Kuvittele: Vapailla markkinoilla kaikki on mahdollista, siellä ihmiset toimivat rinta rinnan. Sukupuolella, perhetaustalla tai mahdollisuudella käydä kouluja ei ole väliä. Terveydentila ei sekään vaikuta kykyyn tavoitella jatkuvaa taloudellista etua.
Kuulostaako asetelma uskottavalta? Tällaisesta oletuksesta valtavirtainen taloustiede joka tapauksessa lähtee.
”Koko asetelma olettaa sellaisen ideaalin ihmisen ja tilanteen, jollaista ei ole olemassa”, Turun yliopiston erikoistutkija Eeva Houtbeckers sanoo.
”Samalla annetaan ymmärtää, että varallisuuden kertyminen harvoille – yleensä miehille – on seurausta ihmisten kyvyistä ja vapaista valinnoista.”
Feministinen taloustiede syntyi 1980-luvulla haastamaan näitä oletuksia. Feministinen ekonomisti Anni Marttinen saa jatkuvasti kuulla, ettei talouteen pidä sotkea ideologiaa.
”Väite paljastaa heti, miten vähän kyseinen ihminen ymmärtää taloudesta. Taloustieteilijät eivät ole robotteja, vaan ihmisiä, joilla on arvoja ja näkemyksiä”, Marttinen sanoo.
Taloustieteessä, kuten kaikissa sosiaalitieteissä, on eri koulukuntia. Niistä uusklassinen taloustiede on noussut hallitsevaan asemaan.
”Asemastaan käsin se esiintyy ikään kuin neutraalina ja kaikki muu ideologisena”, Marttinen kuvaa.
Sillä, että yksi suuntaus on saanut niin hallitsevan aseman, on väliä.
”Talouden koulukunnat pystyy melko lailla sijoittamaan poliittiseen nelikenttään. Valtavirtainen taloustiede on flirttaillut hyvin paljon uusliberalistisen politiikan kanssa”, Marttinen sanoo.
Uusliberalistiseen politiikkaan kuuluu esimerkiksi tiukka talouskuri, valtion omaisuuden yksityistäminen ja usko siihen, että talouskasvu ja vapaat markkinat edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.
Ei siis ole liioiteltua sanoa, että juuri uusklassinen taloustiede on sen taustalla, että uusliberalistisesta politiikasta on muovautunut viime vuosikymmeninä yhteiskunnan arkijärki. Se sanelee sen, mikä on tärkeää ja ylipäänsä mahdollista.
Feministinen taloustieteilijä on usein tulilinjalla.
”Monista ekonomisteista pystyy arvaamaan poliittisen suuntautuneisuuden, mutta koska olen tituleerannut itseni feministiseksi ekonomiksi, olen punainen maali tulla haukkumaan ja vähättelemään”, Anni Marttinen sanoo.
Oikeastaan tulilinjalla ovat talouskeskusteluun osallistuvat naiset ylipäänsä. Marttisen kokemuksen mukaan kommentit ovat tätä luokkaa: Palaas tyttö koulun penkille. Tai: Minähän en naisilta talousvinkkejä ota.
Taloutta koskeva valta ja asiantuntijuus on edelleen miehistä. Suomessa on ollut vain kolme naista valtiovarainministerinä, heistä kaksi nykyisellä hallituskaudella. Nobelin taloustieteen palkinnon taas on saanut ainoastaan kaksi naista.
Marttinen on työskennellyt Suomen Pankissa, Euroopan Keskuspankissa ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:issa. Nykyään hän on sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE:n pääekonomisti. Silti hänen osaamistaan vähätellään toistuvasti.
”Naisten hiljentäminen talouskeskustelussa on vahva keino tuhota demokratiaa. Siihen pitäisi suhtautua vakavasti. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että ekonomisti voi olla muutakin kuin mies puku päällä”, Marttinen sanoo.
Hoiva on yksi feministisen taloustieteen keskeisistä tutkimusaiheista, ja hoiva on kriisissä.
