Aamulla Vanhassa Havannassa kadunkulmaukseen on muodostunut jono. Tänään on tulossa myyntiin kananmunia. Illalla pääkaupungin keskustassa, Casa de la Músican vieressä Galiano-kadulla, joukko naisia asettautuu yöksi kaupan oven eteen: aamulla on tiettävästi tulossa myyntiin kanaa.
Näissä kaupoissa tuotteita myydään Kuuban pesoilla. Jos niiden tarjonta ennen koronapandemiaa oli vähäistä, nyt tarjolla ei ole juuri mitään. Vedadon kaupunginosassa aiemmin hyvinkin vilkkaan kahvilan hyllyt ovat tyhjiä ja ovet kiinni. La Rampa -kadun varrella sijainnut sekatavarakauppa on suljettu.
Mutta kaikki eivät jonota ruokaa yön yli.
Ensinnäkin Kuubassa toimii vireä musta pörssi, joka myy kaikkea kanasta lääkkeisiin ja pesukoneisiin.
”Ostan kaiken pimeiltä markkinoilta kadulta. Maksan kanasta 3000 pesoa, mutta en mene jonottamaan. Minulla tietysti on libretat (ostokupongit), mutta ne ovat perheelläni maalla. He käyttävät ne rahat”, kertoo viisikymppinen Yunior, joka on ekonomisti ja työskentelee yksityisellä sektorilla.
Mustasta pörssistäkään ei kuitenkaan löydy kaikkea.
”Vaikka minulla olisi rahaa, on vaikeaa löytää esimerkiksi munia. En voi syödä sianlihaa, koska se on kallista. Maitoa ei ole”, Yunior huokaa.
Nyt pärjäävät ne, joilla on sukulaisia ja ystäviä lähettämässä rahaa. Mutta miten selviävät ne, joilla heitä ei ole?
Vähemmillä jonoilla pärjäävät myös ihmiset, joilla on länsivaluuttaa. He voivat tehdä ostoksia niin sanotuissa valuuttakaupoissa, joissa myydään ulkomaisia elintarvikkeita ja muuta tavaraa lenkkitossuista autonrenkaisiin. Samanlaisia oli Euroopan entisissä sosialistisissa maissa. Neuvostoliitossa niiden nimi oli berjozka, Kuubassa tienda MLC.
Valtio alkoi perustaa MLC-kauppoja koronapandemian aikana. Sellainen on myös Vanhassa Havannassa sijaitseva kuuluisa Epoca-tavaratalo, jossa on kaupan muun muassa kylpyammeita ja ruokaa. Pakastealtaat kuitenkin ammottavat tyhjinä. Yhdessä pakastekaapissa makaa yksinäinen sianlihapötkö, joka maksaa 150 euroa. Kylpyamme maksaa tonnin.
MLC-kaupassa voi maksaa ostoksensa kortilla, jolle länsimaissa asuvat sukulaiset ja ystävät lähettävät rahaa. Turistina ostin MLC-kaupasta eurooppalaisella luottokortilla, amerikkalaisella se ei ole mahdollista. Osassa MLC-kauppoja kelpaa myös paikallinen raha.
”Nyt pärjäävät ne, joilla on sukulaisia ja ystäviä lähettämässä rahaa. Mutta miten selviävät ne, joilla heitä ei ole? En usko, että se, mitä Kuubassa nyt tapahtuu, unohtuu kovin nopeasti. Inflaatio laukkaa, kaikesta on puutetta ja ihmiset huolissaan”, miettii viisikymppinen lääkäri Dani, joka työskentelee tällä hetkellä valtion lähettämänä ulkomailla.
Dani on yksi niistä, joka lähettää koko ajan rahaa, ruokaa ja lääkkeitä perheelleen. Ja hänellä on mistä antaa, sillä hän saa palkkaa 2700 euroa (3000 dollaria) kuussa eikä maksa siitä veroja. Hänellä on ilmainen asunto, älypuhelin ja tietoliikenneyhteydet. Kerran vuodessa hän saa lomailla kotimaassaan.
