Artikkelikuva
Blackpink on yksi suosituimmista K-popyhtyeistä. Maaliskuussa Blackpinkista tuli Spotifyn striimatuin naisbändi.

Työskentely ympäri vuorokauden, epäterveet kauneusihanteet, levy-yhtiöiden valta imagoon ja käytökseen – K-pop on noussut jättisuosioon, mutta sen epäkohdat hiertävät fanejakin

Kimaltavasta K-popista paljastuu ensivilkaisun jälkeen räikeitä epäkohtia, mutta silti sen suosio kasvaa. Mikä tekee ristiriitaisesta K-popista niin houkuttelevaa? Ja voimmeko me ulkopuolisina kritisoida korealaisen kulttuurin tuotetta?

Olin 18-vuotias, kun luokkakaverini laittoi minut katsomaan lukion käytävällä korealaisten poikabändien musiikkivideoita. Komeiden miesten ryhmät tanssivat ja lauloivat synkronoidusti tarttuvien biisien tahdissa.

Ehkä olin kyllästynyt länsimaiseen poppiin, ehkä olin vain utelias, sillä vaikka en heti vakuuttunut, aloin katsoa k-popvideoita vapaa-ajalla.

Pian löysin ensimmäisen lempikappaleeni, suositun naisyhtyeen f(x):n Electric Shockin. Sen energisyys, koreografia, räiskyvät värit ja karismaattiset (sekä kauniit) jäsenet tarjosivat eskapismia arjesta. Aloin tankata tietoa alasta.

Nopeasti paljastuivat K-popin ikävät puolet. Työskenteleminen pienellä korvauksella ympäri vuorokauden, epäterveet kauneusihanteet, levy-yhtiöiden valta idoleiden imagoon, käytökseen ja tuotantoon, seksismi ja idoleita vainoavat sasaeng-fanit. Se teki K-popin kuuntelemisesta ristiriitaista.

Samoin on tuntenut K-poppia fanittanut ja siitä K-pop – Unelma huomisesta -kirjan kirjoittanut kulttuurihistorioitsija Minja Mäkilä.

”Tuli sellainen tunne, että voiko tätä fanittaa. Oikeastaan monet fanit eivät tykkää alan toimintaperiaatteista, mutta haluavat tukea idoleitaan. Yhdistelmää on vaikea ratkaista.”

Mäkilä tutustui K-poppiin vuonna 2013. Hän päätyi sattumalta katsomaan telkkarista MAMA Awardsia, yhtä suurimmista vuosittaisista eteläkorealaisista musiikkigaaloista. Mäkilää kiinnosti etenkin gaalan korkealaatuinen tekninen toteutus.

”Mietin, miksen tiedä tästä mitään. Se oli niin mahtipontista ja erilaista.”

Mäkilä luettelee yleisiä syitä sille miksi K-pop viehättää: visuaalisuus, joka sopii etenkin someaikaan, idoleiden saatavuus, siis se, että he vuorovaikuttavat fanien kanssa suoraan somessa eivätkä pidä pitkiä taukoja julkisuudesta, fanikulttuurin yhteisöllinen luonne sekä se, että K-pop uusiutuu jatkuvasti – se on aina tuoretta ja trendikästä.

On myös syitä, joita ei heti tulisi ajatelleeksi.

”K-popissa artistit ovat kulkeneet vaikeuksien kautta voittoon. Fanit haluavat tukea artisteja, jotka ovat työskennelleet kovasti.”

Näin on esimerkiksi maailmansuosioon nousseen seitsenhenkisen yhtyeen BTS:n kohdalla. Tuntemattomassa yhtiössä 2013 debytoinut hip hop-painotteinen ryhmä nukkui rahan puutteen vuoksi ensimmäiset vuodet samassa makuuhuoneessa. Yhtye kiersi tv-sarjassa American Hustle Life Los Angelesin kaduilla ja pyysi ihmisiä tulemaan heidän ilmaiseen konserttiinsa.

Nyt kymmenen vuoden jälkeen he ovat olleet usean kerran ehdolla arvostetuimman yhdysvaltalaisen musiikkipalkinnon Grammyn saajaksi. He ovat saaneet kansainvälisiä ja korealaisia musiikkipalkintoja ja heidän musiikkiaan soitetaan radioissa ympäri maailmaa. Viimeistään BTS:n vanavedessä ovat valtavirtaistuneet monet muut K-popartistit.

