Tumma ja erittäin muodokas. Täysi vastakohta sille, mitä kadulla yleensä näkee. Näin Endia, 30, kuvailee itseään. 

”Kohdeyleisöäni ovat keski-ikäiset suomalaiset miehet. Minulla on isot rinnat ja takapuoli, ja tosi kapea vyötärö.” 

Endialta toivotaan dominoivaa sisältöä, mutta myös söpöilyä. 

”Ihmiset tykkäävät dominoivasta ulkonäöstäni ja olemuksestani. Minusta halutaan nähdä kovaa puolta, ja samalla myös herkempää animetyttöä. Olen 180 senttiä pitkä ja painan yli sata kiloa, joten pupunkorvissa poseeraaminen on minulle vähän koomista, mutta ihmiset tykkäävät kun edes yritän.” 

Tykkään välillä katsoa omia videoitani, niistä näkee itsensä eri tavalla kuin peilistä.

Endia tekee sisältöä OnlyFans-palveluun. Palvelussa käyttäjät maksavat kuukausittain siitä, että seuraavat valitsemaansa sisällöntuottajaa. OnlyFansin suosio on räjähtänyt viimeisen kahden vuoden aikana. Jo aiemmin Endia on tehnyt erilaisia seksuaalissävytteisiä tanssikeikkoja ja mallintöitä. 

”Huomasin jo nuorena, että ihmiset ovat kiinnostuneita eksoottisesta ulkonäöstäni. Näytän erilaiselta kuin suomalaiset naiset yleensä.”

Asiaa edesauttoi myös se, että Endia kasvoi ilmapiirissä, jossa erotiikka oli normaalia. Isäpuoli kuvasi eroottisia kuvia kotona, ja Endia saattoi olla taustajoukoissa mukana. 

”Totuin siihen, että asunto oli täynnä kalentereja, joissa oli alastomia naisia. Eroottiselle alalle lähteminen oli minulle täysin luonnollista.” 

Endia kuvaa tekemäänsä sisältöään sanalla tease, kiusaaminen. 

”En tee pornografiaa sinänsä. Toki paljasta pintaa on esillä, tanssin esimerkiksi pienissä bikineissä, mutta penetraatiovideoita en tee. En koe että se on juttuni ainakaan tässä kohtaa.” 

Seuraajat saavat myös ehdottaa, millaisia yksityisiä videoita haluaisivat. Tällaisia videoita Endia tekee lisämaksua vastaan. 

”Seuraaja halusi, että sotken itseni vaahtokarkeilla ja kermavaahdolla. Tällaisia kuvauksia on hauska tehdä, ja niistä saa lisätienestiä.” 

Eroottista sisältöä Endia tekee ennen kaikkea siksi, että nauttii siitä ja saa siitä voimaa. 

”Tykkään välillä katsoa omia videoitani, niistä näkee itsensä eri tavalla kuin peilistä. Silloin ajattelen, etten ehkä näytäkään niin huonolta. Itsetunnon kohotus on tehnyt minulle hyvää.”

Omien rajojen kanssa saa jatkuvasti olla tiukkana, Endia kertoo. Seuraajat eivät aina hahmota, että sisällöntuottaja on muutakin kuin fantasioiden kohde: myös työntekijä, äiti. 

”Kaikki eivät ymmärrä, että on erikseen OnlyFans-minä ja oman elämän minä. Vaikka puhun tuhmia netissä, se ei tarkoita, että haluaisin samaa oikeaan elämääni.” 

Aina Endia ei ole osannut vetää rajojaan. Pahimmillaan on käynyt niin, että seuraaja on ilmestynyt kutsumatta työpaikalle. 

”Kun aloitin, en ollut valmis siihen, kuinka raskasta tämä voi olla. Olin sulkenut pois sen mahdollisuuden, että ihmiset voivat olla niin hulluja, että uhkailevat ja tulevat työpaikalle.” 

Alkuun sisällöntuotanto oli uuvuttavaa, Endia kertoo. Ihmiset kiristivät ja haukkuivat. Rajojaan asettaessaan hän saattoi saada esimerkiksi tällaisia viestejä: ”Miksi sä paska huora olet tällä kanavalla?” 

OnlyFansin toiminta pohjautuu Endia mukaan siihen, että jokainen tekee sisältöä omalla mukavuusalueellaan. Seuraajat eivät aina ymmärrä tätä. Osa voimaantumisen tunteesta tulee juuri tästä: kyvystä asettaa omat rajat ja pitää ne. 

”En esimerkiksi lähtisi esittämään vauvaa tai leikkimään ulosteiden kanssa. Sanon ihmisille suoraan, mitä teen ja mitä en.” 

Rajojen myötä Endia on oppinut arvostamaan itseään enemmän. 

”Olen tyypillisesti hyvin miellyttämishaluinen ihminen, mutta silti olen pystynyt pitämään pintani. Olen siitä tosi ylpeä, ja olen pystynyt käyttämään taitoa omassa arjessanikin.” 

Samaan Endia kehottaa muitakin: hommia ei koskaan saa tehdä painostuksen alaisena. 

”Moni luulee, että tästä saa helppoa rahaa, mutta se ei ole totta. Monet tytöt ovat lopettaneet OnlyFansin tekemisen, koska eivät kestäneet painostusta tai suostuivat johonkin painostuksen alaisena ja jälkikäteen tuli kamala olo. Tähän pitää olla valmis. Vastassa on ihmisiä, jotka ovat vanhempia, kokeneempia ja kierompia.” 

Endia on oppinut kantapään kautta, että omaa perhettä täytyy suojella.  