”Kuubassa ansaitsisin 6000 pesoa eli noin 50 euroa kuussa. Lääkäreitä ja professoreita paremmin ansaitsevat poliisit ja sotilaat, 10 000 pesoa eli noin 83 euroa kuussa”, Dani kertoo.
Miljoona Kuuban neljästä miljoonasta kotitaloudesta saa rahaa ja tavaraa ulkomailla asuvilta perheenjäseniltään ja ystäviltään. Nykyään voi tilata verkkokaupoista ruokaa ja muuta tavaraa, mutta hinnat ovat samaa tasoa ja jopa korkeampia kuin Suomessa. Puhelin- ja nettiaikaa voi lähettää Kuubaan usean palvelun kautta.
Valuuttakaupoista hyötyvät tietysti myös mustan pörssin kauppiaat, jotka hankkivat niistä tavaraa ja myyvät ne kadulla kalliimmalla hinnalla.
Tammikuussa 2021 Kuubassa toteutettiin valuuttauudistus, jossa luovuttiin kaksoisvaluuttajärjestelmästä, eli turistipesosta ja kansallisesta rahasta. Nyt käytössä on vain yksi valuutta, peso. Sen arvo on romahtanut vuodessa 45 prosentilla.
”Valuuttauudistus oli suuri erehdys. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Hinnat ovat nousseet eksponentiaalisesti: jos esimerkiksi pähkinät maksoivat ennen viisi pesoa, nyt ne maksavat 120 pesoa”, Yunior sanoo.
Asiat ovat joka päivä huonommin, hän sanoo. Siitäkin huolimatta, että hän sentään ansaitsee työssään yksityisellä sektorilla noin 50 000 pesoa kuussa, eli yli kymmenkertaisesti noin 4000 peson mediaaniansioon verrattuna.
Vaikeinta on liikkuminen.
”Joudun käyttämään 6000 pesoa kuussa päästäkseni töihin ja asioille”, Yunior sanoo.
Liikkuminen on kallistunut merkittävästi polttoainepulan takia, mikä taas johtuu siitä, että öljymaa ja Kuuban liittolainen Venezuela on kriisissä. Bensa-asemille jonotetaan jopa vuorokausia, jotta saa ostetuksi sallitut 40 litraa bensaa. Valtion tankilla bensiini maksaa 25 pesoa litra, mustassa pörssissä 250.
Ulkomailla työskennellyt tanssija Inés puolestaan on huomannut palanneensa eri Kuubaan kuin mistä lähti 2019. Tammikuusta asti hän on asunut Havannassa äitinsä, tätinsä ja serkkunsa kanssa.
”Alakouluikäinen serkkutyttöni sanoi minulle: mami Inés, sinä et tiedä, että tuhat pesoa ei ole mitään. En tiennytkään. Toinen ystäväni sanoi, että jos joku asia ennen maksoi 500 pesoa, se maksaa nyt 5000. Kaikkeen on tullut kaksi, kolme nollaa lisää.”
Hän kuitenkin sanoo, että hänen perheensä asiat ovat hyvin, kun käytetään ostokupongit ja hankitaan lisää tavaraa mustasta pörssistä.
”Mutta tiedän paljon ihmisiä, joiden rahat eivät riitä, vaikka he tekisivät kuinka paljon työtä. Joskus saan itseni kiinni ajattelemasta, että tilanne ei parane. Tulen siitä surulliseksi, joten yritän olla miettimättä koko asiaa”, Inés sanoo.
Monimutkainen kuubalainen raha
Kuuballa on krooninen pula länsivaluutasta, ja erityisesti talouskriisien aikana se korostuu.
Neuvostoliiton romahdettua 1991 Yhdysvaltain dollarin rangaistavuus päättyi 1993 Kuuban ajauduttua pahaan talouskriisiin. Sen jälkeen kansalaiset saattoivat vapaasti käyttää mitä tahansa valuuttaa. Myöhemmin eurosta tehtiin virallisesti suosittu valuutta, mutta Kanadan dollari piti vahvan asemansa talviturismin ansiosta. Puhekielessä kaikki valuutat saattoivat olla dólares.
