä, että eläimillä on itseisarvo. Epäusko oli suurta, ja olin monien mielestä outolintu. Nyt eläinten itseisarvosta puhuminen on tavallista. Muutos on tapahtunut hämmentävän nopeasti, ja siksi olen aika optimistinen”, Aaltola sanoo.

Myös Telkänranta uskoo, että käynnissä oleva kehitys jatkuu edelleen. Kiinnostus eläinten hyvinvoinnista on kansainvälinen megatrendi.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on määritellyt, että eläinten hyvinvointi kuuluu myös kestävän kehityksen tavoitteiden alle. Vielä liikutaan pitkälti juhlapuheiden tasolla, mutta käytäntöön saatetaan päästä käsiksi jo piankin, Telkänranta arvioi.

”Suuren yleisön mielenkiinto lisääntyy ei vain teollistuneissa länsimaissa, vaan myös esimerkiksi Intiassa, jossa yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta on jo kovaa vauhtia käynnissä.”

Kun tutkimustieto karttuu, parannuksiakin tulee. Tuttu nyrkkisääntö pätee Telkänrannan mukaan tässäkin: on helppo yliarvioida, miten paljon muutosta tapahtuu lyhyellä tähtäimellä, ja aliarvioida, miten paljon pitkässä juoksussa voi muuttua.

Telkänranta arvioi, että 50 vuoden päästä jo pelkästään ilmastonmuutoksen torjunnan välttämättömyyden takia kotieläintuotanto on muuttunut merkittävästi nykyisestä. Tuotannon volyymiä on luultavasti ollut pakko supistaa huomattavasti, mikä mahdollistaa myös eläimille paremmat olot.

”Olen toiveikas, että tämä käynnissä oleva kehitys parempaan päin jatkuu. Toivon kovasti, ettei tapahdu poteroihin kaivautumista, vaan pystymme käymään dialogia esimerkiksi kuluttajien, eläintuottajien ja tutkijoiden välillä.”

Poteroihin kaivautuminen – siinä ehkä suurin uhkakuva. Kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta kokee, että ruoasta käytävä keskustelu on polarisoitunutta. Samoin tutkimuksista ilmenee, että kasvissyönnin lisääminen kiinnostaa kuluttajaa. 44 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä kasvisruuan määrää ruokavaliossaan.

Telkänranta toivoo, että syyllistymisen tunteesta puhuttaisiin enemmän.

”Mistä siinä on oikeastaan kysymys? Onko se sitä, ettei haluttaisi asioiden olevan näin huonossa jamassa, vaan haluttaisiin mieluummin uskoa, että eläimillä on asiat hyvin? Aiheesta pitäisi päästä käymään konkreettista keskustelua, sillä on olemassa paljon tutkimustietoa siitä, mitä eläimet eri tuotantotavoissa tarvitsevat.”

Myös Karell tiedostaa polarisoitumisen ongelman. Siksi hänen yrityksessään uskotaan ”hyvään pöhinään ja pieneen virneeseen.”

”Ruokaan liittyvät mielipiteet ovat vahvoja, ne menevät identiteettiin. Itse kannustan aina siihen, että ruoan pitäisi olla iloinen asia. Kunhan raaka-aine on hyvää, ei pitäisi olla keltään mitään pois, että ruoka on tehty kasviksesta. Maailma muuttuu nyt väistämättä, halusi sitä tai ei. On aivan varmaa, että nykymeno ei voi jatkua.”

Mitä jos eläimiä ei lähestyttäisi hyödyn tavoittelun vaan ihmetyksen kautta? Silloin olisimme myös ihmisinä hyvin erilaisia.

Entä miltä tulevaisuus näyttää moraalin näkökulmasta? Aaltolan mukaan ihmislajilla on paljon kehittymisen varaa.

”Olemme upea mutta myös rajoittunut laji. Teemme itsemme ja muiden kannalta tuhoisia päätöksiä ja sivuutamme moraaliset kysymykset turhan usein”, Aaltola sanoo.

