Kolmelta iltapäivällä eteläisessä Kambodžassa sijaitsevan Kampotin kaupungin kuumuus autioittaa kadut. Jostain ulkoa kantautuu melodia, jossa jousi-, puhallin- ja lyömäsoittimet vuorottelevat.
Musiikki keskeytyy läheisessä puutarhassa ja hetken kuluttua sama kappale alkaa soida uudelleen. Mestari Ros Samoeun on juuri antanut oppilailleen käskyn aloittaa alusta.
Chourn Reach soittaa melodiaa kaksikielisellä jousisoittimella trorilla, Saron puolestaan soittaa krokotiilin muotoista kolmikielistä sitraa takhea, Iem Rokhthai huilua nimeltä khloy ja Kan Prak vastaa rytmistä skorilla, joka koostuu kahdesta pienestä rummusta.
Pieni Mahori -musiikkiyhtye koostuu kambodžalaisten perinnesoittimien taitajista ja se harjoittelee khmerien kulttuuri-instituutin (KCDI) tiloissa. Vuonna 1994 perustetun järjestön tavoitteena on hoitaa orpolapsia ja pitää elävänä khmerien perinteistä taidetta.
Taiteen säilyttämisen tehtävä on akuutti: käytännössä kaikki maan taiteilijat tapettiin maolaisten punakhmerien toteuttamassa kansanmurhassa 1975-1979.
Kolmen vuosikymmenen ajan sadat lapset ja haavoittuvassa asemassa olevat nuoret ovat kulkeneet keskuksen läpi. He ovat löytäneet sieltä turvapaikan ja saaneet laadukkaan koulutuksen ammattitaiteilijoiksi. Tällä hetkellä KCDI:ssä on kymmenen orvoksi jäänyttä 5–17-vuotiasta lasta ja neljä sokeaa 17–24-vuotiasta nuorta.
”On suuri ilo siirtää osaamiseni näille nuorille”, sanoo ylpeä opettaja Loak Kru Khmer Ros Samoeun, 76.
Selvittyään punakhmerien vankileiriltä hän työskenteli professorina Phnom Penhissä sijaitsevassa taideyliopistossa. Vuonna 1997 Ros Samoeun liittyi KCDI-projektiin.
Vuodesta 2015 instituutti on antanut mahorimusiikin tunteja sokeille lapsille. Opetus on yhdistelmä terapiaa ja ammatillista koulutusta.
”Panen oppilaat tekemään paljon toistoja, jotta he oppivat melodiat. Olen lahjakkaista oppilaistani ylpeä: he todella omistautuvat musiikille”, Ros Samoeun sanoo.
Seuraavana päivänä aamuviideltä heränneet asukkaat kömpivät pesulle ja aamiaiselle ja lähtevä kouluun keskuksen ulkopuolelle.
24-vuotiaat Saron ja Iem Rokhthai ovat sokeita ja vanhimpia keskuksen muusikoiksi opiskelevia nuoria. Lukion kesken jättäneiden nuorten koko elämä pyörii musiikin ympärillä. Saapuessaan KCDI:hen 17-vuotiaina he saivat ensikosketuksen soittimiinsa. Saron soittaa takhea, khloyta ja troria.
”Haluan muusikoksi ja musiikinopettajaksi. Olen jo saanut satunnaisia töitä ja esiintynyt vihkiseremonioissa ja hautajaisissa”, hän sanoo.
Iem Rokhthai soittaa khloya ja vuosi sitten hän aloitti harjoittelun peiar-huilulla ja skorilla. Myös hän haluaa ammattimuusikoksi.
Chourn Reach, 23, soittaa troria ja pitkäkaulaista kaksikielistä kitaraa chapeytä. Hän on viimeisen vuoden lakiopiskelija Kampotin yliopistossa.
”Kun valmistun, minun on mentävä Phnom Penhiin läpäisemään asianajajakoe. Sen jälkeen haluan palata Kampotiin töihin juristina. Toki tahtoisin, että myös musiikki pysyy elämässäni”, Chourn Reach sanoo.
Nuorin neljästä, 17-vuotias Kan Prak, on myös innokas jatkamaan uraa musiikin parissa. Hän soittaa skor– ja khloy-soittimia ja on intohimoinen laulaja ja smot-runojen lausuja. Prak käy aamuisin koulua kymmenen 9-12 vuotiaan pojan ja tytön kanssa.
”Olen kuin heidän isoveljensä”, hän sanoo nauraen asettuessaan eturivin pulpettiin vastapäätä opettajaansa Naybunthoa, joka opettaa hänelle pistekirjoitusta.
Aamupäivällä koulu on ohi ja nuoret palaavat lounaalle keskukseen. Syötyään kaikki vetäytyvät lepäämään, toiset huoneisiinsa ja toiset riippumattoihin puutarhaan puiden varjoon.
Iltapäivällä neljä sokeaa nuorta kokoontuu musiikkihuoneessa, jossa heitä odottaa Loak Kru Ros Samoeun. Seuravat kaksi tuntia he opiskelevat mahori-musiikkia.
”Tämä on lempihetkeni päivässä”, Saron tunnustaa istuessaan instrumenttinsa edessä ennen tunnin alkua. Hänen kolme luokkatoveriaan nyökkäsivät hymyillen ottaessaan paikkansa luokkahuoneessa.
Soittimiensa virittämisen jälkeen he alkavat harjoitella perinteistä kappaletta opettajansa ohjauksessa.
Myöhemmin nuoret jatkavat oppituntia keskittymällä smotin oppimiseen. Kännykkä kädessä nuoret etsivät musiikkia YouTubesta. Kuunneltuaan kappaleen he litteroivat sen pistekirjoituksella ja esittävät sen sitten opettajalle
Smot, joka tunnetaan myös ”Kambodžan buddhalaisena lauluna”, esitetään yleensä hautajaisissa. Sen runolliset tekstit viittaavat usein Buddhan opetuksiin, perinteisiin khmer-tarinoihin, uskonnollisiin ja moraalisiin periaatteisiin, kuten kiitollisuuteen omia vanhempia – ja ylipäänsä vanhoja ihmisiä kohtaan.
”On tärkeää säilyttää tämä vuosisatoja vanha genre, jonka punakhmerit halusivat tuhota tappamalla niin monta lajin mestaria”, Loak Kru Ros Samoeun sanoo.
”Sukupolvelta toiselle siirtyvän ohjelmiston esittäminen ja syvällinen tunteminen vaatii paljon paneutumista. Vaikka oppilaillani on vielä paljon opittavaa, heillä on jo nyt vastuullaan tämän perinnemusiikin eteenpäin vieminen.”