Vuonna 2004 Fidel Castro hermostui USA:n republikaanipresidenttiin George Bushiin, joka rajoitti rahalähetyksiä Kuubaan. Sen seurauksena kehitettiin kaksoisvaluuttajärjestelmä. Siihen kuuluivat vaihdettava peso CUC eli niin sanottu turistipeso ja kansallinen raha CUP eli peso. Yksi turistipeso oli arvoltaan noin euron. Turistipeson arvo oli,25 paikallista pesoa.
Tammikuussa 2021 toteutettiin valuuttauudistus, jossa luovuttiin kaksoisvaluutasta. Tavoitteena oli vähentää eriarvoisuutta ja yksi valuutta, CUP eli peso. Ironista on, että niitä on nyt yhden sijasta neljä: CUP, euro, Yhdysvaltain dollari ja virallinen virtuaalivaluutta MLC, jonka arvo on hieman alle euron. Euron virallinen kurssi on noin 120 pesoa. Euroopan entisten sosialististen maiden tapaan rahaa vaihdetaan myös pimeästi. Korkeimmillaan euro on noussut yli 230 pesoon.
Kuuba on käteisyhteiskunta, mutta elokuussa 2023 hallitus ilmoitti tähtäävänsä käteisen rahan minimointiin. Termi on bancarización. Jatkossa kuubalaisilla pitäisi olla pankkitili ja -kortti ja myös mobiilimaksaminen halutaan käyttöön. Muun muassa bensa-asemille on tulossa pelkkä korttimaksu, mutta millä aikavälillä, se on epäselvää.
Dani sanoo, että ymmärtääkseen Kuubaa täytyy ymmärtää maan historiaa. Ennen Fidel Castron vallankumousta 80 prosenttia kansasta ei osannut lukea, ja enemmistö oli hyvin köyhää. Castro perusti kouluja, lukutaito ja koulutustaso kohosivat. Terveydenhuolto ja koulutus ovat edelleen ilmaisia. Palkasta ei makseta veroja, vaan siitä otetaan ainoastaan viiden prosentin terveydenhuoltomaksu.
”Valtio ei saa kansalaisilta rahaa, koska se ei kerää veroja muilta kuin yrittäjiltä. Ei ihme, että maan talous on kuralla”, Dani huokaa.
Hän kiittää sitä, että saa ulkomailla sijoitusmaassaan käyttöönsä uusimman teknologian ja pystyy näin kehittämään ammattitaitoaan. Mutta hän ei halua jättää kotimaataan.
”Kuuba on minun maani. En halua, että siellä nähdään vain ongelmia. Minun ihmiseni, perheeni ja puolisoni, ovat siellä. Verkostot toimivat. Ihmiset auttavat toisiaan.”
Yunior puolestaan sanoo uskoneensa vallankumoukseen vuoteen 1990 asti. Sen jälkeen kaikki romahti. Hänelle selvisi, että Kuuban yhteiskuntajärjestelmä oli utopia.
”Kommunismi on hieno aate. Oli hyvä unelma, että olisimme kaikki tasa-arvoisia ja kaikki olisi ilmaista. Mutta ihminen on individualisti ja ajattelee omaa etuaan. Tilanne on kriittinen. En tiedä, miten tästä selvitään. Enkä kuulu niihin, joiden asiat ovat huonoiten.”
Itä-Suomen yliopiston ja Harvardin yliopiston tutkija Petra Kuivala sanoo, että Kuubassa törmäävät 1960-luvun ihanteet ja nykytodellisuus. Kuubassa koettiin aidosti, että vallankumous toi paljon hyvää ihmisille, jotka olivat olleet osattomia. Ennen vuotta 1959 maaseudun ja kaupunkien sekä valkoisen ja afrokuubalaisen kansanosan välillä oli valtavat erot.
”Aina kun on tyytymättömyyttä, hallitus palaa 1960-luvun retoriikkaan. Muistutetaan, mitä parannuksia tuolloin saatiin aikaan ja yritetään niiden kautta legitimoida järjestelmää”, Kuivala muistuttaa.
