Seppo Hovi, 76

Pianisti, kapelimestari, televisiojuontaja ja musiikkineuvos

”On mukavampaa tehdä töitä laulajan kanssa, jolla on nuotinlukutaito”

En pysty määrittelemään muusikkoutta, jos en tiedä miten musiikki määritellään. Kun musiikki-sanan alla kulkevasta asiasta alettiin riisua asioita, määritelmäni musiikista alkoi haurastua. Sellainen musiikki on ulottumattomissani.

Perinteisesti länsimainen musiikki, puhutaanpa klassisesta, rytmi-, viihde- tai tanssimusiikista, muotoutui elementeiltään tiettyyn muotoon muutama sata vuota sitten. Siinä on ollut kantavana neljä elementtiä: melodia, soinnut eli harmonia, rytmi ja värisävyt, jotka tulevat soitinnuksesta tai nyansseista. Näiden yhteisvaikutus saa aikaan asian, jota kutsutaan musiikiksi.

Kun näistä elementeistä aletaan luopua ja niitä painetaan totaalisesti pois tai toisaalta minimalisoidaan tai tehdään kokonaisuus tavattoman monotoniseksi – minulle herää kysymys, tehdäänkö tässä musiikkia? Samaan aikaan loppuvat eväät perinteiselle muusikolle työskennellä, kun instrumenttiaan ei voikaan enää käyttää niin, kuin on sitä kaksikymmentä vuotta opiskellut.

Suomessa on menestyviä artisteja, jotka kertovat ottaneensa jonkun soittimen pari vuotta sitten käteensä ja hyvin kuulemma menee.

Ihminen voi toki kutsua itseään muusikoksi, jos elättää sillä itsensä. Se voi olla siis ammattinimike, mutta ei laatukriteeri. Tämä tarkoittaa, että ihminen kykenee tarjoamaan sellaista soitantaa, että se tuottaa sen verran elämystä ihmisille, että he ovat valmiita maksamaan pääsylipun. Tai yhteiskunta katsoo, että tämä on tukemisen arvoinen kaveri – lyödään sille apurahat päälle.

Suomessa on menestyviä artisteja, jotka kertovat ottaneensa jonkun soittimen pari vuotta sitten käteensä ja hyvin kuulemma menee. Se on kuitenkin eri asia, jos aloittaa hangata viulua neljävuotiaana ja myöhemmin huomaa, ettei se ole oma instrumentti ja siirtyy vaikka foneihin ja alkaa sitten sovittaa ja tutustuu sointumaailmaan, käy vaikkapa Sibelius Akatemian jazzosaston läpi.

Muusikkouteen kasvetaan kahta tietä, joita pitää viedä rinnakkain: opinnot ja ojankaivuu. Opinnot on kaksivaiheinen juttu: täysmetodinen pedagogiikka ja mestari-kisälli -menetelmä, jossa kuunnellaan toisten soittoa ja kysellään, valitaan ja matkitaan.

Olen tehnyt töitä laulajien kanssa kohta 60 vuotta, ja on sanottava, että on mukavaa, jos laulajalla on muusikon tausta eli muodon taju ja nuotinlukutaito. Silloin meillä on yhteinen kieli.

Kaisa Karjalainen, 29

Maustetyttöjen tekstintekijä, kosketinsoittaja ja laulaja

”En osaa soittaa mitään instrumenttia kunnolla”

Löysin musiikin lapsena isäni kasettien kautta. 1950-luvulla syntynyt isä kuunteli oman aikansa valtavirtamusiikkia: Beatleseja, CCR:ää, Juicea, Baddingia, Eppu Normaalia. Niistä tuli lapsuuteni soundtrack. Isä myös soitti harrastuksekseen kitaraa ja laulatti meitä kolmea tytärtään sen säestyksellä.

Vanhempamme ohjasivat meidät opiskelemaan musiikkia Vaalan kansalaisopistoon, jossa ensimmäinen soittimeni oli piano. Soitin sitä puolitoista vuotta ja vaihdoin haitariin. Samalla opiskelimme musiikin teoriaa, lauloimme kuorossa ja olimme bändikerhossa. Sittemmin olen soittanut myös bassoa ja koskettimia, joka on pääinstrumenttini Maustetytöissä.

En identifioidu soittajaksi enkä laulajaksi, vaan olen enemmänkin kirjoittaja. Se on musiikkini ydin ja punainen lanka. Esikuviani ovat ennen kaikkea juuri kirjoittajat: Göstä Sundqvist, Juice, Vexi Salmi ja Junnu Vainio.

En lähtisi mihinkään toiseen bändiin soittamaan. En myöskään ole artisti, joka esittäisi toisten kappaleita tai jolle levy-yhtiö voisi tehdä biisejä. Viime kesänä kiersimme Agentsien kanssa esittämässä toisten artistien klassikkobiisejä ja se vakuutti minut siitä, että olen nimenomaan kirjoittaja, en laulaja. Kiertue oli kaiken kaikkiaan hieno ja avartava kokemus.

Meitä ei ole kyseenalaistettu muusikoina. On tosi harvinaista, että joku tulisi antamaan negatiivista palautetta.

En osaa soittaa mitään instrumenttia kunnolla. Muusikko olen kuitenkin siinä mielessä, että se on ammattinimikkeeni. Minusta jokainen, joka saa musiikista elantonsa, voi nimittää itseään muusikoksi. Koska teemme itse musiikkimme, voimme pitää sen juuri niin simppelinä, mihin osaamisemme yltää. Saamme yhteydenottoja vaikkapa rumpaleilta, jotka haluaisivat tulla soittamaan bändiimme. Tahdomme kuitenkin pitää jutun omissa näpeissämme.

Meitä ei ole kyseenalaistettu muusikoina. On tosi harvinaista, että joku tulisi antamaan negatiivista palautetta. On varmaan ihmisiä, joilla on meistä kielteisiä ajatuksia, mutta he pitävät ne omana tietonaan, ja hyvä niin. Olemme alusta asti tehneet omaa juttuamme.

Meitä saa tytötellä ihan luvan kanssa, koska itsekin olemme niin itsemme nimenneet. Vanhat miehet tulevat joskus meitä neuvomaan ja lähettelevät meille biisejä sähköpostilla. Meitä se naurattaa.