”Ihmiset pystyvät sosiaalisen median kautta jopa päättelemään, missä asun. Tilanteet voivat olla todella pelottavia. Itse onneksi työskentelen turva-alalla ja pystyn puolustamaan itseäni ja perhettäni.” 

Moni luulee, että tästä saa helppoa rahaa, mutta se ei ole totta.

OnlyFans ei ole pornosivusto – varsinaisesti. Käytännössä sivustolla kuitenkin liikkuu paljon eroottista sisältöä. Kun OnlyFans yritti viime lokakuussa vetää eroottisen sisällön pois, palvelun käyttäjät nousivat kapinaan. Lopulta OnlyFans joutui myöntymään ja sallimaan eroottisen sisällön jatkossakin. 

Endialle OnlyFans on inspiroiva sivubisnes. Hänen tulevaisuutensa ei nojaa erotiikka-alaan, sillä muitakin toimeentulon lähteitä on. Osa kuitenkin tienaa elantonsa OnlyFansilla, myös Suomessa. 

Endia arvelee, että erotiikan kulutus on viime vuosina lisääntynyt paljon, varsinkin koronan vaikutuksesta. 

”Koronan myötä ihmiset alkoivat etsiä eroottista sisältöä ihan eri tavoin kuin ennen. OnlyFans tuli hyvään saumaan, kun ihmiset alkoivat tutkia omaa erotiikan haluaan.” 

Endian mukaan erotiikka ja seksuaalisuus on yhä tabu yhteiskunnassa. OnlyFansin kaltaiset alustat saattavat tuoda erotiikan lähemmäs ihmistä, matalammalla kynnyksellä. 

”Jokainen ihminen on eroottinen ja seksuaalinen omalla tavallaan. Toivoisin, että ihmiset pääsisivät estoistaan eroon. Omasta itsestään ja halustaan kannattaa pitää kiinni. Kenenkään muun tahtoon ei pidä nöyrtyä.” 

Omasta itsestään ja halustaan kannattaa pitää kiinni. Kenenkään muun tahtoon ei pidä nöyrtyä.

Maksullista seksiä on kutsuttu aikojen saatossa monella eri tavalla. Myyjän näkökulmasta puhutaan nykyään useammin seksityöstä tai seksin myymisestä, ennen taas prostituutiosta. 

Seksityö on laaja ilmiö, ja sitä on hankala määritellä yhdellä tavalla, sanoo seksityöntekijä, seksologi ja seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijasäätiön Sexpon puheenjohtaja Tiia Forsström, 48. 

”Sanaa seksityö käytetään vähän kummallisesti: viittaamaan koko skaalaan, kaikkeen erotiikkatyöhön, mutta myös spesifisti fyysisesti tapahtuvaan seksiin.” 

”Seksityö on mielestäni työtä, jonka tehtävänä on asiakkaan seksuaalinen kiihottaminen. Se voi olla esimerkiksi pornoa, eroottista hierontaa ja strippausta.” 

Kaikki erotiikka-alalla eivät ajattele samoin. Identifioituminen seksityöntekijäksi saattaa tuntua vaikealta, jos oma työ ei sisällä seksikontaktia. Syy ihmisten varovaisuuteen on tabuissa ja stigmassa, Forsström sanoo. 

”Puhumme huorarkiasta. Mitä kauempana eritteistä ja kehoista olet, sen parempi. Pahnan pohjalla ovat ne, jotka myyvät kadulla seksiä päihteitä vastaan.” 

Stigman takia Forsström on yksi harvoista seksikontaktia työhön sisällyttävistä Suomessa, joka on julkisesti esillä omilla kasvoillaan ja nimellään. Jokainen identifioituu omalla tavallaan, Forsström sanoo. Stigmaa kuitenkin vähentää se, kun muutkin kuin seksikontaktia työhönsä sisällyttävät identifioituvat julkisesti seksityöntekijäksi. 

”Julkisuuteen on noussut OnlyFansissa julkaisevia ihmisiä, jotka ovat kertoneet olevansa seksityöntekijöitä. Se on korvaamatonta ja parantaa seksityöntekijöiden asemaa.” 

Mustavalkoinen mielikuva voimaantuneista seksityön valinneista suomalaisista ja ihmiskaupan uhreiksi joutuneista ulkomaalaisista ei ole koko totuus.

Forsström aloitti seksityön kahdeksan vuotta sitten. Kiinnostus lähti puhtaasti uteliaisuudesta. Kynnystä kokeilla seksityötä madalsi esimerkiksi päivätyö, jossa ei tarvinnut pelätä mitä pomo sanoo, jos saa tietää. 

”Kun lähdin tekemään seksityötä, ymmärsin, että kyse on minua kokonaisvaltaisesti kiinnostavasta asiasta. Tajusin, että tämä on työtä, jota haluan tehdä.”  

Seksityö voidaan valita monesta syystä. Syy voi olla mahdollisuus valita omat työajat, kiinnostus seksiin ja seksuaalisuuteen, halu auttaa ihmisiä, raha, ja joskus olosuhteiden pakko. Mustavalkoinen mielikuva, jossa toisella puolella ovat voimaantuneet seksityön valinneet suomalaiset ja toisella taas ihmiskaupan uhreiksi joutuneet ulkomaalaiset, ei Forsströmin mukaan ole koko totuus. 

”Väliltä löytyy valtava määrä ihmisiä, jotka tekevät työtä hyvin eri kehyksillä. On ihmisiä, jotka nauttivat työstään, sietävät tai vihaavat sitä. Myös Suomessa on kollegoita, jotka eivät pidä työstään.” 

