Kaksikko meloo alas Kotsuki-jokea oranssissa kajakissaan rauhaisassa Kagoshiman kaupungissa, joka sijaitsee Japanin Kyūshū-saaren eteläosassa. Taustalla häämöttää hennosti savuttava Sakurajima, yksi Japanin aktiivisimmista tulivuorista.
Tämä voisi olla aivan tavallinen näky tässä lähes 600 000 asukkaan kaupungissa, ellei kahden soutajan välinen ikäero olisi yli neljäkymmentä vuotta. Melojat ovat osa yhteisöä, joka on perustettu taklaamaan ikääntymisen ja yksinäisyyden yhtälöä.
Japanin ikääntyvässä yhteiskunnassa yksinäisyys on kasvava ongelma. YK:n mukaan maassa oli vuonna 2021 maailman vanhin väestö. Liki 30 prosenttia sen väestöstä on 65-vuotiaita ja sitä vanhempia, ja tämän osuuden arvioidaan nousevan 37,5 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.
Niin merkittävä huolenaihe yksinäisyys jo on, että Japanin hallitus on nimittänyt oman ministerinsä vastaamaan sen haasteisiin.
Kansallisen väestö- ja sosiaaliturvatutkimuslaitoksen 2017 tekemän tutkimuksen mukaan 15 prosenttia yksin asuvista vanhoista miehistä puhuu kahden viikon aikana korkeintaan yhdelle ihmiselle. 30 prosenttia heistä kokee, ettei heillä ole luotettavia ihmisiä, joiden puoleen he voisivat kääntyä arkisissa asioissa.
Uusia ratkaisuja on kuitenkin kokeiltu. 71-vuotias tohtori Haruhiko Dozono on löytänyt yksinkertaisen keinon ongelman torjumiseen: eri sukupolvia edustavien ihmisten yhteisön. Jäseniä tässä yhteisössä on nyt 43, ja iältään he ovat 8–92-vuotiaita. Yhteisö asuu kuusikerroksisessa vuokrakerrostalossa, Nagaya Towerissa. Asuminen on itsenäistä ja yhteisön jäsenet auttavat tarvittaessa toisiaan.
Kun Dozono perusti 1995 yhden Japanin ensimmäisistä palliatiivisen hoidon klinikoista, hän tajusi suurimman osan potilaistaan kärsivän sosiaalisesta eristäytymisestä.
Dozono uskoi, että nämä potilaat eivät tarvinneet lääkitystä, vaan vuorovaikutusta. Niinpä hän päätti luoda tilan, jossa henkistä terveyttä edistävä vuorovaikutus olisi mahdollista.
Vuonna 2011 Dozono haki apurahaa maa- ja liikenneministeriöltä ideallaan yhteisöstä, joka on luotu sukupolvien kohtaamista varten. Talosta, jossa on paitsi yhteisiä tiloja myös ihmisiä, jotka haluavat kanssakäymistä toistensa kanssa. Ehdotus hyväksyttiin ja Nagaya Tower valmistui 2013.
”Se oli ensimmäinen sukupolvien välinen rinnakkaiselohanke Japanissa”, tohtori Dozono sanoo ylpeänä. ”Olen iloinen, että yhteisöllisen elämän malli leviää vähitellen muihin kaupunkeihin.”
Osa Nagaya Towerin asukkaista on hänen omia potilaitaan, ja hän on pystynyt havaitsemaan heidän henkisen terveytensä kohentuneen yhteisössä.
Kajakkia melova Masatoshi, 80, muutti ensimmäisten joukossa Nagaya Toweriin kymmenen vuotta sitten. Hänen kajakkiparinsa Hidaka, 38, liittyi yhteisöön vasta noin kuukausi sitten.
”Yhteisömme on saanut inspiraationsa japanilaisen Edo-kauden muinaisista nagayoista, jotka yli 150 vuotta sitten elivät yhdessä. Lapset, vanhukset, perheet, sinkut, eri ammattikuntien edustajat, kaikki asuivat yhdessä. Kuulumisia vaihdettiin yhteisen kaivon ympärillä peseytyessä ja kotitöitä tehdessä”, selittää Yasunori, 72, joka muutti yhteisöön viisi vuotta sitten vaimonsa Mutsukon, 70, kanssa.
