Kun Ukrainassa alkoi sota, sotilaat lähtivät liikkeelle. Liikkeelle lähtivät myös sodan alta pakenevat lapset ja naiset, jotka löysivät turvan naapurista tai kauempaa.

Mutta minne liikkuivat ikääntyneet? Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportin mukaan moni heistä jäi kotiinsa, mutta vain osa omasta tahdostaan.

Osa ei ollut saanut evakuointikutsua ja toisilla ei ole ollut varaa lähteä pienen eläkkeen takia. Kaikki eivät myöskään päässeet omin avuin väliaikaisiin suojiin. Järjestön mukaan suhteeton määrä sodassa kuolleista siviileistä onkin ollut vanhempia ihmisiä.

Ukrainan sota on osoittanut sen, mikä on nähty muissakin konfliktitilanteissa: sodat uhkaavat eniten haavoittuvassa asemassa olevia, kuten vanhempia ihmisiä. Rauhan aikanakin ikääntyneisiin kohdistuu suurempi väkivallan ja rikosten uhka.

Sitten on vielä ilmastonmuutos. Sään ääri-ilmiöt, kuten kuumuus, ovat vaarallisia erityisesti vanhemmille ihmisille.

Voisi ajatella, että ikääntyneille avun tarvitsijoille perustettaisiin omia näkyviä järjestöjään ja kansainvälisiä kampanjoita. Mutta ikääntyneiden asiat eivät saa yhtä laajaa huomiota kuin lasten, eivät ainakaan hyväntekeväisyyskuvastoissa.

Suoritin hakutoiminnon. Kirjoittamalla Googleen ”lahjoita hyväntekeväisyyteen” ja ”lahjoita Ukrainaan” sain hyvin samankaltaisia tuloksia. Silloin kun nettisivulla oli kuvia ihmisistä, oli niissä yleensä lapsia. Vain muutamassa kuvassa näkyi ryppyisempiä kasvoja.

Miksi ikääntyneet ovat näkymättömiä? Ja etenkin: kuka ajaa heidän oikeuksiaan maailmanlaajuisesti?

Väestön ikääntyminen ei ollut aikaisemmin globaali ilmiö.

Uskallan myöntää yhden asian: en ennen tätä tekstiä tiennyt yhtään kansainvälistä nimenomaan ikääntyneiden oikeuksia ajavaa järjestöä tai tahoa.

Aloin miettiä asiaa ensimmäisen kerran asuessani muutama vuosi sitten Tansaniassa. Siellä tutustuin moniin eri ryhmien oikeuksia ajaviin kansainvälisiin toimijoihin, mutta mikään niistä ei keskittynyt nimenomaan ikääntyneisiin.

”Meillä Suomessakaan ei ole vielä kovin laajaa keskustelua ikääntyneiden oikeuksista. Aihe jää vähän sivuun”, sanoo Suomen YK-liiton ihmisoikeusasiantuntija ja koulutustyönvastaava Rosa Puhakainen.

Otin Puhakaiseen yhteyttä ymmärtääkseni paremmin aihetta. Sain hyödyllisiä linkkejä ja tietoja sähköpostitse myös muilta toimijoilta. Näiden tietojen avulla on alkanut muodostua kuva siitä, ketkä edistävät ikääntyneiden oikeuksia ja miten.

Ensinnäkin ikääntyneiden oikeuksiin on alettu panostaa kansainvälisellä kentällä enemmän vasta viime vuosina. Tämä johtuu siitä, ettei väestön ikääntyminen ollut aikaisemmin globaali ilmiö.

Kuitenkin 2050 mennessä yli 60-vuotiaita odotetaan olevan maailmassa tuplaten nykyiseen verrattuna. Väestörakenteen muuttuminen on tuonut ikääntyneiden tarpeet tapetille ympäri maailman.

Esimerkiksi YK perusti ikääntyneiden itsenäisen asiantuntijan pestin vasta 2014. Asiantuntijan tehtävänä on muun muassa raportoida miten eri maissa ikääntyneiden oikeudet toteutuvat.

YK:ssa on myös käyty keskustelua ikääntyneille suunnatusta ihmisoikeussopimuksesta. Tällä hetkellä ei ole olemassa ikääntyneiden oikeuksia määrittelevää kansainvälistä sitovaa sopimusta. Puhakainen kertoo, että keskustelu on kestänyt vuosia.

”Mailla on mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Suomikaan ei ole ottanut kantaa sopimuksen puolesta tai sitä vastaan.”

YK:ssa on pohdittu sitä, tarvitaanko uutta erityissopimusta lainkaan vai olisiko parempi keskittyä siihen, että jo tehtyjen sopimusten mukaiset ihmisoikeudet toteutuisivat. Tämäkään kun ei ole vielä tapahtunut.

Kyse on myös siitä, että ikääntyneet ryhmänä on kaikkien muidenkin ryhmien tavoin monimuotoinen. Ikääntyneet ovat yksilöitä. Lisäksi se, missä vanhenee, vaikuttaa siihen millaisia haasteita kohtaa.

Viranomainen on vastuussa ikääntyneiden ihmisoikeuksien turvaamisesta, mutta usein osa vastuusta siirtyy perheelle, myös Suomessa. On siis vaikea luoda kaikkien maiden hyväksymiä, kaikille ikääntyneille sopivia periaatteita.

Valtakunnallisesti järjestöt ja liitot pyrkivät pitämään eläkkeistä kiinni tai ajamaan tasavertaisia terveyspalveluita. Kansainvälinen yhteistyö ei näytä yhtä vaikuttavalta.

Toiseksi, maailmassa on kuin onkin kansainvälisiä järjestöjä, jotka ajavat nimenomaan ikääntyneiden oikeuksia. Tutustuin kolmeen järjestötoimijaan.

Ne ovat HelpAge International, The International Federation on Ageing (IFA) ja Global Alliance for the Rights of Older People. Nämä kolme tekevät vaikuttamistyötä kansainvälisellä tasolla ja ainakin ensimmäinen tekee työtä myös paikallisten yhteisöjen parissa.

Menemättä liian syvälle on hyvä todeta, että ne kaikki ovat myös niin sanottuja kattojärjestöjä, eli niiden jäseninä on eri maissa toimivia paikallisia järjestöjä. Kahteen ensimmäiseen kuuluu myös suomalaisia järjestöjä.

Suomessa ikääntyneiden oikeuksia edistetään paikallisella ja valtakunnallisella tasolla melko monipuolisesti.

On olemassa useita ruohonjuuritason toimijoita, jotka pyrkivät esimerkiksi ehkäisemään ikääntyneiden yksinäisyyttä tai kehittämään digitaitoja. Valtakunnallisesti järjestöt ja liitot pyrkivät pitämään eläkkeistä kiinni tai ajamaan tasavertaisia terveyspalveluita.

Kansainvälinen yhteistyö ei näytä yhtä vaikuttavalta. Siitä kertoo pelkästään se, etteivät ikääntyneiden järjestöt ole kaiken kansan tuntemia. Tunnettavuus on tärkeää, kun halutaan pitää asioita esillä – ja edistää niitä.

Ikääntyneiden oikeudet eivät jostain syystä kiinnosta tai ne eivät saa huomiota. Syyttävällä sormella voi osoittaa järjestöihin, mediaan, poliittisiin vaikuttajiin ja ihan vain ihmisiin.

Kuten pikainen haku osoitti, ikääntyneitä ei näy laajasti hyväntekeväisyyskampanjoiden keulakuvina. Myöskään ikääntyneiden kansainväliset järjestöt eivät ole kovin tunnettuja.

Ylemmät kertovat samasta asiasta: ikääntyneiden oikeudet eivät jostain syystä kiinnosta tai ne eivät saa huomiota. Syyttävällä sormella voi osoittaa järjestöihin, mediaan, poliittisiin vaikuttajiin ja ihan vain ihmisiin.

Miten tästä eteenpäin? YK on nimennyt tämän vuosikymmenen (2021–2030) ”terveellisen ikääntymisen vuosikymmeneksi”, jonka aikana on tarkoitus käsitellä entistä enemmän ikääntymistä. Jos keskustelua pidetään yllä, eivätkä maat käperry sisäänpäin, kansainvälinen yhteistyö ikääntyneiden oikeuksien suhteen voi olla tulevaisuudessa tiiviimpää.

Yhteistyö kuitenkin vaatii sitä, että ikääntyneiden asiat alkavat kiinnostaa ihmisiä. Ja hyvä olisi, että kiinnostus heräisi pikimmiten – pian me kaikki olemme vanhoja, niin yksilö- kuin yhteiskunnan tasolla. Ikääntyneiden oikeuksia olisi paras ajaa kokonaisvaltaisesti ja siten, että ikääntyneet itse ovat keskiössä toimijoina.

Ikääntyneet pitäisi huomioida myös poikkeustilanteissa, kuten sotien ja pandemioiden aikana.
Kun Ukrainassa alkoi sota, sotilaat lähtivät liikkeelle, mutta ikääntyneet eivät.

Mitä tehtäisiin Suomessa, jos syttyisi sota? Onko meillä suunnitelmaa siitä, miten ikääntyneiden oikeudet turvattaisiin