Työstä saatava korvaus ei ole seksityön kohdalla kaikille sama. Suomessa kantasuomalaiset seksikontaktia tarjoavat naiset hinnoittelevat työnsä noin 250 euroon tunnilta. Transihmiset ja miehet hinnoittelevat eri tavoin, tyypillisesti alemmas kuin naiset, kertoo Forsström. Ulkomaalaisen naisten tuntihinta on yleensä suomalaista alempi. 

”Luulen, että hinnoittelu johtuu, kaikessa karuudessaan, kysynnästä ja tarjonnasta. Myös siitä mitä ihmiset ovat tottuneet maksamaan ja mikä lähtömaan hintataso on.” 

Palkkion lisäksi lait voivat vaikuttaa ulkomaalaisten seksityöntekijöiden työhön suomalaisia enemmän. Forsström nostaa esiin paritusta koskevan lainsäädännön, joka on hänestä kirjoitettu ”elämästä irrallaan”. 

”Kielitaidoton ihminen tarvitsee apua seksityön aloittamisessa. Suomessa kuitenkin kaikki apu, josta seksityöläinen maksaa, voidaan katsoa parittamiseksi. Esimerkiksi Romaniasta tulleille kollegoille paikallinen apu olisi ollut tärkeää, vaikka tieto siitä missä kannattaa ilmoittaa.” 

Suomessa ulkomaalaisten seksityöläisten asema on erilainen verrattuna kantaväestöön, sanoo venäläisten seksityöntekijöiden kokemuksia Suomessa väitöskirjassaan tutkinut Helsingin yliopiston tutkija Anastasia Diatlova. Yksi suurimpia ongelmia ulkomaalta tuleville seksityöntekijöille on asunto. 

”On laitonta vuokrata asunto henkilölle, joka tekee seksityötä. Suomalaisella saattaa olla asunto, mutta ulkomaalaiselle sen löytäminen on hankalaa ja siksi usein kallista.” 

Lainsäädännön haasteiden lisäksi myös stigma vaikuttaa ulkomaalaisten seksityöntekijöiden elämään erityisellä tavalla. Tästä Diatlova sai kuulla väitöskirjansa haastateltavilta. 

”Haastateltavani kertoivat, että venäläiset naiset nähdään Suomessa seksityöntekijöinä. Heiltä voi tulla kyselemään seksin myymisestä missä tahansa tilanteessa.” 

Vaikeuksista huolimatta ulkomaalaiset työntekijät haluavat tulla Suomeen. 

”Osa haastateltavista koki, että Suomessa työskentely on turvallisempaa kuin kotimaassa. Osa kertoi asiakkaiden olevan kohteliaampia ja kunnioittavampia. Heistä myös tuntui, että epäkunnioittavia asiakkaita pystyi uhkaamaan soitolla poliisille.” 

Diatlova uskoo, että suomalaiset seksityöntekijät hyväksytään hieman ulkomaalaisia
paremmin. Tämä perustuu ajatukseen, että hyvinvointivaltiossa voi valita vapaasti, mitä tekee työkseen.  

Näkemys työstään nauttivista suomalaisista seksityöntekijöistä voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan. 

”Mikään ei ole mustavalkoista. On vastuutonta ajatella, etteivät suomalaiset seksityöntekijät tarvitse apua. Hekin voivat olla epätyytyväisiä työympäristöönsä ja tarvita tukea.” 

Yksi Diatlovan tutkimuksen päälöydöistä oli haastateltavien yhtenäinen näkemys siitä, ettei seksityön kenttä ole muuttunut, vaikka työntekijät saavat osakseen entistä enemmän huomiota. 

”Media ja tutkijat kyselevät jatkuvasti seksityöntekijöiltä heidän työstään ja arjestaan, mutta siitä ei ole seurannut positiivista muutosta. Monia käytännön ongelmia voitaisiin ratkaista lainsäädännön muutoksella, kuten terveydenhuollon saatavuus ja mahdollisuus asuntoon.” 

Ihmiset tuntuvat epäilevän, osaako seksityöntekijä päättää omista asioistaan. Samalla tavalla ei koskaan ajateltaisi kaupan kassalla työskentelevästä.

”Rodullistetun seksityöntekijän asema on eri kuin suomalaisen seksityön-
tekijän”, sanoo 25-vuotias seksityötä tekevä Sofia (nimi muutettu). 

Sofia on kotoisin Latinalaisen Amerikan maasta, mutta asunut Suomessa pitkään. Hän on tehnyt seksikontaktia sisältävää seksityötä opintojen ohella kolmisen vuotta. Ajatus seksityöstä  syntyi kiinnostuksesta itsetutkiskeluun ja tabujen rikkomiseen useaa vuotta aiemmin. 

”Tämä on ollut minulle sopiva ala. Seksityössä pystyn oppimaan, miten asetan rajoja ja kommunikoin. Työssä voi hallita omaa ajankäyttöä ja antaa samalla muille.” 

Silti työssä on myös asioita, joista Sofia ei pidä. Ne liittyvät stigmaan ja lainsäädäntöön, erityisesti ulkomaalaislakiin. 

”EU:n ulkopuolelta tulevat voidaan käännyttää ja oleskelulupa evätä, jos saadaan tietää, että he tekevät seksityötä. Siksi EU:n ulkopuolelta tulleilla on isompi kynnys pyytää apua viranomaiselta.”

Sofia on huomannut, että mediassa puhutaan suomalaisista ja ulkomaalaisista seksityöntekijöistä eri tavoin. Ulkomaalaiset nähdään synonyymina ihmiskaupan tai parituksen uhreille. Hänestä pitäisi nähdä, että eri väriset ja eri sukupuoliset voivat haluta tehdä seksityötä.

