Ampuja liikkui koulun käytävällä. Alviina Alametsä piilotteli pulpetin alla ja mietti, että tästä hän ei selviäisi hengissä. Elämä loppuisi nyt, 15-vuotiaana.

Yhdeksän ihmistä kuoli, mutta Alametsä jäi henkiin. Hän kokee menettäneensä vuonna 2007 tapahtuneille Jokelan koulusurmille lapsuutensa.

Linda-Maria Raninen (os. Roine) taas etsi tietoa surmista synkimmillä hetkillään. Hän toivoi, että voisi itsekin tarttua aseeseen. Hän ymmärsi Jokelan kouluampujaa Pekka-Eric Auvista, joka oli Ranisen tavoin koulukiusattu.

Vuosia myöhemmin Alametsä ja Raninen tapasivat. Yhteinen sävel löytyi heti. Kumpikin oli kokenut koulukiusaamista ja nähnyt, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Ystävyydestä kumpusi omakohtainen teos Koulumustelmat (Johnny Kniga, 2022).

Aihe koskettaa monia. Kirjan lokakuisen julkistamistilaisuuden alussa Alametsä kysyy: Kuinka moni on kokenut koulukiusaamista tai todistanut sitä läheisensä puolesta? Tilassa on kolmisenkymmentä ihmistä, ja lähes kaikki nostavat käden ylös.

Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan noin kuutta prosenttia oppilaista kiusataan vähintään kerran viikossa. He ovat kaikkein kiusatuin ryhmä. Koulukiusaaminen on kuitenkin laajempaa: harvemmin kuin kerran viikossa kiusataan lähes 20 prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista.

Alametsä ja Raninen kantavat koulukiusaamisen jälkiä yhä mukanaan ja tekevät aktiivisesti töitä, jotta uudet sukupolvet eivät joutuisi kokemaan samaa.

Alametsä, 30, on Suomen nuorin europarlamentaarikko ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Alametsä on tehnyt aloitteet esimerkiksi Terapiatakuusta ja avoimista Mieppi-mielenterveysklinikoista, joita on avattu Helsinkiin kolme.

Raninen, 29, taas on taiteilijanimellä Mercedes (aiemmin Mercedes Bentso) tunnettu rap-artisti ja kirjailija, jonka tekstit käsittelevät esimerkiksi mielenterveyttä ja syrjäytymistä.

Alametsä ja Raninen eivät puhu teoksessaan koulukiusaamisesta vaan kouluväkivallasta.

“Missä tahansa muussa tilanteessa vastaavanlaisesta puhuttaisiin fyysisenä tai henkisenä väkivaltana. Miksi se lasten kohdalla olisi jotain muuta?” Raninen kysyy.

Sanaan “kiusaaminen” liittyy Ranisen ja Alametsän mukaan vähättelevyys ja asenne, että nuorten pitäisi vain kestää.

“Kun menin kouluun ja tiesin, että joku tulee varmasti haukkumaan, oloni oli pakokauhuinen. Kainalot hikoilivat, sydän hakkasi. Kouluun pitäisi mennä oppimaan eikä selviytymään”, Alametsä sanoo.

Kouluväkivalta jättää elinikäiset jäljet. Se vaikuttaa kiusatun itsetuntoon, minäkuvaan ja mielenterveyteen.

Kiusaaja tuskin itse tajuaa, että tuhoaa toisen elämän. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn kehittämispäällikön Jenni Heleniuksen mukaan kouluväkivallan uhrien on todennäköisempää kokea masennusoireita ja muita mielenterveyden oireita myös aikuisena, aina itsetuhoisuuteen asti.

“Vaikutukset voivat jatkua koko loppuelämän, jos kiusattu ei saa korjaavia kokemuksia. Pahimmillaan käy niin, että ihminen kokee olevansa yksin pitkälle aikuisuuteen.”

Välittömät vaikutukset näkyvät arjessa heti. Kouluun meneminen pelottaa ja ahdistaa, ja koulumenestys kärsii, kun oppilas ei uskalla viitata pelätessään muiden nauravan. Se voi vaikuttaa myös oppimissuorituksiin, Helenius sanoo.