K-pop on kehittynyt paljon niistä vuosista, kun alettiin puhua hallyusta, korealaisen popkulttuurin aallosta. K-pop on ennen muuta ammattimaistunut, Mäkilä sanoo.

”Nykyään on olemassa iso piiri yrityksiä, joilla on monen vuoden kokemus idolien kaitsemisesta ja bisneksen pyörittämisestä.”

Ammattimaistuminen on poistanut joitain K-popin hämärimpiä ilmiöitä, kuten idoleiden pakottamista seksiin bisneskumppaneiden kanssa rahoituksen toivossa. Myös säännöksiä ja lakeja on tullut alalle lisää. Esimerkiksi alaikäisten työtunteja on rajoitettu lailla. Valitettavasti vastaavasti uusia ongelmia on ilmestynyt. Yksi on se, että idolirooli täytyy muistaa vapaa-ajallakin.

“K-popin fanikunta on maailmanlaajuinen, joten asioista uutisoidaan entistä laajemmin ja nopeammin. Riski kohun syntymiseen on kasvanut. Artistit joutuvat olemaan entistä näkyvämmin esillä, mutta samalla varomaan enemmän sanomisiaan.”

Kuvassa keskellä ylhäällä Astro-yhtyeestä tunnettu Moonbin, joka kuoli huhtikuussa 25-vuotiaana. Poliisi epäilee hänen tehneen itsemurhan.

Oikessa alanurkassa on Hyuna, joka on venyttänyt K-popin normeja. Hän muun muassa seurusteli avoimesti edustamansa yhtiön toisen artistin Dawnin kanssa. Seurustelun takia he molemmat saivat kenkää, sillä K-popartistien ei ole hyväksyttävää seurustella avoimesti. Ura jatkui kuitenkin toisessa yhtiössä.

Vasemmassa alanurkassa on jo 2006 debytoinut suosittu Big Bang -yhtye. Joukossa vasemmaisimpana oleva Seungri joutui 2019 skandaalien keskelle. Häntä syytettiin seksityöläisten välittämisestä bisneskumppaneilleen sekä kuulumisesta keskusteluryhmään, jossa jaettiin salaa kuvattuja seksivideoita. Seungri sai vankeustuomion ja hän ei ole enää osa Big Bangia.

Muut kuvassa vasemmalta oikealle ylhäältä alas: Red Velvetin Irene, Sunmi ja NewJeans-yhtye.

”Monet K-popin ongelmista ovat rakenteellisia, korealaiseen työkulttuuriin liittyviä”, sanoo Andrew Logie, Korean tutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistosta. K-pop ei ole Koreassa edes kaikista vaarallisin ala.

”Lähettikuskeja kuolee työssään joka viikko, koska he voivat tehdä töitä tauotta monta päivää putkeen. Sellaista ei tapahdu K-popissa.”

Logie on juuri saapunut takaisin työmatkalta Koreasta. Hän opettaa yliopistossa kursseja korealaisesta populaarikulttuurista mutta myös maan historiasta ja yhteiskunnasta. Siis oivallinen asiantuntija, jolta kysyä K-popin ja Korean yhteydestä.

”Alkuaikoina ihmiset sanoivat, ettei K-popissa ole mitään korealaista. Musiikillisesti se otti vaikutteita japanilaisesta popista ja amerikkalaisesta hip hopista. Itse sanoisin, että K-pop on korealainen tuote. Sitä tekevät pääosin korealaiset koreaksi. Sen konteksti on korealainen.”

Tämä tarkoittaa sitä, että maan kulttuurinormit pätevät myös K-poppiin. Yksi esimerkki tästä on ikähierarkia.

Useimmilla K-popyhtyeillä on johtaja, joka on yksi ryhmän vanhimmista jäsenistä. Ryhmän nuorinta jäsentä kutsutaan puolestaan maknaeksi, joka ei ole pelkästään titteli, vaan myös rooli. Perinteisen, kunfutselaisuudesta periytyneen, ikähierarkian mukaan vanhemman vastuulla on pitää huolta nuoremmasta. Nuorempi taas ei saa sanoa vanhempaa vastaan.

Maknaet, johtajat ja muu sanasto saattaa kuulostaa nippelitiedolta, mutta ne ovat perustietoja faneille. Oikeastaan enemmän kuin perustietoa, sillä ne ovat osa K-popin kokemusta. Fanit keskustelevat kuka on heidän suosikkimaknaensa, ja kuka johtajista hoitaa tehtävänsä parhaiten.

Voisi siis sanoa, että fanit oppivat K-popin kautta Korean kulttuurista.

