Olympic Christian Centren kirkossa Kiberassa tanssitaan ja lauletaan. Kikujut, luot, kambat, kisiit, kalenjinit, taitat, maasait, luhyat ja muut juhlivat itseään ja toisiaan, koska heimojen erilaisuuden kuuluu tuottaa iloa, ei konflikteja.
Cultural Day, jokavuotinen juhlaperinne, perustettiin heimojännitteiden vastavoimaksi, kun vuoden 2017 vaalien jälkeiset levottomuudet toivat väkivaltaisuuksia myös tänne Nairobin suurimpaan slummiin.
”Se, että poliittiset johtajat yrittävät ohjata joukkojaan äänestämään heimorajojen mukaan, on ihmisten aliarviointia ja vaarallista peliä. Me emme ole karjaa, me haluamme valita itse”, sanoo Leonard Nganyi Ayub, yksi Olympic Christian Centren papeista.
Viime elokuussa oli taas vaalit ja vaikka koko Nairobi käveli viikkokausia varpaillaan, väkivallalta vältyttiin.
Joka kahdeksas maailman ihminen asuu slummissa eli enemmän tai vähemmän suunnittelematta syntyneellä alueella, jossa on tiheästi paljon ihmisiä ja vähän vesi-, sähkö- ja viemäröintijärjestelmiä. Suurin osa herää joka aamu päivän töihin, kasvattaa lapsiaan ja toivoo heille vähän parempaa elämää.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa elää viisi miljoonaa ihmistä. Kaupunki alkoi syntyä 1800-luvun lopulla, kun tarvittiin väliasema Kenian itärannikolla sijaitsevan Mombasan ja Ugandan välisen radan rakentajille. Viileiden vesien ylänkö oli sopivan viileä tukikohta, ja siitä kasvoi ensin brittiläisen Itä-Afrikan protektoraatin ja lopulta vuonna 1963 itsenäisen Kenian pääkaupunki.
Nyt Nairobi on yksi Afrikan voimakeskuksista, kansainvälisen kaupan polttopiste, jossa pitävät päämajaansa myös lukuisat järjestöt. Kaupunki kasvaa kasvamistaan ja rakennustyömaiden ääni kuuluu kaikkialla. Slummit ovat monille köyhille kenialaisille ainoa reitti pääkaupungin työmarkkinoille, koska asumisen hintataso on karannut taivaisiin.
Britit perustivat Kiberan alueen 1920-luvulla nubialaisten sotilaiden asuinpaikaksi, palkkioksi palvelusta ensimmäisessä maailmansodassa. Nyt kahden ja puolen neliökilometrin ”metsässä” asuu noin 700 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan paljon enemmän. Pastori Leonard arvioi, että kirkkoja on noin tuhat.
Kiberan läpi kulkee yhä se, mistä kaikki alkoi: Mombasa – Kampala -junarata. Ihmiset astelevat raiteilla tyynesti, kunnes tuttu tuuttaus käskee väistyä hetkeksi.
Täällä usko on niin sakeaa, että se tarttuu vähän jopa minuun, vaikka olen tällainen kirkosta eronnut heimoton ja tullut kaukaa.
Cultural Dayn juhlahumussa minut – vieraileva mzungu (valkonaama) – kutsuttiin yllättäen kirkon esiintymislavalle kertomaan itsestäni ja heimostani. Sain sanottua jotain siitä, miten tunteet tarttuvat. Ilo tarttuu, yhteenkuuluminen tarttuu. Täällä usko on niin sakeaa, että se tarttuu vähän jopa minuun, vaikka olen tällainen kirkosta eronnut heimoton ja tullut kaukaa. Jos pyhyys haluaa puhutella minua, tämä on ehkä paras tapa.
Monet täällä sanovat, että Mungu akipenda, atapenda tu. Jos luoja suo, ja kyllähän hän suo.
Merja Määttänen on Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtaja Keniassa. Lisää kirjeenvaihtajan kuulumisia löytyy Maailman Kuvalehden Instagram-tililtä.