Myös häpeän tunne kulkee mukana pitkään.

“Moni uskaltaa puhua asiasta vasta aikuisena, koska häpeä on niin iso. Kiusaaja tuskin itse tajuaa, että tuhoaa toisen elämän. Monet koulukiusaajat unohtavat kiusanneensa, mutta kiusattu ei unohda kokemaansa ikinä”, Raninen sanoo.

Mediassa nousee säännöllisesti esiin tapauksia, joissa kiusaaja on saanut hymypatsaan. Jenni Heleniuksen mukaan tämä saattaa kertoa siitä, että aikuiset eivät tunnista oppilasyhteisössä tapahtuvaa kiusaamista.

“Jos oppilas hoitaa tehtävänsä ja käyttäytyy opettajien edessä hyvin, opettajat eivät välttämättä huomaa, että kyseessä on kiusaaja.”

Sama näkyy Mannerheimin lastensuojeluliiton vuoden 2021 hyvinvointikyselyssä: oppilaat ovat raportoineet, että aikuiset eivät aina huomaa kiusaamistilanteita ja rankaisevat vääriä oppilaita.

Kouluväkivalta ilmenee monin tavoin. Useimmiten se on ulkopuolelle jättämistä, haukkumista ja huutelemista, mutta fyysistäkin väkivaltaa on. Pojat kokevat fyysistä väkivaltaa tyttöjä useammin.

“Väkivaltaa on ollut nuorten välillä ennenkin. Nykyään tapauksia vielä kuvataan, eli lisätään uhrin häpeää, kun videot leviävät sosiaalisessa mediassa. Se on tuonut kiusaamiseen ihan uusia tasoja”, Helenius sanoo.

Kiusaamiseen eivät osallistu vain oppilaat.

Tänä päivänä tunnistetaan, että kouluväkivalta ryhmäilmiö, jossa on kyse vallasta ja paikasta ryhmässä.

“Koulukiusaaja elää ja hengittää muun luokan reaktiosta. Jos olisin käynyt koulua kahdestaan kiusaajani kanssa, meillä olisi varmaan ollut ihan kivaa yhdessä”, Raninen arvelee.

Heleniuksen mukaan kiusaamisessa on usein kyse selviytymisstrategiasta: osa kiusaajista pelkää joutuvansa itse kiusatuksi ja kiusaa siksi ensin.

“Kiusaaja kokee huonommuutta ryhmässä ja epävarmuutta omasta paikasta. Hän polkee toista päästäkseen itse arvoasteikossa ylemmäs.”

Vallan tavoittelun lisäksi muita syitä ovat empatiakyvyttömyys tai ahdistuneisuus.

“Usein kiusaaja purkaa omaa pahaa oloaan. Siksi tilanteeseen puuttumisesta olisi usein apua myös kiusaajalle itselleen”, Helenius sanoo.

Kiusaamisen dynamiikka on yleensä sama: kiusaaja pyrkii osoittamaan, että joku luokassa on erilainen kuin muut.

Alametsä ja Raninen kertovat, mistä kaikesta heitä on kiusattu: sateenkaaritaustasta, kasvissyönnistä, jopa sormien liikuttelusta tunnilla. Lopulta mikä tahansa kelpaa kiusaamisen syyksi.

“Ala-asteella kiusaaja heitti porkkananpaloja vessanpönttöön ja sanoi, että syö sieltä”, Raninen kertoo.

Myös sukupuoliroolit vaikuttavat.

“Uskon, että minua olisi kiusattu vieläkin enemmän, jos olisin ollut poika. Kasvissyönti, herkkyys ja hauraus ja se, ettei pärjännyt liikunnassa – tällaiset piirteet olivat pojille vielä vähemmän sosiaalisesti hyväksyttyjä”, Raninen sanoo.

Kiusaamiseen eivät osallistu vain oppilaat. Kouluterveyskyselyssä muutama prosentti oppilaista kertoo myö koulun aikuisen kiusanneen.

Raninen ja Alametsä kuvaavat opettajan toimineen kiusaamisen mahdollistajana nostaessaan esiin sellaisia piirteitä, joihin kiusaajan on ollut helppo tarttua. Kumpikin on esimerkiksi nostettu luokassa tikun nokkaan isättömyyden takia.

