Tarina kuuluu näin: Kun sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia on kerran lähdetty edistämään, ne kehittyvät koko ajan. Tässä tarinassa Suomi on pitkään ollut edelläkävijä.
“Omassa sukupolvessani on ollut sellainen ajatus, ettei tasa-arvo voi ottaa takapakkia“, sanoo RKP:n pitkän linjan kansanedustaja ja tasa-arvovaikuttaja Eva Biaudet.
Juuri niin on kuitenkin käymässä. Antigender-liike kasvaa maailmalla, ja tarina horjuu sen edessä.
Liike vastustaa sukupuolten tasa-arvoa ja naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeuksia. Siihen kuuluu muun muassa äärioikeistoa ja uskonnollisia tahoja.
“Liikkeessä ajatellaan, että naisten ja vähemmistöjen oikeuksien ajaminen olisi jotenkin radikaalia. Näinhän asia ei ole, vaan ihmisoikeuksien pitäisi olla kaiken lähtökohta”, Biaudet sanoo.
Trollausta, uhkailua ja jopa fyysistä väkivaltaa. Lastenoikeusjärjestö Planin asiantuntijan Senni Martikaisen mukaan tasa-arvoa ajavat järjestöt ja aktivistit joutuvat nykyään kokemaan toistuvaa häirintää. Erityisen alttiita ovat tytöt ja nuoret naiset.
“On noussut uusia uhkia, ja meidän on oltava hereillä. Emme voi enää tuudittautua siihen, että ihmisoikeudet etenevät niillä samoilla oletuksilla, joihin olemme Suomessa tottuneet”, Martikainen sanoo.
Sama ilmiö näkyy myös ulkopolitiikan ammattilaisten keskuudessa, sanoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Minna Lyytikäinen.
“Suomen ja Suomen kumppanimaiden on entistä vaikeampaa edistää ihmisoikeuspolitiikkaa. Aika monessa on jo jouduttu hyväksymään, että paras lopputulema on, ettei mikään huonone.”
Lyytikäinen arvelee, ettei antigender-liikkeen vahvuuteen ole Suomessa vielä kunnolla herätty.
Kun Ukrainan sota alkoi keväällä 2022, Suomessa tehtiin selonteko turvallisuustilanteen muutoksesta. Työ- ja tasa-arvovaliokunta nosti esiin, että informaatiovaikuttamisessa on kasvavissa määrin kyse sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksistä.
“Venäjä käyttää tasa-arvon kysymyksiä hybridivaikuttamisen välineenä. Tällaisesta turvallisuuden näkökulmasta ei ole vielä tarpeeksi ymmärretty, että tasa-arvo on politisoitunut aivan uudella tavalla”, Lyytikäinen sanoo.
Putin tukee Antigender-liikettä, koska se on erittäin tehokas tapa hajottaa ja eristää ihmisiä.
Nyt sama kehityskulku on rantautumassa myös Suomeen. Eva Biaudet’n mukaan antigender-retoriikka näkyy jo meilläkin.
“Meillä on ehkä liikaakin ajateltu, että Suomella olisi vahva resilienssi tällaisen edessä. Kyseessä on iso kansainvälinen trendi, jolle Suomi ei ole immuuni”, Biaudet sanoo.
Suomessa antigender-retoriikka sirpaloituu Biaudet’n mukaan tiettyihin asiayhteyksiin, sellaisiin kuin aborttioikeus ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Maailmalta poimitaan sloganeita ja kuvakieltä, jäljitellään samoja tapoja argumentoida.
“Osa varmasti tekee niin tietoisesti, mutta suuri osa ihan tietämättömyyttään. Juuri näinhän populismi toimii.”
Ongelmana on se, ettei Suomessa ole haluttu laajasti tunnustaa, että tällainen retoriikka on ihmisoikeuksien vastaista, Biaudet sanoo.
Hän muistuttaa, että tasa-arvossa on kysymys demokratiasta. Ei ole sattumaa, että antigender-liike leviää erityisesti autoritaarisissa maissa, sellaisissa kuin Venäjä.
“Putin tukee liikettä, koska se on erittäin tehokas tapa hajottaa ja eristää ihmisiä. Tällaista hajaannusta on helppo käyttää hyväksi ja heikentää demokratiaa”, Biaudet sanoo.
Suomella on perinteisesti ollut vahva tasa-arvon brändi. Mutta riittääkö se enää, kun tasa-arvo maailmalla taantuu?
Minna Lyytikäisen mukaan Suomessa luotetaan niin kutsuttuun tolkun tasa-arvoon. Tasa-arvo nähdään pohjoismaalaisena arvona ja identiteettinä.
“Yleensä kaikki hallituspohjat hyväksyvät sen, että tasa-arvoa viedään ulkomaille, koska se peilautuu Suomen paikkaan maailmassa. Meillä yritetään vaalia keskitietä, eikä haluta lähteä polarisaatioon mukaan”, Lyytikäinen sanoo.
Samaan aikaan yhä useammassa maassa on alettu puhua feministisestä ulkopolitiikasta. Ruotsi lanseerasi sen vuonna 2014, ja sittemmin perässä ovat seuranneet muun muassa Saksa, Alankomaat, Espanja, Ranska, Kanada, Chile ja Meksiko.
Suomessa ei ole haluttu puhua feminismistä ulkopolitiikan yhteydessä, eikä Lyytikäinen pidä todennäköisenä, että niin käy jatkossakaan. Sen sijaan Suomessa sovittiin viime hallituskaudella ihmisoikeusperustaisesta ulkopolitiikasta, jossa on sisällöllisesti paljon samaa.