Kauppasaarron tavoitteena on nujertaa vallankumouksen ajan yhteiskuntajärjestelmä.
USA:n kauppasaarto on Kuuban talouden vakiovaikeustekijä, sanoo puolestaan professori Pauliina Raento.
Kauppasaarto on vuodesta 1962 asti estänyt Kuubaa käyttämästä normaaleja pankki- ja luottojärjestelmiä, ja maa joutuu maksamaa monista hyödykkeistä korkeampia hintoja.
Vuonna 1996 Yhdysvaltain liittovaltio kiristi kauppasaartoa niin sanotulla Helms-Burton -lailla, kun Kuuba oli ampunut alas kaksi yhdysvaltalaisten Kuuba-aktivistien siviililentokonetta. Sen perusteella Yhdysvallat rankaisee myös muissa maissa toimivia yrityksiä, jos ne harjoittavat liiketoimintaa Kuuban valtion tai kuubalaisten kanssa. Laki on sidottu vallan vaihtumiseen Kuubassa. Se ei riipu presidentistä kuten vielä Ronald Reaganin aikaan, vaan vain Yhdysvaltojen kongressi voi purkaa sen.
”Kauppasaarron tavoitteena on nujertaa vallankumouksen ajan yhteiskuntajärjestelmä. Se on USA:ssa myös sisäpoliittinen kysymys, ja Floridan vaikutusvaltainen kuubalaisvähemmistö vastustaa sen purkamista”, toteaa Raento.
Samaan aikaan USA on yksi Kuuban suurimpia kauppakumppaneita. Se muun muassa vie saarelle valtavasti kanaa, ja se naamioidaan humanitaariseksi avuksi.
Jos yhteiskuntajärjestelmä murenisi ja kauppasaarto poistuisi, edessä voisi olla samanlaisia tilanteita kuin silloin, kun entiset omistajat tai heidän jälkeläisensä ovat peränneet kansallistettua omaisuuttaan Euroopan entisissä sosialistisissa maissa.
”Kuubassa tilanne olisi jopa tulehtuneempi, sillä esimerkiksi Havannassa monien vanhojen kiinteistöjen arvo on noussut huimasti sitten 1950-luvun”, Raento pohtii.
Talouspakotteiden ja kauppasaarron puristuksessa
USA asetti Kuuban kauppasaartoon 1962.
Vuonna 1996 kauppasaartoa kiristettiin niin sanotulla Helms-Burton -lailla, kun Kuuba ampui alas kaksi yhdysvaltalaista Kuuba-aktivistien siviililentokonetta.
Diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen ja Kuuban välillä palautettiin Barack Obaman presidenttikaudella 2015 ja talouspakotteita lievennettiin.
Talouspakotteita kiristettiin Donald Trumpin virkakaudella, ja virkakautensa lopuksi hän palautti Kuuban terrorismia tukevien maiden listalla ja kielsi rahalähetykset. Bidenin hallinto palautti rahalähetykset vastauksena maastamuuttopaineeseen.
YK:n yleiskokous on äänestänyt Kuuban kauppasaarron purkamisesta 30 kertaa, viimeksi joulukuussa 2022. Silloin 185 jäsenmaata kannatti sen purkamista, USA ja Israel vastustivat, Ukraina ja Brasilia jättivät äänestämättä.
Pauliina Raento sanoo, että Kuuban talouskriisien avainsana on riippuvuus.
Ensin siirtomaaisäntä Espanja toi tuontitavaraa, ja paikallinen tuotanto oli riippuvainen orjien työstä. 1900-luvun alkupuolella amerikkalaiset investoivat sokerintuotantoon Keski- ja Itä-Kuubassa, ja tämä kannatteli maan taloutta. Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen Kuuba oli riippuvainen Neuvostoliiton halvasta energiasta ja tuontitavaroista. Neuvostoliiton hajoamista seurasi riippuvuus Hugo Chávezin johtaman Venezuelan öljystä. Kun Venezuelan talous romahti 2010-luvulla, matkailun merkitys korostui entisestään.
