”Aina äiti tulee”, ambulanssilla leikkivä Aatos Putro sanoo pöydän ääressä.

”Niin, aina äiti tulee hakemaan päiväkodista”, Eeva Putro jatkaa lausetta.

Aatos toistelee mielellään tuota samaa lausetta.

He kaksi, äiti ja poika, kohtasivat ensimmäisen kerran intialaisessa lastenkodissa 30. päivä tammikuuta 2023. Parin viikon päästä he lensivät yhdessä Suomeen.

Nyt on lokakuun alku, ja istumme kodikkaan kaksion keittiössä Helsingin Kalliossa. 

”Aatos on vasta vuoden ja kymmenen kuukautta, mutta osaa laskujeni mukaan jo yli 200 sanaa suomeksi. Lapsen kielellinen lahjakkuus on sattumalta sellainen ominaisuus, josta haaveilin”, kertoo näyttelijänä ja käsikirjoittajana työskentelevä Putro, 45.

Pari viikkoa Helsinkiin saapumisen jälkeen he olivat ulkona kävelyllä. Putro ajatteli, että Aatos nukkuu lastenvaunuissa. Yhtäkkiä vaunuista kuului itkua ja Aatoksen ensimmäinen sana suomeksi: äiti.

Tajusin, kuinka paljon maailmassa on lapsia ilman vanhempia. Minulla vahvistui tunne, etten tarvitse biologisesti omaa lasta.

Ei ole vasta kuin muutama vuosi siitä, kun Putro havahtui lapsen kaipuuseen.

”Ajattelin lapsena ja nuorena, etten hanki lapsia. Aikuisena elämäni keskipiste oli pitkään työ.”

Työssä hänen ajatuksensa äitiydestä kuitenkin muuttuivat. Ensimmäinen sysäys oli yhä työn alla oleva dokumenttiteatteriprojekti, jonka tiimoilta Putro kävi kesällä 2019 tutkimassa Pietarin ja Moskovan lastenkoteja.

”Tajusin, kuinka paljon maailmassa on lapsia ilman vanhempia. Minulla vahvistui tunne, etten tarvitse biologisesti omaa lasta.”

Oman lapsuutensa Putro on kokenut pääosin onnelliseksi. Syntyi halu antaa sama ilo ja turva eteenpäin.

“Minulla oli herännyt tarve hoivata. Kaipasin myös elämääni jatkuvuutta ja lapsen tuomaa mielekkyyttä.”

Toinen käänteentekevä hetki oli se, kun Putro käsikirjoitti Tove Janssonista kertovaa Tove-elokuvaa, jonka ensi-ilta oli lokakuussa 2020. Elokuva oli menestys.

”Silloin koin, että elämä kannattelee. En ollut enää ammatillisesti tilanteessa, jossa joudun sinnittelemään ja riipimään töitä kasaan. Vaikka toisaalta elän freelancerina yhä ilman tietoa töistä pitkälle eteenpäin.”

Kun työelämää ei tarvinnut enää jatkuvasti stressata, Putro alkoi selvitellä mahdollisuuksiaan saada lapsi. Adoptioneuvonnassa hänelle ehdotettiin myös sijaisvanhemmuutta. Oli kuitenkin selvää, että Putro halusi olla äiti ja saada pysyvän suhteen lapseen.

Adoptioprosessin alkaessa hän oli itsellinen nainen eli sinkku – niin kuin tälläkin hetkellä. Vaikka prosessin aikana Putro päätyi joksikin aikaa seurustelemaan, hän oli adoptoimassa yksin.

”Olin aloittanut prosessin yksin, jolloin siihen ei voinut liittää ketään muuta. Muuten koko homma olisi alkanut alusta kahden ihmisen kesken. Prosessin aikana hakija ei saa muuttaa avoliittoon.”

Samaan aikaan kun Putron adoptioneuvonta eteni, häneen iski vauvakuume. Niin kova, että hän harkitsi jopa hedelmöityshoitoja. Asia jäi sikseen, koska jos hän olisi tullut raskaaksi, adoptioprosessi olisi keskeytetty.

Vertaistukea Putro on saanut kahdelta perheelliseltä sisarukseltaan.

”Kun kerroin Interpedian henkilökunnalle, että minulla on transsukupuolinen veli, adoption järjestäjistä oli vain ihanaa, että Aatos saa monimuotoisen perheen.”

Putro uskalsi ryhtyä itselliseksi äidiksi, koska hänellä on hyvät tukiverkostot.

”Minulla on iso ystäväpiiri. Kaksi pitkäaikaista ystävääni ja siskoni ovat Aatoksen kummeja. Lisäksi on sukulaisia, jotka ovat Aatokselle jo tuttuja ja rakkaita, kuten mummi, taatto puolisoineen ja siskoni perheineen. Kaikki asuvat Helsingissä.”

Putron sosiaalisiin piireihin kuuluvat myös muut adoptiohakijat ja adoptiovanhemmat, jotka tulivat tutuiksi prosessin aikana.