Seksityö ei ole stigmavapaata suomalaisellekaan. Sofia on jopa kokenut, että ihmiset kyseenalaistavat seksityöntekijän päätöksentekokyvyn. 

”Ihmiset tuntuvat epäilevän, osaako seksityöntekijä asettaa rajansa ja päättää omista asioistaan. Samalla tavalla ei koskaan ajateltaisi kaupan kassalla työskentelevästä.” 

Ensimmäinen asia, joka seksin myyjän täytyy tehdä, on mainostaminen. Se tapahtuu nykyään pääosin netissä. Myytävän palvelun tulee selvitä rivien välistä. 

Sitten jäädään odottamaan asiakkaita. Kun asiakas ottaa yhteyttä, käydään keskustelu tämän toiveista. Tärkeää on keskustella rajoista, palkkiosta, ajankohdasta ja paikasta. Paikka voi olla esimerkiksi hotelli tai vuokra-asunto. 

Kun sovittu päivä lähenee, on tehtävä valmistelut, jotta asiakkaan toive voidaan toteuttaa. Tämä voi sisältää muun muassa välineiden hankkimista. Vasta sitten päästään itse tapaamiseen. Se on koko työstä vain pieni osa. 

Näin seksin myyminen on Sofialla toiminut. Sofia myy laajasti kaikenlaisia palveluita. 

”Tykkään tutkia työni kautta osia seksuaalisuudesta, joihin en ehkä muuten tutustuisi. Tarjoan esimerkiksi roolileikkejä sisältävää seksiä ja tyttöystäväkokemuksia.” 

Tyttöystäväkokemus on palvelu, jossa keskustellaan ja hellitellään, eikä välttämättä harrasteta ollenkaan seksiä. Sofia sanoo, että monella asiakkaalla on tarve tällaiseen kokemukseen. 

Sofialla itsellään on kumppani, jolle hän on kertonut työstään. Hän on kertonut työstä myös läheisille ystävilleen. 

”Olen pitkässä parisuhteessa, eikä työ ole vaikuttanut siihen juurikaan. Lähipiiri ja kumppani ovat hyvin avoimia ja tukevat minua.” 

Tukea saa myös kollegoilta. Yhteys kollegoihin on tärkeä, huonoihinkin kokemuksiin saa vertaistukea. 

Yleisesti ottaen Sofialla on asiakkaista hyviä kokemuksia. Pelisilmä kehittyy työtä tehdessä. 

”Asiakkainani on kaikenikäisiä ja -värisiä, liikuntarajoitteisia ja kaiken sukupuolisia. Kaikilla palvelualoilla tietty prosentti asiakkaista on ikäviä, mutta suurin osa on kunnioittavia. En muuten tekisi tätä työtä.” 

Yhdyntäkerrat ovat vähentyneet, mutta sooloseksi lisääntynyt. Ihmiset panostavat seksin laatuun.

Kuka seksiä sitten ostaa? Tilastojen mukaan keskiverto suomalainen seksinostaja on 45–54-vuotias mies. Seksin ostaminen on Suomessa yleisempää kuin ehkä voisi luulla. Tuoreimman, vuonna 2015 tehdyn Väestöliiton Finsex-tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä 12,1 prosenttia on joskus elämänsä aikana maksanut seksistä, naisista taas 0,3 prosenttia. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaa noin 250 000:ta suomalaista. 

Miesten maksullisen seksin kumppaneista noin 80 prosenttia on ollut ulkomaalaisia naisia. Kahdella kolmasosalla maksullista seksiä ostaneista miehistä viimeisin kumppani oli ulkomaalainen nainen, jolta he olivat ostaneet seksiä ulkomailla. Naisten kumppaneista suurin osa oli suomalaisia. 

Nykyään miesten ja naisten seksuaaliasenteissa ei ole suuria eroja. Maksulliseen seksiin kohdistuvat asenteet ovat merkittävä poikkeus: kaikissa ikäryhmissä miehet hyväksyvät seksin ostamisen ja myymisen naisia useammin: miehistä 61 prosenttia, naisista vain 23. 

Jos puhutaan seksin ”harmaista alueista”, seksin ostajien lukumäärä on luultavasti vielä korkeampi. Tällaista harmaata aluetta edustaa OnlyFansin rinnalla myös esimerkiksi sokerideittailu. 

Pekka (nimi muutettu) on 48-vuotias yrittäjä ja kolmen lapsen isä. Avioliitto päättyi 20 vuoden jälkeen, ja sokerideittailulla oli siinä osansa. 

”Voisi kai sanoa, että ikäkriisi alkoi. Alkoi tehdä mieli saada erotiikan puolella jotain kokemuksia ja vaihtelua”, Pekka sanoo. 

Hän esitteli asian vaimolleen, joka innostui ideasta. Visio oli kuitenkin eri: vaimo olisi halunnut kokeilla parinvaihtoa, mutta Pekkaa kiinnosti sokerideittailu. 

Hän kirjautui SugarDaters.comiin. Sivuston käyttö maksoi vain muutaman kympin kuussa, ja kontakteja alkoi löytyä heti. 

”Jos kymmenelle tytölle lähettää viestin, viideltä saa vastauksen ja parin kanssa pääsee treffeille. Palvelu on huomattavasti parempi kuin Tinder. Siellä naiset loukkaantuivat, jos heitä kysyi kahville.” 

Osa on lähetellyt kuvia, joista jotkut ovat olleet ”täyspornoa”. Osan kanssa Pekka on käynyt lasillisella tai kahvilla, ja muutaman kanssa hän on edennyt seksiin asti. 

Tähän mennessä Pekka on tavannut päälle kymmenen naista. Erään kanssa hän on tapaillut viime elokuusta asti – vastaikään Pekka kustansi heille viikon loman Teneriffalla. 