Ala-asteella Ranisen opettaja taas kiisti kiusaamista tapahtuneen ja siten kannusti kiusaamaan lisää.

Kun Suomessa puhutaan koulukiusaamisesta, vertailukohdaksi nousee aina Ruotsi. Ruotsissa vastuuta on määritelty lainsäädännöllä: jos koulu ei puutu kiusaamiseen, koulu voi joutua korvausvastuuseen.

“Ruotsissa perheille on Suomea selkeämmät reitit siinä, mihin kiusaamistilanteen puutteellisesti hoitamisesta voi valittaa”, Helenius sanoo.

Siihen, voisiko Ruotsin malli toimia Suomessa, Helenius ei ota kantaa. Suomessakin perusopetuslakiin on tänä vuonna tullut uusia lisäyksiä, jotka korostavat koulukiusaamiseen puuttumista aiempaa enemmän.

“Kiusaamisen ehkäisemisen kehittämiseksi tehdään jatkuvasti työtä ja kiusaamista kokeneiden asemaa yritetään parantaa. Toivoa siis on”, Helenius sanoo.

Mielenterveys- ja tunnetaitoja tarvittaisiin lisää, myös opettajille. 

Kouluterveyskyselyn mukaan koulukiusaaminen on ollut tasaisessa muutaman prosentin laskussa jo pitkään. Toisaalta taas tyttöjen kiusaaminen kääntyi viime vuonna nousuun.

Merkittävin muutos viimeisten vuosikymmenten aikana on Heleniuksen mukaan se, että ymmärrys ilmiöstä on syventynyt.

“Nykyään ymmärretään, että nämä ovat monimuotoisia konflikteja, ja aikuiset näkevät vain pienen osan kokonaisuudesta. Siksi kaikkien osapuolten kanssa täytyy keskustella.”

Myös kytkökset työpaikkakiusaamiseen on tunnistettu.

“Koulussa kiusatun on vaikea mennä seuraaviin uusiin ryhmiin ja yksinjäämisen pelko korostuu. Myös kiusaaja saattaa uusintaa aiemmin koulussa käyttämiään malleja”, Helenius sanoo.

Ratkaisuja tarvitaan eri tasoilla.

Koulussa pitäisi olla puuttumiseen selkeät käytännöt, Helenius sanoo. Niistä täytyisi kertoa oppilaillekin, jotta nämä tietävät, että kiusaamisella on seurauksia.

Tarjolla olisi oltava myös tukea toipumiseen, esimerkiksi terapian tai vertaistukiryhmän muodossa.

“Usein tukea tarvitaan pitkäksi aikaa. Kiusatun pitää saada myönteisiä kokemuksia uusista ryhmistä, tulla hyväksytyksi ja oppia näkemään itsensä muuten kuin kiusaajan silmin”, Helenius sanoo.

Alametsän mukaan helposti toteutettaviakin keinoja olisi, mutta niitä on otettu käyttöön harmillisen vähän.

Alametsän tekemä aloite kiusaamisvilkusta hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa viime vuonna. Vilkkua painamalla saa aikuisen paikalle, ja sen voi toteuttaa myös puhelinsovelluksena. Tällöin tilanteisiin puuttumisen kynnys madaltuisi.

Aloitteessa vilkkua kokeiltaisiin kouluissa ja päiväkodeissa. Helsingin päiväkodeista se on otettu käyttöön kolmessa.

Lisäksi mielenterveys- ja tunnetaitoja tarvittaisiin lisää, myös opettajille. 

“Opettajankoulutuksessa ei tällä hetkellä ole johdonmukaista sisältöä koulukiusaamiseen puuttumisesta”, Alametsä sanoo.

Alametsä ja Raninen aikovat jatkaa aiheesta puhumista. Se on usein raskasta, mutta myös palkitsevaa.

“Siitä saa voimaa, kun pystyy omilla kokemuksillaan auttamaan toisia. Olen esimerkiksi saanut ihmisen luopumaan kouluampumisen suunnittelusta”, Raninen kertoo.