Ihminen ei monessakaan suhteessa ole niin erilainen kuin on luultu. Oli kyse sitten viestinnästä, kulttuurista tai yhteistyöstä, eläinkunnasta löytyy kaikkea tätä.

Mutta jotain sellaista on, mikä nostaa ihmisen omalle jalustalleen: empatiakyky. Ihmisellä on nykytutkimuksen valossa eläinkunnan kehittynein empatiakyky.

”Ihminen kykenee ymmärtämään muiden kärsimystä, ja ihmisellä on myös eläinkunnan suurimmat edellytykset ymmärtää avuntarve ja tarjota sitä”, Telkänranta sanoo.

Aaltolan mukaan ihmisen erityispiirre on kyvyssä vaikuttaa koko lajin kehitykseen kulttuurievoluution kautta.

”Ihmisellä on huikeat mahdollisuudet kehittää itseään sellaiseen suuntaan, jossa pystymme ottamaan muut yhä paremmin huomioon ja minimoimaan kärsimyksen. Meidän olisi tärkeää kehittyä sekä yksilöinä että lajina moraalisempaan ja vähemmän egoistiseen suuntaan.”

Aaltola toivoo, että tulevaisuuden yhteiskunnassa elämä, erityisesti tietoinen elämä, arvotettaisiin ylitse muun. Ehkäpä jopa finno-ugrilaisille alkuperäiskulttuureille tyypillinen ajattelu palaisi: kyky tunnistaa mielellisyyttä luonnossa, kokea jopa pyhyyden kokemuksia sen äärellä.

”Mitä jos eläimiä ei lähestyttäisi hyödyn tavoittelun vaan ihmetyksen kautta? Silloin olisimme myös ihmisinä hyvin erilaisia.”

Maailma muuttuu nyt väistämättä, halusi sitä tai ei. Nykymeno ei voi jatkua.

Ihmisen heikkous ja vahvuus näkyy juuri tässä: lihassa ilman eläintä. Kognitiivinen dissonanssi saa ihmisen sulkemaan epämiellyttävän totuuden pois ja poistamaan eläimen lihasta. Samalla ihmisellä on kyky poistaa eläin lihasta ruokateknologian avulla. Karell uskoo, että kasvilihasta tulee uusi normaali.

Vielä nyt kasviproteiinin osuus globaalista proteiinin myynnistä on 2–3 prosentissa. Jo vuonna 2030 lukema nousee 10–15 prosenttiin, Karell uskoo. Kasvua saattaa tulla jopa 20 prosenttiin asti.

Annettuna lukemaa ei kuitenkaan voi pitää. Kyseessä on monen muuttujan summa. Siihen vaikuttaa etenkin kasvistuotteiden hinnoittelu ja laatu, siis se, onko kasviproteiini tarpeeksi halpaa ja hyvää.

Kyse on myös siitä, miten volyymien skaalaaminen onnistuu. Raaka-ainetta on saatava riittävästi, ja se ei onnistu, jos peltopinta-ala menee eläinten rehuksi.

Siipikarja tulee olemaan kasvussa vielä 10–15 vuotta. Kokonaiskuvassa punaisen lihan kysyntä kasvaa etenkin Aasiassa ja Kiinassa, Karell arvioi.

”Yksi hyvä kysymys on, onko länsimaiden tehtävä tuottaa lihaa Aasiaan? Kyllä tässä pitää tapahtua maatalouden iso muutos. Kasviproteiinin tuottaminen pitää tehdä riittävän houkuttelevaksi, jotta maatalous saadaan palvelemaan tulevaisuuden ruokavaliota.”

Muuttujia on siis paljon, mutta signaalit ovat joka tapauksessa selvät, Karell sanoo. Maailman suurimmat elintarviketalot, kuten Nestlé, ovat nimenneet kasviproteiinin tulevaisuuden ydinbisnekseksi.

”Iso muutos tulee varmasti tapahtumaan. Nyt on kyse vain siitä, kuinka nopeasti.”