”Tämä piristää harmaata arkea kummasti ja korvaa muuta sosiaalista elämää, kun kaverit ovat jääneet vuosikymmenten taakse ja uusia on vaikea löytää. Tästä saa helpotusta yksinäisyyteen.” 

Pekka odottaa naisilta vastavuoroisuutta: jos kiinnostusta kasvokkaiseen tapaamiseen ei ole, ja hommassa on pelkkä rahan hakemisen maku, kiinnostus lopahtaa pian. 

”Aluksi olin innoissani, jos joku vastasi viesteihini. Sitten tulivat kuvat ja videot. Nykyään haluan tavata kasvokkain.” 

Pekan kokemukset sokerideittailusta ovat olleet kaikin puolin positiivisia. Huolia on oikeastaan vain yksi: pelko siitä, että tieto leviää. 

”Firmani on nimenä aika tunnettu. Mitä kauemmin tapailen näitä ihmisiä, julkisen juoruilun mahdollisuus kasvaa. Toki olemme tyttöjen kanssa puhuneet, että täysi luottamus pitää olla.” 

Pekka ei ole kertonut sokerideittailusta kuin veljelleen ja yhdelle kaverilleen. 

”Veljellä on samalta alalta kokemusta, hän suhtautuu asiaan ymmärtäväisesti. Kaveri taas on itse naimisissa eikä välttämättä käsitä, miten tähän on päädytty, mutta ei hän ole tuominnutkaan.” 

On vaikea olla vakavasti otettava yritysjohtaja, jos pyörii parikymppisten tyttöjen kanssa, Pekka sanoo. 

”Ei se ole sellaista, mitä voi huudella työpaikalla ääneen, että on lähdössä tytön kanssa etelänlomalle.” 

Parisuhteen sisään eroottinen kokeilunhalu ei mahtunut. Siksi avioliitto päättyi lopulta eroon. 

”Tilanne aiheutti perheessä isoja ristiriitoja, mutta se taitaa olla yleistä, että monen kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen ajaudutaan karille syystä tai toisesta.” 

Sokerideittailussa useimmiten nuorempi nainen tapailee vastikkeellisesti vanhempaa miestä. Suhteen osapuolet voivat kuitenkin olla mitä tahansa sukupuolta. Tällaisen taloudelliseen sopimukseen perustuvan suhteen osapuolia kutsutaan nimillä sugar daddy tai mama ja sugar babe tai toy boy. Suhteeseen kuuluva palkkio voi sisältää esimerkiksi laskujen maksamista, erilaisia lahjoja, kuten matkoja tai vaatteita, sekä käteistä rahaa. 

Sokerideittailua on kuvattu klassiseksi treffailumuodoksi, jossa herrasmies hemmottelee prinsessaa. Kyseessä on siis vanha ilmiö, jolle netti on tarjonnut uudet puitteet. Historiassa vastaavanlaisia suhteita on kutsuttu ylläpitosuhteiksi. 

Pohjoismaiden suurimman sokerideittailusivuston SugarDatersin toimitusjohtaja Rikki Tholstrup Jørgensen on korostanut, ettei sokerideittailu ole seksipalvelujen tarjoamista, koska suhteen osapuolet ovat kiinnostuneita toisistaan ja heidän välisensä sopimus perustuu tähän kiinnostukseen. 

Todellisuudessa raja on kuitenkin liukuva. Sokerideittailua on kutsuttu myös ”seksityön harmaaksi alueeksi”, sillä joissakin tapauksissa seksin myyminen on osa sokerideittailua. 

SugarDaters toimii tällä hetkellä lähes 30 maassa. Jørgensen arvioi, että sokerideittailu on kasvava ilmiö lähes jokaisessa maassa, jossa SugarDaters toimii, myös Suomessa. 

Pekan mukaan sokerideittailu on ennen kaikkea ”siistimpää” kuin seksityö.  

”Tavallaan se lasketaan kai ihan samaksi kuin prostituutio, vaikka oma mielikuvani on eri. Nuoret ymmärtävät tätä ilmiötä vanhempia sukupolvia paremmin.” 

Sugar baby ei Pekan mukaan ”täytä huoran määritelmää”. 

”Minulle huora tarkoittaa sitä, mitä olen nähnyt Broadwaylla: naiset viheltelevät autoihin. Sokerideittailussa sen sijaan tutustutaan ja keskustellaan siitä mitä kumpikin haluaa. On tällä alalla maksullista seksiä, mutta en näe sitä huoraamisena.” 

Muiden asenteista Pekka ei juuri välitä. 

”Minulla on oma asenne tähän hommaan, ihan sama mitä joku Matti tai Pirkko ajattelee. Minun ei tarvitse kertoa näistä asioista muille enempää kuin haluan.” 

Jatkossa Pekka aikoo jatkaa samalla tavoin, ainakin jonkin aikaa. Tällä hetkellä viestittely on käynnissä muutaman naisen kanssa, ja Teneriffan lomaseuralaisen kanssa seksisuhde on yhä vireillä – seuraavalla viikolla on tarkoitus nähdä taas muutamaan otteeseen. 

”Luultavasti tämä tulee olemaan lyhytkestoista. Pidemmän päälle se, että maksetaan seksistä, ei ole hyvä tilanne. Jos parisuhde alkaa jossain vaiheessa tuntua tavoittelemisen arvoiselta, pitää ruveta etsimään sopivaa ihmistä.” 

Sokerideittailussa on kuitenkin monia hyviä puolia verrattuna parisuhteeseen, Pekka sanoo. Ihmissuhteet ovat joustavia, eikä kukaan tule mustasukkaiseksi. 