“Suomi ei ole nähnyt feministisen ulkopolitiikan tärkeyttä brändinä eikä panostanut siihen kuten Ruotsi. On ajateltu, että riittää kun tehdään tasa-arvotyötä”, Lyytikäinen sanoo.
Suomella on perinteisesti ollut vahvuutensa, esimerkiksi naisten lisääminen rauhantyöhön. Enää se ei välttämättä riitä.
Asiassa on kuitenkin ongelmansa. Nimenomaan feminististä ulkopolitiikkaa tekevät maat ovat yhä suurempi joukko.
“Vaarana on, että jäämme pois arvoyhteisöstä ja neuvottelupöydistä”, Lyytikäinen sanoo.
Suomella on perinteisesti ollut vahvuutensa, esimerkiksi naisten lisääminen rauhantyöhön. Enää se ei välttämättä riitä.
“Naisten määrän lisääminen on tietysti yhä tärkeää, mutta iso agenda on mennyt jo paljon eteenpäin. Nyt keskustellaan laajemmin siitä, mikä kaikki kuuluu feministiseen ulkopolitiikkaan: esimerkiksi luonto, ilmasto ja tietynlainen pasifismi”, Lyytikäinen sanoo.
Tavoitteet ovat tärkeämpiä kuin termit, Senni Martikainen sanoo. Tärkeintä on, että pysytään hereillä muutoksen edessä.
“Monelle päättäjälle ja puolueelle tasa-arvon edistäminen on tärkeä asia, mutta feminismi on sanana vaikea. Sanoituksesta kiistelyn sijaan mietitään mieluummin yhdessä, missä meillä on katvealueita.”
Katvealueita nimittäin on.
Ulkoministeriön vuonna 2022 tilaamasta selvityksestä ilmenee, että ulkopolitiikassa vallitsee yhä jako niin kutsuttujen pehmeiden ja kovien alojen välillä. Tasa-arvo on voimakkaasti läsnä pehmeillä aloilla, mutta esimerkiksi turvallisuuspolitiikassa ollaan yhä pitkälti sukupuolisokeita.
“Meillä on kokonaisia ulkopolitiikan osa-alueita, joissa tasa-arvo on pelkkä sivulause”, sanoo Minna Lyytikäinen, joka on yksi selvityksen tekijöistä.
Senni Martikaisen mukaan ulkopolitiikka nähdään yhä turhan kapeasti. Hän muistuttaa, että myös kehitysyhteistyö on tärkeä osa ulkopolitiikan kokonaisuutta.
Suomi on ollut erityisen menestyksekäs seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien edistämisessä – ja se liittyy suoraan turvallisuuteen, Martikainen sanoo.
“Nämä ovat ihmisoikeuksien ydintä. Kun puututaan sukuelinten silpomiseen, ei-toivottuihin raskauksiin ja lapsiavioliittoihin, annetaan tytöille mahdollisuudet kouluttautua ja valita itse suuntansa. Tasa-arvo lisää kaikkien ihmisten hyvää elämää ja turvallisuutta.”
Me suomalaiset olemme hirveän kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Meidän asiantuntemukseemme luotetaan, eikä sitä odotusta kannattaisi pettää. Ei olisi kuin pieni askel lunastaa lupaukset.
Eva Biaudet muistaa yhä vuosikymmenten jälkeen sen hetken. Oli vuosi 1999, ja Suomen ensimmäinen puheenjohtajakausi Euroopan unionissa oli alkanut. Koolla olivat EU:n tasa-arvoministerit, ja kaikki odottivat Suomelta nostoa unionin tasa-arvopolitiikkaan.
Kun puheenvuoron aika sitten tuli, Suomi ei lunastanut sitä paikkaa, joka sillä olisi voinut olla, Biaudet sanoo. Eikä Suomi oikeastaan ole tehnyt niin vieläkään.
“Me suomalaiset olemme hirveän kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Meidän asiantuntemukseemme luotetaan, eikä sitä odotusta kannattaisi pettää. Ei olisi kuin pieni askel lunastaa lupaukset”, Biaudet arvelee.
Resursseja, osaamista ja uskottavuutta olisi, Biaudet sanoo. Tarvittaisiin lisää kunnianhimoa, ja ihan konkreettisia mittareita ja tavoitteita.
Keväällä 2023 Plan, Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry kampanjoivat sen puolesta, että ulkosuhteille laadittaisiin johdonmukainen tasa-arvostrategia.
Kun hallitusohjelma sitten julkaistiin, tällaista lupausta ei tehty. Ohjelmassa kuitenkin sanotaan, että “Suomi aikoo edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia läpileikkaavasti ulkopolitiikassaan”.
Kirjaus on askel kohti tasa-arvoa edistävän ulkopolitiikan mallia, Senni Martikainen arvioi.
Toisaalta hallitus aikoo toteuttaa miljardiluokan leikkaukset kehitysyhteistyöhön.
“Se tulee suoraan vaikuttamaan sukupuolten tasa-arvoon sekä naisten ja tyttöjen asemaan globaalissa etelässä.”
Martikainen toivoo, että Suomi toimisi vahvasti eri yhteisöissä ja olisi kokoaan suurempi. Natossa Suomen painotus voisi olla naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeuksien edistäminen.
Lopulta vaikuttamisen paikka on jokaisella suomalaisella, Martikainen uskoo.
“Kun ajattelen tasa-arvoa, ajattelen Ukrainan, Haitin ja Afganistanin naisia, jotka elävät ihan erilaisessa todellisuudessa. Suomen täytyy seisoa heikoimmassa asemassa olevien puolella.”