Adoptioprosessiin kuuluu monia tärkeitä valintoja, joista yksi on adoptiomaan valinta. Putro halusi kuunnella intuitiotaan ja valita lapsensa maasta, johon hänellä on jo suhde. Kavereiden adoptioprosesseja seuratessaan hän oli myös huomannut, että esimerkiksi Kolumbia seisottaa hakijoita jonossa vuosikausia.

Kiinnostus Intiaa kohtaan juontaa juurensa kaukaa. Putro oli 13-vuotias koululainen, kun hän valitsi ystävänsä kanssa yhteiskuntaopin tunnilla Intian esitelmän aiheeksi. Yllätyksekseen hän uppoutui jo tuossa vaiheessa syvälle maan kulttuurin tutkimiseen.

”Tutkielman piti olla 20 sivua, mutta teimme siitä 68-sivuisen. Työ on yhä minulla tallessa.”

Ensimmäisen kerran Putro matkasi Intiaan pitkälle lomalle 17-vuotiaana, silloisen heilansa kanssa. Hän palasi maahan uudestaan kymmenen vuoden päästä tuon aikaisen kumppaninsa kanssa.

Tulevaisuudessa tuore äiti aikoo matkustella Aatoksen kanssa Intiassa, jotta lapsella säilyy side synnyinmaahansa.

Suomessa Aatokselle aukeaa uusia mahdollisuuksia jo täkäläisen koulutusjärjestelmän myötä.

Putro kuvaa adoptioprosessiaan suhteellisen lyhyeksi. Hän aloitti adoptioneuvonnan maaliskuussa 2020, ja tammikuussa 2023 hän oli jo Intiassa hakemassa lasta kotiin.

Adoptioprosessi olisi tosin kestänyt vielä useamman vuoden, jos Putro olisi suostunut adoptoimaan lapsen vain ilman erityistarpeita.

”Yleisesti ottaen kaikki Intiasta adoptoivat ulkomaalaiset saavat lapsen, jolla on jokin erityistarve. Jos jäät perusjonoon, prosessi kestää, koska intialaisilla itsellään on etusija saada lapsia, joilla ei ole erityistarvetta tai esimerkiksi neurologista diagnoosia.”

Toisaalta adoptiolapsi on aina erityistarpeinen, koska hänellä on lastenkotitausta, Putro muistuttaa.

Osana adoptiota Interpedia ry tarjosi tulevalle äidille lääkärinluennon siitä, mitä eri sairaudet tarkoittavat lapsella. Putro ruksi lomakkeesta, millaisia erityistarpeita lapsella saa olla.

”Koska elän ideoiden ja tarinoiden maailmassa, ajattelin, että minulle olisi helpompaa elää lapsen fyysisen vamman kuin kognitiivisten häiriöiden kanssa.”

Lapsen nimi Aatos viittaa sekin ajatteluun.

Kun Putro oli hyväksytty intialaisen adoptiolapsen hakijaksi, jo neljän kuukauden päästä hän sai kuulla sopivan pikkuisen löytyneen. Viiden kuukauden ikäinen lapsi oli syntynyt maaseudulla ilman toista kättä ja päätynyt lastenkotiin vain vuorokauden ikäisenä.

Meni kuitenkin vielä seitsemän kuukautta ennen kuin paperityöt oli saatu valmiiksi Intiassa. 

”Minua pohditutti se, että lapsi on poika. Olin aina ajatellut, että voisin olla tytön äiti. Nyt olen kuitenkin onnellinen siitä, että Aatos on poika. Se on jälleen yksi asia, joka haastaa ajatteluani.” 

On todennäköistä, että Aatoksen intialaiset vanhemmat ovat hylänneet vastasyntyneen lapsensa tämän vamman takia. Köyhä maalaisperhe tarvitsisi lapsen apua maataloustöissä. Myös taikausko vaikuttaa vahvasti ihmisten mielipiteisiin Intiassa.

”Ajattelen, että erilainen käsi on ollut Aatoksen matkalippu isoon seikkailuun. Sen ansiosta hän on nyt lapseni. Suomessa Aatokselle aukeaa uusia mahdollisuuksia jo täkäläisen koulutusjärjestelmän myötä”, Putro pohtii.

Äiti sanoo usein pojalleen, että tällä on superkäsi. Kela myös kustansi lapselle tuhansien eurojen arvoisen käsiproteesin syksyllä.

”Intiassa hän tuskin olisi saanut proteesia.”

Äitiä huoletti etukäteen, onko proteesista osattu varmasti tehdä Aatoksen ihon värinen, mutta huoli oli onneksi turha.

Putro on kokenut, että niin hänen oma perheensä kuin Suomi ovat ottaneet Aatoksen hyvin vastaan. Helsinki on monimuotoinen kaupunki, jossa asuu erinäköisiä ihmisiä monenlaisilla taustoilla.

”Helsingissä näkyy myös paljon intialaisia. Mieleni tekee joka kerta mennä juttelemaan heille ja kertoa, että hei, lapseni on myös syntynyt Intiassa.”