1990-luvulta alkaen matkailu on kasvattanut Kuubaan uuden keskiluokan, joka on päässyt käsiksi länsivaluuttaan ja tottunut kuubalaisittain hyvään elämään. Se on saattanut käyttää länsivaluuttaa ja turistipesoja valuuttakaupoissa, ja turistipesot kävivät maksuvälineenä myös muualla.
Koronapandemia romutti tämän uuden keskiluokan elämän.
”Nyt heillä on niukasti tuloja, ja moni on joutunut valtion yhä puutteellisemman ja vaikeammin toimivan tukijärjestelmän varaan. Se on hirveä kolaus ja osunut nimenomaan omillaan pärjänneisiin ihmisiin”, Pauliina Raento toteaa.
Nyt valuuttaan pääsevät käsiksi eri ihmiset kuin ennen.
”Kaksoisvaluutan aikana huonesiivooja saattoi käydä ostamassa tuotteita turistipesoilla. Nyt rahaa saavat enemmän ihmiset, joilla on sukulaisia ja ystäviä ulkomailla”, Raento toteaa.
Heinäkuun 11. päivänä 2021 Kuubassa nähtiin poikkeuksellisen suuret mielenosoitukset. Tieto niistä levisi verkossa, ja ihmiset uskalsivat tulla mukaan. Internet on ollut kuubalaisten saatavilla kymmenkunta vuotta, älypuhelimilla verkkoon on päässyt loppuvuodesta 2018 alkaen.
”Ihmisiä oli protestoimassa eri syistä. Oli pulaa ruoasta, lääkkeistä ja polttoaineesta. Osa toivoi poliittisen järjestelmän ja hallituksen vaihtumista tai monimuotoisempaa ja enemmän poliittisia vaihtoehtoja sallivaa linjaa”, toteaa tilannetta seurannut Kuivala.
Yli 1400 ihmistä pidätettiin ja 790 asetettiin syytteeseen. Kun marraskuulle 2021 ilmoitettiin uudesta mielenosoituksesta ja siitä tehtiin virallinen ilmoitus, se tukahdutettiin ennen kuin se alkoikaan. Päivää, paria ennen keulahahmot asetettiin kotiarestiin. Sen jälkeen ei mielenilmauksia ole näkynyt.
”Yksi iso tekijä on ollut se, että iso osa johtavista hahmoista on joko lähtenyt maasta vapaaehtoisesti tai suostunut lähtemään Kuubasta, kun mielenosoituksissa vangittuja nuoria ihmisiä on vapautettu”, Kuivala kertoo.
Maaliskuussa 2022 julkistettiin 128 tuomiota ihmisille, joista osa oli pidätyksen aikaan alle 18-vuotiaita. He saivat jopa 30 vuoden tuomioita. Silloin Euroopan unioni esitti huolensa tuomioista ja oikeudenkäynneistä ja kehotti Kuubaa vapauttamaan poliittiset vangit ja ihmiset, jotka kokoontuivat rauhanomaisesti ja käyttivät sananvapauttaan. Sitä ei ole tapahtunut.
Raento toteaa, että vallankumouksesta asti Kuuba on ollut sotilasvaltio, vaikka maassa on vallinnut yhteiskuntarauha.
”Vallankumousarmeijalla ja poliisilla on suuri rooli yhteiskunnassa ja maa on yhä järjestetty toimimaan ulkoista vihollista vastaan. Ne voidaan tarvittaessa mobilisoida myös omaa väestöä vastaan”, Raento toteaa.
Latinalaisen Amerikan mittakaavassa Kuuba on kuitenkin ollut turvallinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta.
”Molemmat ovat murtumassa. Perusturvallisuus ja luottamus järkkyvät. Sillä tulee olemaan kauaskantoisia seurauksia. Millaisia, se jää nähtäväksi”, Raento sanoo.
Enemmistö Kuubasta lähtevistä on alle 30-vuotiaita.
”En näe tulevaisuudessa mitään valoisaa. Ihmiset pelkäävät tulevaisuutta. Kaikki, jotka pystyvät, lähtevät, sanoo kuusikymppinen Maria.