Siihen, että vanhukset eivät pääse vessaan ja leikkauksiin joutuu jonottamaan jopa vuosia, on ehditty lähes turtua. Joulukuussa 2022 hoivakriisi otti uuden kierteen: ihmisiä käännytettiin pois ensiavusta.
Turun yliopiston sosiologian yliopistonlehtorin Hanna Ylöstalon mukaan kriisissä on kyse hoivan ehtymisestä.
Ylöstalo summaa hoivan aseman yhteiskunnassa näin: Kun hoiva on palkatonta, se on näkymätöntä. Kun sitä tehdään palkkatyönä, se näyttäytyy pelkkänä kuluna, siis aina liian kalliina. Valtaosa kaikesta hoivasta tehdään palkattomana kodin piirissä.
”Koko järjestelmä roikkuu sen varassa, että naiset hoivaavat halvalla tai mieluiten ilmaiseksi.”
Laajemmin kriisi liittyy kapeaan ymmärrykseen taloudesta, Ylöstalo sanoo. Taloutta ei ymmärretä kokonaisuutena, joka pitää sisällään paitsi tuottavan myös uusintavan talouden. Uusintava talous on hoivaa, koulutusta, kulttuuria ja ympäristöstä ja yhteisöistä huolehtimista.
”Ilman uusintavaa taloutta mikään muu ei olisi mahdollista, se on kaiken taloudellisen toiminnan ehto.”
Silti hoiva ei näy bruttokansantuotteessa eikä talouspoliittisissa päätöksissä. Tilastokeskus on laskenut, paljonko kotitöiden taloudellinen arvo on: 102 miljardia, siis liki puolet Suomen BKT:sta.
Kysymys hoivasta ja uusintavasta taloudesta laajenee koko hyvinvointivaltion kriisiin.
”Sosiaali- ja terveyspalvelut on leikattu ja tehostettu äärimmilleen. Nyt ollaan pisteessä, jossa hoiva on imetty kuiviin”, Ylöstalo sanoo.
Muualla EU:ssa kansalaiset ovat huolissaan epätasa-arvosta, ilmastonmuutoksesta ja köyhyydestä. Suomessa hallitseva pelko on velka.
Talouskeskustelulla on tiukat portinvartijat. Niin kauan kuin keskustelu pysyy samoissa ympyröissä, syntyy kuva, ettei vaihtoehtoja ole.
Poliittisen mielikuvituksen kuolema on leimallista nykyiselle talouspolitiikalle, Hanna Ylöstalo sanoo. Kapitalismista on tullut niin hallitseva järjestelmä, että kaikki poliittiset ratkaisut, jotka eivät rakennu kulutuksen ja talouskasvun varaan, näyttäytyvät epärealistisina.
”Elämme keskellä kriisejä, jotka kapitalismi on tuottannut ja joihin se ei osaa tarjota ratkaisuja. Silti emme osaa kuvitella vaihtoehtoja. Juuri tähän tarvitaan feminististä taloutta: antamaan sytykkeitä mielikuvitukselle”, Ylöstalo sanoo.
Mielikuvitukselle on koko ajan enemmän tarvetta. Jo vuoden 2008 finanssikriisi herätti keskustelua siitä, toimiiko perinteinen taloustiede enää. Nyt soraäänet ovat kasvaneet entisestään. Anni Marttisen ajatuksia haluavat kuulla niin media, poliitikot, opettajat, yliopistojen professorit kuin eri instituutiot.
”Talousajattelussa on alkamassa uusi aika”, Marttinen uskoo.
EU:ssa tehdään jo hyvinvointitalouteen pohjautuvaa talouspolitiikkaa, samoin esimerkiksi Kanadassa. Uusi-Seelanti on jättänyt BKT:n kokonaan pois talouspolitiikan mittaristosta.
Suomessa talouspoliittinen keskustelu sen sijaan on yhä konservatiivista, Marttinen sanoo.