Feminismi herättää Koreassa usein vastareaktion. Voi olla, että mitä näkyvämmäksi feminismi nousee Koreassa, sitä vähemmän artistit voivat puhua siitä.

Yksi mielipiteitä jakava aihe on korealaisen yhteiskunnan patriarkaalisuus.

Viitisen vuotta sitten suosittu K-popyhtye Red Velvet juhlisti viimeisimmän projektinsa onnistumista fanitapaamisella. Tapaamisessa yhtyeen jäsen Irene kertoi lukeneensa suositun korealaisen kirjan ”Kim Jiyoung, Born 1982”, joka kertoo naispäähenkilön kokemista vaikeuksista patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

Harmittoman kuuloinen faneille jaettu tarina aiheutti yllättäen vihaa osassa yhtyeen seuraajissa. Useat miesfanit polttivat Irenen kuvia ja fanituotteita sekä ilmoittivat eroavansa Red Velvetin faniklubista, koska Irene on heistä feministi.

”Feminismi herättää Koreassa usein vastareaktion. Voi olla, että mitä näkyvämmäksi feminismi nousee Koreassa, sitä vähemmän artistit voivat puhua siitä”, Mäkilä sanoo.

Valitettavasti K-popissa näkyvät siis myös Korean yhteiskunnan tabut. Tasa-arvon puolesta on osoitettu Koreassa mieltä aktiivisesti viimeisen viiden vuoden aikana, mutta naisartistien sananvapaudessa se ei näy.

”K-pop-artistien sananvapaus ylipäätään on vakavissa aiheissa rajattua, mutta etenkin naisartistit kohtaavat hiljentämistä miesfanien taholta sukupuoleen liittyvissä aiheissa”, Logie toteaa.

On kuitenkin alueita, joissa K-pop on kehittynyt niin sananvapauden kuin toimintatapojenkin suhteen.

Mäkilä kertoo, että nykyään artistien jaksamista kuunnellaan herkemmällä korvalla ja heille annetaan sairaslomia, mitä ei juuri ennen tapahtunut. Myös mielenterveyspalveluita, kuten terapiaa, on saatavilla aiempaa paremmin.

K-popartistit ovat puhuneet mielenterveysongelmistaan, kuten ahdistuksesta, masennuksesta ja unettomuudesta. Pitkään alalla ollut naisartisti Sunmi on uskaltautunut kertomaan, että hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö.

”Tämä on tosi iso asia Etelä-Koreassa, kun mietitään, miten pitkään mielenterveysongelmat ovat olleet stigma. En osaa sanoa leimaako ongelmista kertominen vielä puhujia, mutta ei se ainakaan uraa päätä”, Mäkilä sanoo.

IN

Laihuus

K-popissa laihuus on ollut aina muotia, mutta välillä on nähty myös kurvikkaampia menestyneitä idoleita. Nyt muodissa on jälleen hyvin laihat kehot. Tämä näkyy etenkin uusissa yhtyeissä.

Alaikäiset idolit

Samoin kuin laihuuden kohdalla, K-popissa on aiemminkin debytoinut alaikäisiä idoleita, mutta trendi on ollut hetken aikaan unohduksissa. Monet yhtiöt debytoivat taas alaikäisiä. Esimerkiksi, kun supersuosioon noussut tyttöbändi NewJeans aloitti, sen jäsenistä vain yksi oli täyttänyt 18 vuotta. Nuorin oli 14. Myös suositun tytöbändin IVE:n jäsen Leeseo oli debytoidessa 14.

Uusi genre indien ja K-popin välissä

Itsenäisesti tehdyn popmusiikin ja tuotetun K-popin välimaastoon on syntynyt yhtiöitä, joissa artisteilla on enemmän taiteellista valtaa ja henkilökohtaisia vapauksia. Osa yhtiöistä ovat entisten K-popartistien perustamia. Esimerkiksi Gangnam Style -kappaleesta tunnettu PSY perusti yhtiön nimeltä P NATION.

OUT

Viralliset roolit

K-popyhtyeissä jäsenille on perinteisesti annettu roolit, jotka kuvastavat heidän taitojaan. Rooleja ovat muun muassa johtaja, laulaja, tanssija, räppäri ja ryhmän kasvot. Viime aikoina on
debytoinut ryhmiä, joissa ei ole rooleja, tai on vain osa rooleista. Esimerkiksi Blackpinkillä ei ole johtajaa, TXT:llä, Loonalla ja Le Sserafimilla puolestaan on johtaja, mutta ei muita rooleja.