Vuonna 2022 Yhdysvaltain rajaviranomaiset ilmoittivat yli 313 000 kuubalaisen pyrkineen maahan. Vaikka jatkuvasti voi lukea uutisia Floridaan meriteitse pyrkivistä veneistä eli balseroista, Yhdysvaltoihin pyritään nyt juuri Meksikon kautta. Kuubalaiset pääsevät ilman viisumia Nicaraguaan, ja matkaa jatketaan sieltä.
”Kuubalaisilla on maastamuutosta jo 60 vuoden kokemus, ja valtaosalla kuubalaisia on Yhdysvalloissa sukua tai perhettä. Muuttoreitti on siirtynyt länteen, eikä ole enää selvää, että kuubalaiset asettuvat Miamiin kuten aiemmin”; Kuivala toteaa.
Raennon mukaan maastamuuttoon liittyy sekä kielteisiä että myönteisiä tekijöitä.
”Maastamuuttajien välityksellä Kuubaan tulee paljon hyödykkeitä ja rahaa, mikä modernisoi yhteiskuntaa ja parantaa ihmisten elintasoa. Samaan aikaan se luo kateutta ja uudenlaista epätasa-arvoa, kun yksi saa ja toinen ei”, Raento toteaa.
Kielteistä on se, että enemmistö Kuubasta lähtevistä on alle 30-vuotiaita. Kuivala sanoo, että nuorten maastamuutto ravisuttaa koko yhteiskuntaa ja on maan seuraava kriisi.
”Perinteisesti nuoremmat sukupolvet ovat huolehtineet vanhemmista. Nyt Kuubassa on paljon eläkeiän turvattomuutta ja puutetta, kun ympärillä ei ole työssäkäyviä nuoria”, Petra Kuivala toteaa.
Yunior sanoo lähtevänsä Yhdysvaltoihin heti, kun pääsee.
”Kuubassa minulla ei ole pankkitiliä, ei kotia enkä voi ostaa autoa. Teen paljon töitä, mutta en saa mitään.”
Hän etsii koko ajan parolea, humanitaarista oleskelulupaa kahdeksi vuodeksi. Se edellyttää, että joku takaa hänelle ylläpidon. Perheenjäsenet ovat voineet hakea vastaavaa vuodesta 2007. Tammikuussa 2023 presidentti Joe Bidenin hallinto ilmoitti, että kuukausittain yhteensä 30 000 ihmistä Kuubasta, Haitilta, Nicaraguasta ja Venezuelasta voi saada humanitaarisen oleskeluluvan.
Mutta sitten on asioita, jotka ovat Yuniorin mielestä hyvin: Kuubassa on turvallista, vaikka rikollisuutta on nykyään vähän enemmän.
”Täällä ei ole aseita, ja kadulla voi kulkea rauhassa. Ehkä jäät romahtavan talon alle, mutta väkivaltaa ja huumeita on vähän.”
Myös Inés suunnittelee lähtöä ulkomaille – minne, sitä hän ei vielä tiedä.
”Ulkomailta käsin voin auttaa perhettäni. Täällä en voi tehdä paljon.”
Mutta osa hänestä kaipaa aina Kuubaan.
”Muualla on tavaraa yllin kyllin. Mutta sieltä puuttuu elämän maku, sabrosura.”
Kirjoittaja on vieraillut Kuubassa usein vuodesta 2014 lähtien, viimeksi toukokuussa 2023.
Haastateltavat eivät esiinny koko nimillään. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Lähteitä: Pauliina Raento: Kuuba, maa, kansa ja yhteiskunta (Gaudeamus, 2011), Anthony DePalma: The Cubans, Ordinary Lives in Extraordinary Times (Viking, 2020), Antti Halinen: Kuuba 2020 (Umpihanki, 2020). bc.gob.cu, Cubadebate, Cibercuba, El País, eltoque.com, EU, Reuters, The Havana Times, New York Times, The Guardian, Washington Post, Helsingin Sanomat, Yle, Suomi-Kuuba-seuran verkkosivut, uscis.gov