Suomi erottuu EU-mittauksissa. Muualla EU:ssa kansalaiset ovat huolissaan epätasa-arvosta, ilmastonmuutoksesta ja köyhyydestä. Suomessa hallitseva pelko on velka. Vertailun vuoksi: myös Saksa käsitetään perinteisesti kireän kurin maana, mutta sielläkin velan suhde BKT:hen on suurempi kuin Suomessa.
”On absurdia, miten nopeasti ajaudumme pelkäämään velkaa, vaikka jokainen voi miettiä omia lapsiaan ja sitä, millainen paikka planeetta on elämiselle 20 vuoden päästä”, Marttinen sanoo.
Oikeastaan taloutta kuvitellaan ja eletään todeksi monin tavoin joka hetki, Eeva Houtbeckers sanoo.
”Puhdasta kapitalismia ei olekaan, ja siksi toivoa on aina. Ihmiset tekevät jatkuvasti ratkaisuja, jotka eivät vastaa kapitalistista logiikkaa.”
Houtbeckers on tutkinut ihmisiä, jotka eivät suostu kuluttajan rooliin vaan haluavat elää toisin. He tuottavat paikallisesti ruokaa ja energiaa, järjestävät kulttuuria ja siirtävät perinteitä. He osoittavat, että talous kuuluu kaikille ja siksi sen voi ottaa takaisin omiin käsiin.
Lopulta toisin voi tehdä jokainen omassa arjessaan. Nyt palataan feminismin juurille: ajatukseen henkikökohtaisen poliittisuudesta.
”Radikaaleinta, mitä voi tehdä yksilön tehokkuutta ja suorittamista painottavassa järjestelmässä, on levätä ja pitää huolta itsestä, läheisistä ja omista yhteisöistä”, Houtbeckers sanoo.
Anni Marttinen lisää, että tasa-arvo hahmotetaan yhä liian suppeasti. Kyse ei ole vain naisten vallan lisäämisestä, vaan feminiinisyyden ja herkkyyksien hyväksymisestä kaikille sukupuolille.
”Tein feminismiä pitkään maskuliinisesti ja paloin loppuun. Nyt olen oppinut, että järjestelmää voi haastaa myös, kun tekee asioita lämpimämmin ja pehmeämmin”, Marttinen sanoo.
Valtavirran haastajat
De-/postgrowth on näkökulma, joka suhtautuu kriittisesti talouskasvun ensisijaisuuteen ja liikakulutukseen ja tuotantoon. Se on myös poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen liike, joka kulkee Suomessa nimellä Kohtuusliike.
Donitsitalous: Talousmalli, jossa tavoitellaan kasvun sijaan ekologista ja sosiaalista kestävyyttä. ”Donitsi” koostuu kahdesta päällekkäisestä renkaasta: sosiaalisesta perustasta ja ekologisesta katosta. Renkaiden väliin jäävä alue on ekologisesti turvallinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen tila, jossa ihminen voi kukoistaa.
Elävä talous esittää, että taloutta voidaan ymmärtää ja harjoittaa paljon laajemmin kuin on totuttu ajattelemaan. Se tähtää talouden haltuunottoon ja sen muut tamiseen jokapäiväisessä elämässä, esimerkiksi talkoo toiminnalla.
Hoivaava talous sisältää tuottavan ja uusintavan talouden. Hoiva nostetaan talouden keskiöön ja hoivan edellytysten turvaaminen yhteiskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi. Hoivaava talous kysyy: Mitä jos kotityöt laskettaisiin bruttokansantuotteeseen? Entä jos hoivan käsite ulotettaisiin koko planeettaan?
Hyvinvointitalous: Ajattelutapa, jossa visiona on kaikille hyvän elämän edellytykset tarjoava yhteiskunta. Sen yhteydessä on nostettu esiin hyvinvointi investoinnin käsite, siis hyvinvoinnin näkeminen investointina, ei kuluna.