”Nagaya Tower on moderni vuokrakerrostalo, joka arvostaa asukkaiden välisiä suhteita ja siteitä. Se, että omistaja Haruko Dozono on myös naapurustossa sijaitsevan sairaalan lääkäri, tuo meille turvaa”, hän lisää.
Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva kehitysvammaisten lasten keskus on myös osa hanketta. Keskus järjestää toimintaa, joka rikastuttaa sekä lapsia että heidän kanssaan aikaa viettäviä vanhuksia.
Joka maanantai, Yasunori tapaa Kanekon, 92, ja Yamamoton, 85, toisen kerroksen olohuoneessa musisoinnin merkeissä.
”Opettelen soittamaan huuliharppua”, Yamamoto sanoo peittäen naurunsa kädellään kuin ilkikurinen teini.
Yamamoto päätti muuttaa Nagaya Toweriin jäätyään leskeksi kolme vuotta sitten. Hän on alkanut kärsiä dementiasta, joten hänen täytyy kirjoittaa muistilappuja ja kiinnittää ne kotioveen.
Opettajana toimiva Yasunori istuu heidän edessään kitara sylissään. Ja vaikka hän tunnustaa olevansa amatööri, Kaneko ja Yamamoto seuraavat häntä tarkkaavaisesti huuliharppuineen. Tunnelma on rento ja kappaleiden välissä he kertovat toisilleen tarinoita ja hekottavat.
Mutsuko istuu miehensä kanssa toisessa pöydässä tekemässä sudokua. Pian hänen seuraansa liittyy 70-vuotias naapuri Tamaoki. Tämä osoittaa, että asukkaat tulevat Nagaya Toweriin, koska he haluavat viettää aikaa yhdessä.
”Kun joku uusi asukas haluaa tänne, kerromme paikan filosofiasta ja rohkaisemme heitä vuorovaikutukseen ja auttamiseen”, Asahi selittää ja tarkistaa, että vanhemmat asukkaat voivat hyvin ja ovat ottaneet lääkkeensä. Asahi, 32, vastaa yhteisön johtamisesta ja asukkaiden elämän tukemisesta.
Yli 70-vuotiaat maksavat vuokran ohella palvelumaksua, ja nuoremmat asukkaat voivat saada alennettua vuokraa, jos he osallistuvat yhteisiin töihin, kuten lamppujen vaihtoon tai roskien viemiseen.
Ajatuksena on, että kaikki asukkaat auttavat toisiaan eivätkä epäröi pyytää apua sitä tarvitessaan. Yli 60 prosenttia yhteisön asukkaista on yli 70-vuotiaita, loput reilusti nuorempia.
Talon sisäänkäynnin vieressä oleva viesti muistuttaa, että iltaseitsemältä yhteisessä ruokasalissa on illallinen. Tämä kuukausittain järjestettävä illallinen on yksi niistä toiminnoista, jotka ovat auttaneet luomaan nykyisen yhteisön. Yhteiselle illalliselle kukin asukas voi tuoda syötävää ja juotavaa. Kattaus tehdään yhdessä.
”Nagaya Toweriin tultuani tunnen itseni nuoremmaksi. Hoitokodit ovat täynnä vanhoja ihmisiä, mutta täällä pysyy nuorena, koska ympärillä on lapsia ja nuoria”, sanoo Kukita, 83, joka saapui yhteisöön kolme vuotta sitten vaimonsa Mikikon, 89, kanssa.
Pariskunta ehti viettää jonkin aikaa vanhainkodissa, mutta eivät tunteneet siellä oloaan mukavaksi ja päättivät etsiä vaihtoehtoa. Kukita kertoo saaneensa takaisin elinvoimansa: hän käy kävelyllä puistossa, uimahallissa ja osallistuu yhteisön taidepajaan.
”Ennen kaikkea käytän jokaisen tilaisuuden jutella ja viettää aikaa lasten kanssa”, hän sanoo.
Tietoa valokuvaajasta
Barcelonalainen valokuvaaja Oscar Espinosa sanoo, että japanilaiset kunnioittavat toistensa yksityisyyttä jopa niin paljon, etteivät pyydä apua, koska se voisi häiritä toisia. Tämä pahentaa ikäihmisten yksinäisyyttä. ”Individualistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisellä on pelkona olla taakkana toisille, Nagaya Towerin kaltainen yhteisöprojekti on hyvin poikkeuksellinen: asukkaat säilyttävät itsenäisyytensä, mutta tietävät, että heillä on tukiverkosto”, Espinosa sanoo.