”Kun elämäntilanne muuttuu, kanavat on helppo laittaa kiinni.” 

Toivon, että tälle alalle lähtisivät vain ne, jotka haluavat olla tällä alalla. Seksialan ei tulisi olla viimeinen tai ainoa vaihtoehto.

Seksin ostamista ja myymistä rajoitetaan laissa monin tavoin. Aina ei ole helppo tietää, miten tehdä seksityötä rikkomatta lakia, Pro-tukipisteen ihmiskaupan vastaisen työn vastaava asiantuntija Essi Thesslund kertoo.

”Seksillä toimeentuloa hankkivan ihmisen on vaikea hahmottaa omaa oikeudellista asemaansa. Tämä voi tehdä poliisista pelottavan seksinmyyjille, jotka pohtivat onko heihin kohdistunut jokin rikos.” 

Lakia ei ole säädetty seksityöntekijän oikeuksien näkökulmasta, Thesslund sanoo. Laissa korostuu pyrkimys pitää ei-toivotut siirtolaiset poissa ja estää kansainvälisen paritus- ja ihmiskaupparikollisuuden rantautuminen Suomeen.

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuvaa ihmiskauppaa tapahtuu silloin, kun seksipalveluita myydään pakotettuna tai ulkoapäin sanelluilla ehdoilla, kertoo Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän apulaisjohtaja Katri Lyijynen.  

”Ihmiskaupan uhri voi myydä seksipalveluita omasta halustaan, mutta hän ei esimerkiksi saa valita missä, milloin ja kenelle myy, saa kaikkia rahoja taikka saa päättää ehkäisystä.”  

On vaikea sanoa, paljonko ihmiskauppaa seksityön alla tapahtuu. Ylen syksyllä 2020
tekemässä selvityksessä paljastui, että ainakin tuhannet miehet Suomessa ovat ostaneet viime vuosina seksiä ihmiskaupan uhreilta.  

Ihmiskauppaan liittyvää seksityötä voi olla vaikea tunnistaa ostajan näkökulmasta, Lyijynen sanoo. On kuitenkin myös tilanteita, joissa asian voi päätellä. 

”Voi olla, että tällöin vain suljetaan silmät tai korvat.”  

Vielä vaikeampaa ihmiskaupan uhrin tunnistaminen voi olla netissä, Lyijynen sanoo. Huolta herättävät verkkoon laitetut livevideot, joihin liittyy ihmiskauppaa.  

”Palvelun käyttäjä voi olla esimerkiksi Norjassa katselemassa omalta koneeltaan, kun alaikäiset tekevät seksuaalisia tekoja Filippiineillä.”

Tähän mennessä Suomessa on tunnistettu enimmäkseen työelämässä tapahtuvaa ihmiskauppaa. Suomessa havaitaan seksikaupan uhreja hyvin harvoin, vaikka seksuaalinen hyväksikäyttö on Euroopassa tunnistetuin ihmiskaupan muoto. 

Syyt tähän ovat monet. Kynnys rikosilmoituksen tekemiseen on seksinmyyjän asemassa hyvin korkea, Essi Thesslund kertoo. Stigman lisäksi vaikuttaa lainsäädäntö: seksityötä ei ole määritelty viralliseksi työksi, joten seksityöntekijä jää vaille työlainsäädännön turvaa. 

Siirtymä omaehtoisesta tekemisestä painostuksen alla toimimiseen on usein pitkä prosessi, Thesslund sanoo. 

”Kuvioon liittyy usein taloudellista painetta ja velkasuhteita, sekä moninaista väkivaltaa tai sen uhkaa. Kontrolli- ja alistussuhteen voi luoda myös esimerkiksi lojaalisuus omaa kumppania tai perhettä kohtaan.” 

Aiempina vuosikymmeninä kontrollisuhde oli enemmän fyysinen, kertoo Lyijynen. Joku saattoi esimerkiksi vartioida nuorta naista, jottei tämä pääse karkuun. Nykyään kontrollointi tapahtuu enemmän psykologisin keinoin. 

Muitakin muutoksia on kentällä nähty. Aiemmin Suomeen tuli venäläisiä ja virolaisia, ja markkinoita pyörittivät järjestäytyneet rikollisliigat, Lyijynen kertoo. Nyt ihmisiä tulee enemmän esimerkiksi Romaniasta ja rikolliset ovat myös löyhemmin organisoituneita tai yksittäisiä tekijöitä. Myös suomalaiset voivat olla ihmiskaupan osapuolia. 

”Meillä on ollut tilanteita, joissa sekä uhriksi joutuneet että tekijät ovat olleet syntyperältään suomalaisia.” 

Oman ongelmansa luo ulkomaalaispykälän käännytysperuste. Jos selviää, ettei rikosilmoituksen tekijä ole ihmiskaupan uhri vaan parituksen kohde, hänellä ei ole enää mahdollisuutta oleskelulupaan ihmiskaupparikoksen uhrina. 

Moni on myös kokenut syrjintää ja rasismia viranomaisten kanssa asioidessaan, Thesslund kertoo. 

”Se vaikuttaa käsitykseen siitä, antaako valtio ja poliisi turvaa”. 

Ihminen ei välttämättä myöskään osaa itse kuvata tilannettaan ihmiskaupaksi, Lyijynen kertoo. Ajatus saattaa olla, että palkkaa tulee enemmän kuin kotimaassa, vaikka leijonanosa menisi jollekulle muulle.

Tunnistaminen saattaa jäädä tapahtumatta myös viranomaisen toimesta, jos henkilö ei pysty kuvaamaan tilannettaan ihmiskaupaksi, Thesslund sanoo.   