Nettikiusaaminen

Internetin vihakommentit ovat olleet ongelma Koreassa. Vihakommenttien kohteeksi joutuneen f(x):stä tunnetuksi tulleen artistin ja näyttelijän Sullin (Choi Jinrin) itsemurha 2017 johti lakiehdotukseen vihapuheeseen puuttumisesta, mutta esitys ei mennyt läpi. Tapaus kuitenkin johti siihen, että monista viihdeartikkeleista otettiin kommenttiosio pois. Yhtiöt nostavat syytteitä vihakommentoijia vastaan yhä herkemmin.

K-popin vähättely

BTS:n suosion myötä K-poppia ei enää fanita pieni innokas fanijoukko. K-popartisteja kutsutaan tv-haastatteluihin, gaaloihin ja heidän kanssaan tehdään musiikkia. Nyt länsimaisille artisteille ja viihdeteollisuudelle on hyödyksi hehkuttaa K-poppia, sillä se edesauttaa heidän uraansa.

K-popin fanikulttuuriin liittyy monen muun asian lisäksi fanituotteet. Myynnissä on hyvin monenlaisia virallisia ja epävirallisia tuotteita. Kuvassa olevan fanin pannassa on Blackpinkin jäsenet.

Noin vuosi sitten uutisoitiin, että amerikkalainen reality tv-tähti ja kauneusihanteiden edelläkävijä Kim Kardashian on ottanut pois takamukseensa laitetun implantin sekä laihduttanut. Teko tulkittiin niin, etteivät suuret takamukset ole enää muotia. Nyt halutaan olla taas laihoja.

Toinen esimerkki: Viime vuonna TV-kanava Nickelodeonilla näytellyt Jeanette McCurdy paljasti, miten hänet painostettiin alaikäisenä tv-sarjan kuvauksissa juomaan alkoholia ja häntä kuvattiin bikineissä.

Mahdottomat ja muuttuvat kauneusihanteet sekä Hollywoodin väärinkäytökset ovat vain kaksi esimerkkiä siitä, ettei K-pop ole ainoa viihdeteollisuuden ala, jossa on ongelmia. Eikö ole ristiriitaista valittaa K-popin ongelmista ja hyväksyä ne toisaalla?

”Kyllä sitä välillä kuulee argumentin, että katsokaa omia ongelmianne ennen, kun tulette kritisoimaan meidän”, Andrew Logie kertoo.

Toisaalta osa korealaisista itse kritisoi työkulttuurinsa ja hierarkiansa haitallisia piirteitä, Logie sanoo. Siis ongelmat eivät ole ulkopuolisten keksimiä.

Se saako kulttuurin ulkopuolinen kritisoida ongelmia, on Logien mukaan moniulotteinen kysymys. Toisaalta ihmisoikeusongelmia ja epäkohtia pitää voida kritisoida, toisaalta olisi paras, jos takana olisi tietoa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei kritiikki lähde ksenofobisista, muukalaisvihamielisistä, lähtökohdista.

”Korealaiset oikeastaan haluavatkin, että ulkomaalaiset kritisoivat epäkohtia. Se luo painetta ja mahdollisuutta muutokseen. Esimerkiksi K-draaman puolella ulkomaiset fanit ovat saaneet aikaan muutosta.”

Aikaisemmin monissa romanttisissa K-draamoissa, eli korealaisissa tv-sarjoissa, nähtiin pääparin välillä kohtaus, jossa mies otti yllättäen kiinni naisen ranteesta ja veti tämän lähelleen tai alkoi raahata perässään.

Kohtauksen oli tarkoitus olla romanttinen ja jännittävä, mutta osan katsojista mielestä se oli lähinnä uhkaava, sillä siinä ei ollut mukana selkeää suostumusta.

Logie sanoo, että kansainväliset fanit onnistuivat kommenteillaan vähentämään tällaisten kohtausten määrää. Tästä olivat myös monet korealaiset romanttisten tv-sarjojen katsojat tyytyväisiä.

Muutkin korealaiset viihdetuotteet ovat menestyneet viime vuosina maailmalla erinomaisesti. Parasite sai parhaan elokuvan Oscarin 2020 ja tv-sarja Squid Game on usean listauksen mukaan Netflixin kaikkien aikojen katsotuin sarja.

Se jatkuuko Etelä-Korean viihdeteollisuuden ja K-popin nousu, jää nähtäväksi. Minja Mäkilä kertoo, että Etelä-Koreassa valmistaudutaan siihen, että matka tyssää jossain vaiheessa.

