Sara Al Husainin esikoisromaani on kahdessa aikatasossa tapahtuva ja yhteen nivoutuva kertomus kahden kulttuurin välissä kasvavasta tytöstä. Huono tyttö on avoimesti omakohtainen teos. Saudi-Arabiassa pakolaisleirillä syntyneestä, Suomen Kuopiossa kasvaneesta Saarasta kuoriutuu romaanissa omatahtoinen nainen. Hän risteilee irakilaisen perheensä kotikasvatuksen, kunnia- ja puhtauskäsitysten sekä suomalaisen rönttöarjen välimaastossa.

Kunnes eräänä päivänä hän lähtee pahaa aavistellen perheensä kanssa lomamatkalle Irakiin.

Siellä hänet pakotetaan omien vanhempiensa toimesta solmimaan avioliitto serkkupojan kanssa. Siihen hyvät irakilaistytöt kasvatetaan: kunniallisiksi ja puhtaiksi muslimivaimoiksi.

On selvää, että tällaisia kirjoja tarvitaan, ja nykyään niitä julkaistaankin enenevissä määrin. Ihmisten on luettava avoimen omakohtaisia teoksia kokemuksista, joita lähellä ja kaukana eletään tälläkin hetkellä. Sellainen tuottaa toivottavasti ymmärrystä ja empatiaa maailmaan.

Romaanissa Saara taistelee itsensä irti pakkoavioliitosta, pois naista alistavan kulttuurin keskeltä, takaisin kohti Suomea ja vapautta. Ja samanaikaisesti lukija muistuttaa itselleen, ettei mikään – yksikään maa, kulttuuri tai uskonto – ole mustavalkoista. Romaanin Saara kaipaa myös Irakiin. Vaikka hänen on tuskallista todistaa naista alistavan kulttuurin ja uskonnon säikeitä, kaipuu tietyn valon, makujen ja hajujen pariin ei hellitä.

Romaani on parhaimmillaan sisaruuden ja perhesuhteiden havainnoinnissa: syvän rakkauden ja kompleksisuuden kuvauksessa.

2021 vuoden pakolaisnaiseksi valittu Sara Al Husaini on Helsingissä asuva feministi, aktivisti, opiskelija ja entinen muslimi. Hänen romaaninsa on parhaimmillaan sisaruuden ja perhesuhteiden havainnoinnissa: syvän rakkauden ja kompleksisuuden kuvauksessa. Ristiriidat tuovat kirjaan paikoitellen ei-valmiiksi-pureskeltuja ulottuvuuksia. Romaanin kieli on kauttaaltaan poeettista ja lauserakenteiltaan kovin tasarytmistä.

Huono tyttö on kirjana eräänlaista aktivismia. Sen sivuilta kuultaa kauttaaltaan perusteltu viha. Kirjan kertojalla on tarve osoittaa epäkohtia, ja kirja tähtää epäilemättä maailman muuttamiseen. Aktivismi ei kuitenkaan välttämättä tuota hyvää kirjallisuutta. Al Husainin esikoisromaania vaivaakin ensimmäisiltä sivuilta loppuun asti tietty kertojan havaintoja ja ääntä värittävä asenne. Tuo asenne valitettavasti tekee lopputuloksesta kovin hapettoman ja jättää lukijalle vain vähän tilaa ja ilmaa tulkita tai tuntea tapahtumia Saaran rinnalla.

Siellä jossain lauseiden väleissä tapahtuisi romaanin taide. Kirjan tärkeälle aiheelle ja tarinalle olisi toivonut kustantajan taholta tarkempaa toimitusprosessia.