”Kun poliisille menee kertomaan ihmiskauppaan viittaavasta tilanteesta, poliisi ei välttämättä tunnista sitä sellaiseksi. Voi olla tietämättömyyttä tai asenteellisuutta, eikä hankalaksi koettu lainsäädäntö helpota.” 

Tällä hetkellä iso haaste on lupaavien ennakkotapausten puute. On vaikea motivoida ihmisiä massiivisiin rikosprosesseihin, joiden tuloksista ei ole takuuta.  

”Rikosprosessit ovat pitkiä, viisi vuotta on ihan lähtökohta. Kuka pystyy sanomaan, missä on viiden vuoden päästä? On hyvin tyypillistä, että oma hankala tilanne on helpompi sietää kuin täysin tuntematon tulevaisuus.” 

Ihmiskaupparikostutkintojen heikkoa tilaa on haluttu parantaa vuonna 2021 perustetulla poliisin ihmiskauppaan keskittyvällä yksiköllä.  

Lyijynenkin arvelee, että Suomessa tunnistetaan ihmiskauppaa aiempia vuosia paremmin. Uusia haasteitakin löytyy: ihmiskauppa siirtyy entistä enemmän verkkoon, sanoo Lyijyinen. Viranomaisten on pysyttävä ajan hermolla. 

Monet naiset ovat tottuneet niin huonoon seksiin, ettei tulisi mieleenkään maksaa siitä.

Robotti on nostettu kaapista sängylle. Sen omistaja kirjautuu pornosivulle ja etsii mielensä pätkän. Toisella näytöllä on auki kohta alkava OnlyFans-livestriimi. Kun robotin käynnistää, se tietää mitä tehdä. 

Korvaako robotti ihmisen ja animoitu hahmo pornonäyttelijän? Tiia Forsström ei näe kahtiajakoa perinteisen seksityön ja teknologialla mahdollistetun seksin välillä. 

”Jos mietitään tutkimuksia, yhdyntäkerrat ovat vähentyneet, mutta sooloseksi lisääntynyt. Se tarkoittaa, että ihmiset panostavat seksin laatuun.”

Jos seksi koetaan nautinnolliseksi, se voidaan tulevaisuudessa nähdä hyvinvointipalveluna, josta kannattaa maksaa. Tällöin seksityö nähtäisiin entistä enemmän työnä, vaikka stigmasta työ pääsee tuskin koskaan täysin eroon, Forsström sanoo. 

”Seksityöhön tuskin koskaan suhtaudutaan samalla tapaa työnä kuin vaikka kampaamoalaan. Jotta syntyisi sellainen utopistinen tulevaisuus, jossa seksityö on täysin neutraali työ, pitäisi purkautua monta normia.” 

Normeja seksityöhön liittyy muitakin kuin seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät. Forsström sanoo, että naiseus, ja se miten naiset nähdään, on yksi näistä. 

”Naisen seksuaalisuuden demonisointi ja patriarkaalinen ajattelu siitä, kuka hallitsee kehoaan ja miten kehoa käytetään työvälineenä, vaikuttavat seksityöntekijöihin suhtautumiseen.” 

Yksi syy, miksi naiset ostavat seksiä miehiä vähemmän, voi Forsströmin mukaan olla orgasmikuilu: naiset saavat keskimäärin miehiä vähemmän orgasmeja. Naisten nautintoon on perinteisesti panostettu vähemmän. 

”Monet naiset ovat tottuneet niin huonoon seksiin, että ei tulisi mieleenkään maksaa siitä. Miksi kukaan maksaisi seksistä, jos se on kädenlämpöistä?” 

Suomessa on jo nyt kysyntää hellyyspalveluille, mutta niiden hankkimiseen voi olla vielä suurempi kynnys kuin varsinaisen seksin ostamiseen, Forsström sanoo. 

”Ehkä Suomessa on vielä sukupuoleen katsomatta yksin pärjäämisen eetos.” 

Suomessakin alkaa viritä keskustelua seksityöstä auttamisammattina, esimerkiksi osana seksologian osaamista tai avusteista seksiä, Forsström sanoo. Tulevaisuudessa seksialan muutos voi liittyä ostajakunnan laajentumiseen ja monipuolistumiseen. Stigman hälveneminen johtaa siihen, että muutkin kuin heteromiehet alkavat ostaa palveluita. 

Ostajien lisääntyminen saattaisi myös lisätä tarjontaa eli seksin myyjien määrää. Forsström ei usko, että myyjäksi ryhtyy runsaasti enemmän ihmisiä, sillä alalla on erityispiirteitä ja myyjät joutuvat yhä kantamaan stigmaa. Hänestä tärkeämpää on muutenkin määrän sijaan laatu. 

”Toivon, että tälle alalle lähtisivät vain ne, jotka haluavat olla tällä alalla. Seksialan ei tulisi olla viimeinen tai ainoa vaihtoehto. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitää puuttua globaaliin eriarvoisuuteen.”

---

Rakkautta Mombasan rannalla

”Saamme molemmat jotain mitä haluamme. Missä on ongelma?” kysyy 64-vuotias brittinainen Allie Reutersin jo 2007 julkaisemassa artikkelissa. Allie kävelee Mombasan rannalla 23-vuotiaan masai-heimoon kuuluvan miehen kanssa. Miehellä on päässä Allien lahjaksi antamat aurinkolasit. 

Naisten seksiturismi kohdistuu yleensä lämpimiin köyhiin maihin, kuten Länsi- ja Itä-Afrikan maihin sekä Karibian saarille. Naisille seksiä ja romanssia kauppaavia miehiä kutsutaan muun muassa rantapojiksi, Kuubassa he ovat jineteroja. 