”Koreassa tiedostetaan, ettei K-pop tule välttämättä olemaan se juttu enää 5–10 vuoden päästä. Siksi siellä panostetaan nyt muun muassa somealustoihin, peleihin ja ruokakulttuurin levittämiseen.”

Mäkilä kuuntelee nykyään K-poppia kausittain. Hän on tykästynyt myös vietnamilaiseen popmusiikkiin, V-poppiin.

Mäkilä kertoo, että V-popkappaleita ja -musiikkivideoita on vaikea löytää, sillä sen parissa ei hääri ainakaan vielä samanlaista fanikoneistoa, joka aikoinaan nosti K-popin pienen ja sitten suuren globaalin yleisön tietoisuuteen.

Koskaan ei kuitenkaan voi sanoa varmaksi, mikä on se seuraava juttu.

”Ehkä K-pop on madaltanut kynnystä muiden maiden kulttuurituotteiden menestykselle. Se on tehnyt ainakin nuoremmalle sukupolvelle helpommaksi fanittaa muita kulttuureita.”

K-POP 101

K-pop on eteläkorealaista populaarimusiikkia. Musiikkityyliltään se voi olla lähes mitä tahansa. Genre sekoittaa esimerkiksi poppia, räppiä, R&B:tä, elektronista musiikkia ja jopa rockia.

Omaleimaisia piirteitä K-popille ovat visuaalisuus, fanikulttuuri sekä se, että biiseihin kuuluu tanssikoreografiat.

K-pop sai alkunsa 1990-luvulla. Ensimmäiseksi K-popyhtyeeksi on nimetty painotuksesta riippuen joko Seo Taiji, ryhmä, joka toi amerikkalaisen hip hopin Koreaan tai H.O.T, joka oli ensimmäinen ”K-popin kaavalla” tuotettu yhtye.

K-popin kaava se miten idoliksi päästään, on usein seuraava: Ensin osallistutaan K-popyhtiön järjestämään pääsykokeeseen. Mikäli onnistuu läpäisemään kokeen, pääsee osaksi levy-yhtiön valmennusta. Valmennuksessa harjoitellaan intensiivisesti tanssia, laulua, räppiä, esiintymistä ja joskus myös näyttelemistä ja mallintyötä. Valmennuksen aikana idoliehdokkaiden painoa yleensä valvotaan, varsinkin jos he ovat naisia, ja ehdokkaat voivat käydä myös kosmeettisissa toimenpiteissä. Kaikki valmennettavat eivät debytoi, eli vain osan unelma toteutuu.

K-popidolit voivat debytoida sooloartisteina, mutta yleisiä ovat myös usean jäsenen yhtyeet. Ne muodostuvat lähes poikkeuksetta vain naisista tai miehistä.

K-popin fanikulttuuri sisältää monia erityispiirteitä, esimerkiksi viralliset faniklubit, levyjen mukana tulevat keräilykortit, viralliset ”valotikut”, jotka loistavat ryhmän väriä ja joita heilutetaan keikoilla ja fanien kehittämät fanihuudot. Monet myös opettelevat kappaleiden
tanssikoreografiat ja tekevät niistä covereita. K-popyhteisöt tekevät myös hyväntekeväisyyttä, esimerkiksi lahjoittavat rahaa tietyn artistin tai yhtyeen nimissä.

K-poppiin liittyy paljon sanastoa. Tässä muutama esimerkki:

bias: suosikkiartisti tai suosikkijäsen fanittamastaan yhtyeestä

comeback: joka kerta, kun ryhmä julkaisee uuden singlen tai albumin, puhutaan comebackista

trainee: K-popin valmennusvaiheessa oleva henkilö

visual: henkilö, joka on Korean kauneusihanteen mukaan ryhmän kaunein/komein.

Suosittuja nyky-yhtyeitä ovat mm. BTS, Blackpink, Twice, NewJeans, Red Velvet, IVE, Aespa, Mamamoo, Seventeen, NCT, Stray Kids, Itzy ja TXT.

Suurimmat K-popyhtiöt ovat: HYBE corporation, SM Entertainment, JYP Entertainment ja YG Entertainment.

Maailmalla tunnetuin K-popyhtye BTS teki uransa alussa pääosin koreankielistä hip hoppia. Nykyään BTS tunnetaan englanninkielisistä hyväntuulisista popbiiseistä, kuten Dynamite ja Butter.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu