Kun Sixten Korkman puhuu, suomalaiset hurmaantuvat. Ekonomisti, joka sanoo myötätunto. Taloustieteilijä, joka puolustaa veroja. Pukumies, joka symppaa elokapinointia.
Onhan se viisasta puhetta. Mutta ei siinä mitään uutta ole. Olennaista onkin se, kuka puhuu.
Kun yhdistetään ”valtiovarainministeriön johtaja” ja humanismi tai ”EU:n talousosasto” ja ympäristöliike, tapahtuu ihmeitä.
Käy niin, että senkin sanominen on siteeraamisen arvoista, että planeetan tuhoamista on syytä vastustaa. Myös tavanomaiset suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavat puheet muuttuvat profetiaalisiksi.
Tämä on toki ihan hyvä asia – haihattelu muuntuu syvälliseksi viisaudeksi.
Kysyttäessä valtionvelasta sosiaaliviisas sanoo, ettei tunne asiaa riittävän hyvin. ’Talous, minä en sitä ymmärrä.’ Alkaako pilkka?
Minun puolestani Sixten Korkman voisi istua A-studiossa yhtä usein kuin Mika Aaltola ja Mika Salminen aiemmin. Uskon, että häntä kuuntelevat ihmiset, joiden silmissä kaikkea yhteistä elämäämme määrittää talous. Valoa siihen pimeyteen!
Korkmanin asemaa voi kuitenkin tarkastella myös sen kautta, mistä hän ei puhu. Hän voi sanoa, ettei hänellä ei ole mielipidettä siihen, vaikuttaako nykyhallituksen talouspolitiikka sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Tai ettei hän tunne sotea riittävästi kommentoidakseen sitä. ”Minä en sitä ymmärrä.”
On juuri niin kuin toimittaja Emil Elo kirjoittaa Korkman-jutussaan: ”Ehkä varakkaalla eläkeläisellä on aito sananvapaus: voi myös olla hiljaa, eikä menetä mitään.” (HS 4.11.2023)
Ajatusleikki: Suomalainen arvostettu sosiaaliviisas, vaikkapa sosiaalipolitiikan tuntija, puhuu pitkässä haastattelussa lapsiperheköyhyydestä, lastensuojelun tilasta, eriarvoisuutta lisäävistä päätöksistä ja sosiaalityön resurssoinnista.
Kysyttäessä valtionvelasta sosiaaliviisas sanoo, ettei tunne asiaa riittävän hyvin. ”Talous, minä en sitä ymmärrä.”
Alkaako pilkka, vai kiitelläänkö arvokkaasta puheesta ja humaaneista ajatuksista?
Entä jos vaatisimme talousviisaitakin laajentaman reviiriään?
Vallitsevassa ilmapiirissä yhteisen elämämme lähtökohta on jatkuvaan kasvuun perustuva talous, ei esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen tai jyrkkä stoppi ylikulutukselle.
Globaalista perspektiivistä katsoen lähtökohta voisi perustellusti olla myös luonnon monimuotoisuus, tai rauha.
Sosiaaliviisaatkin ovat sisäistäneet talouden ykkössijan. Puhutaan lapsiperheiden kurjistamisen hintalapusta ja siitä, että koulutus on investointi.
Entä jos vaatisimme talousviisaitakin laajentaman reviiriään? Vai riittäisikö, että ottaisimme vakavammin myös ihmiset, jotka perustavat ajattelunsa sosiaalitieteisiin tai ovat ansioituneita eriarvoisuuden tutkijoita?
Kun kaikki liittyy kaikkeen, sillä on suuri valta, joka saa puhua omasta asiantuntemuksestaan ja ajattelustaan niin, että muut kuuntelevat.