Naiset, yleensä vanhemmat länsimaiset, saattavat maksaa rantapojille perinteisistä seksipalveluista, mutta naisten seksiturismiin liittyy myös romanssielementtejä.

”Rakkausturismissakin” suhteeseen kuuluu läheisyyden vaihto taloudellisiin hyötyihin. 

Länsimaisten naisten, niin kuin miestenkin, seksiturismia globaalin etelän maihin on kritisoitu muun muassa taloudellisen epäsuhdan ja mahdollisen ihmiskaupan tukemisen takia. Toisaalta ilmiö on monimutkainen. 

Dokumentin Gambiaan seksin perässä matkustavista brittinaisista tehnyt Seyi Rhodes kommentoi iNewsille 2020, että osapuolet eivät aina itsekään tiedä etsivätkö rahaa, seksiä, rakkautta vai valtaa. 

”Jotkut tapaamani ihmiset vaikuttivat mahtuvan siististi boksiin – ”seksituristi”, ”huijari” tai ”uhri” – mutta kun käytin aikaa ymmärtääkseni heitä, huomasin, että he olivat kaikki keskeneräisiä ihmisiä.”

---

Hellittelyä Japanissa

”En tiedä pystynkö tekemään sitä”, sanoo japanilainen nuorimies Inoué Deutche Wellen dokumentissa.  

Inouén on tarkoitus lepuuttaa päätään maksusta palvelija-asuun pukeutuneen Fukin sylissä. Hän on hellittelykahvilassa, jonne on tullut, koska ei uskalla lähestyä naisia. 

”Totta kai pystyt. Älä ole liian ankara itsellesi”, Fuki kannustaa Inouéta, joka lopulta uskaltaa lähestyä Fukia, vaikka epäileekin uskaltaako tehdä samaa ”oikeiden naisten” kanssa. 

Hellittelykahviloissa voi maksaa siitä, että viehättävä nainen halailee, putsaa korvat taikka nukkuu vieressä. Ensimmäinen hellittelykahvila aukesi Japanissa The Independentin mukaan 2012, ja nyt ne ovat osa Japanin kirjavaa seuralaistarjontaa. 

Japanilaisia ei kiinnosta enää seksi samalla tavalla kuin ennen, todetaan The Economistin pari vuotta vanhassa minidokumentissa. Yksi videolla esitetyistä syistä on vanhentuva väestö. Toinen on nuorten vähentynyt kiinnostus perinteiseen seksiin. Seksi nähdään rasittavana. 

Vaikka perinteiset seksipalvelut eivät kiinnostaisi, menestyy ala videon mukaan muulla tavoin. Japanin seksiteollisuus kukoistaa, mutta muuttuu pehmeämmäksi.

---

Laillista vai laitonta seksityötä?

Suomen laista ei löydy termejä seksityö, seksityöntekijä tai vastikkeellinen seksi. Sen sijaan seksityöhön viittaavia sanoja ovat seksuaalipalveluiden myyminen ja ostaminen, seksuaalipalveluiden maksullinen tarjoaminen ja prostituutio. Vaikka kaikki seksuaalipalveluiden myymiseen ja ostamiseen liittyvät teot eivät ole rikoksia, niitä säännellään ja rajoitetaan voimakkaasti.

Järjestyslaissa kielletään seksuaalipalvelujen ostaminen ja myyminen julkisilla paikoilla. 

Rikoslaissa seksuaalipalveluiden ostaminen alle 18-vuotiailta on kriminalisoitu, samoin ihmiskaupan ja parituksen uhreilta. Parituslaki on kuitenkin laaja säädös. Mikä tahansa kolmannen osapuolen osallistuminen voi olla paritusta. Jos siis vuokraa toimitilaa tai myy toisen asunnossa seksuaalipalveluja, kyseessä voi periaatteessa olla paritus. Tällöin myös seksin ostajan voidaan nähdä rikkovan parituslakia.

Mikä sitten on ihmiskauppaa? Parituksen ja ihmiskaupan rajanveto liittyy siihen, mikä on parituksen tekijän ja seksinmyyjän välinen suhde. Kun toimintaan liittyy riippuvuussuhteiden ja haavoittuvuuksien hyödyntämistä niin, että seksinmyyjän omaehtoisuus katoaa, mennään ihmiskaupan puolelle.

Ulkomaalaislaissa säädetään, että jos EU:n ulkopuolisista maista tulevan edes epäillään hankkivan toimeentuloa seksipalveluita myymällä, hänet voidaan käännyttää. Tällöin ulkomaalaisrekisteriin tulee merkintä, joka voi estää jatko-oleskeluluvan saamisen. Tämä voi nostaa kynnystä hakea apua vaikeissakin tilanteissa.

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan ja parituksen välisestä rajanvedosta ei ole muodostunut oikeuskäytäntöä. Ei siis voida tietää, tutkitaanko ja tuomitaanko jokin tapaus ihmiskauppana. Tällä on merkitystä siksi, että ihmiskaupan uhrin asema on rikosprosessissa vahvempi kuin parituksen kohteen: ihmiskaupan uhrilla on oikeus hakea harkinta-aikaa ja oleskelulupaa.

Pohjoismaista seksin ostaminen on sallittua Suomen lisäksi vain Tanskassa. Norjassa, Ruotsissa ja Islannissa se on kiellettyä. Ruotsissa on arvioitu, että seksin ostokielto on vähentänyt seksin kysyntää, mutta samalla kytkös ihmiskauppaan on tiivistynyt.  

Ylen kyselyn mukaan Suomen puolueista vain RKP ja kristillisdemokraatit ovat seksin oston täyskiellon kannalla.  

Lähde: Pro-tukipiste, Yle