Kun vaikuttaja-tietokirjailija Julia Thurén alkoi muutama vuosi sitten puhua suositussa perheblogissaan rahasta, hän kohtasi aluksi vähättelyä. Mitä perheenäiti muka ymmärsi, eihän hänellä ollut talouspuheeseen tarvittavia ”natsoja”. Vähättelijät olivat etenkin vanhempia miehiä.
Nykyään näin ei ehkä kävisi.
”Rahasta puhuvat nykyään kaikki. Mutta se on enemmän sellaista yksilökeskeistä, että miten minä sijoitan, miten minä säästän. Kaipaan huomattavasti enemmän sellaista yleistä talouspuhetta. Että puhuttaisiin siitä, minne tämä yhteiskunta on menossa”, Thurén sanoo.
Thurén on vieraana ensimmäisellä Maailmanluokan klubilla, joka on Maailman Kuvalehden uusi tapahtumakonsepti. Neljästi vuodessa järjestettävä tapahtuma tuo lehden lukijat yhteen samaan tilaan ajankohtaisen keskustelun ja musiikin merkeissä. Ensimmäisellä klubilla keskustelun teemana on talouskasvu, joka on myös vuoden ensimmäisen printtilehden teema.
Nykyään Thurén on tunnettu nimenomaan talouskeskustelijana. Hänen toinen tietokirjansa Kaikki kuluttamisesta oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi vuonna 2021.
”Minua ei kiinnosta, onko se tavara eettinen vai ei, kunhan sä käytät sitä 15 vuotta.”
Klubilla hän kertoo, että hänen oma suhteensa kuluttamiseen on monimutkainen – kuten oli kirjan kirjoittamisprosessikin.
”Teen aika paljon hommia somessa. Siellä on tosi vahva kuluttamisen eetos, koko ajan unboxataan [avataan laatikoista] milloin mitäkin moskaa. Identiteettityö pyörii sen ympärillä, että millainen koti sulla on, millaiset vaatteet sulla on ja millaiset vaatteet sun lapsella on.”
Jatkuva kulutuspuhe alkoi tuntua Thurénista rasittavalta. Hän kirjoitti ensin kirjastaan lopullista jyrkemmän version. Sen johdannossa hän raivosi, että ’mitä te ihmiset teette, lentelette ympäri maapalloa ja tuhoatte kaiken’.
”Sitten sisko luki sen ja oli, että ’eeeh, en oikeastaan usko, että kukaan haluaa lukea tällaista hirveää syyttelyä’”, hän kertoo naureskellen.
Thurén kirjoitti johdantonsa uudestaan lempeämmin ja kannustavammin. Perusviesti ei ole kuitenkaan muuttunut.
”Mun mottoni on, ’älä osta mitään turhaa paskaa’. Mun mielestä oikeasti suurin osa maailman tavaroista on turhaa paskaa, joten oikeasti haluan sanoa: ostakaa ihan tosi paljon vähemmän asioita – käyttäkää ihan tosi paljon vähemmän rahaa. Minua ei kiinnosta, onko se tavara eettinen vai ei, kunhan sä käytät sitä 15 vuotta.”
Tunnen yhden henkilön, joka meni Ukrainan sodan alkamisen jälkeen lankakauppaan ja pyysi jotain turvaa, lämpöä ja aurinkoa. Myyjä tiesi heti, mitä tarvittiin.
Maailmanluokan klubilla Thurénin kanssa taloudesta on puhumassa kulutuskeskeisiin elämäntapoihin perehtynyt uskontotieteilijä ja kestävyystutkija Mikko Kurenlahti.
Miten uskontotieteilijä päätyi tutkimaan kulutusta?
”Mua kiinnostaa tämän meidän maallistuneen yhteiskunnan keskellä, mitä kuluttaminen oikeastaan on, mitä me siinä tehdään. Minkälaiseksi me sen valossa uskotaan ihmisyys, maailma ja elämän päämäärät”, Kurenlahti avaa.
Hänen mukaansa kulutuskulttuurista puhuttaessa kuuluu usein niin sanottu paha kuluttaja -narratiivi. Siinä kuluttaja on aina vähän hukassa ja menettää jotain: arvokkaat suhteet välineellistyvät, moraali vääristyy, poloinen kuluttaja jää ihan yksin.
Jos näin olisi, asia olisi helppo ratkaista, hän sanoo. Kurenlahden tähänastisten tutkimusten tärkein havainto kuitenkin on: kulutuskulttuuri ei suinkaan ole pinnallista, vaan siitä on muodostunut jopa uskonnon kaltainen merkitysjärjestelmä. Kuluttamalla rakennetaan identiteettiä sekä yhteyttä toisiin ja laajempaan maailmaan.
”Kuluttaminen tarjoaa meille resursseja kertoa toisille ja itsellemmekin, että kuka mä oon, mistä mä tuun, mikä mulle on tärkeää. Iso osa ihmiselle aidosti merkityksellisistä asioista on kuluttajuuden ytimessä – Esimerkiksi rakkaus, välittäminen ja huolenpito saattavatkin tarkoittaa lahjoja ja lomamatkoja.”
Tästä syystä, vaikka Kurenlahti nyökytteleekin Thurénin puheelle turhasta paskasta, hän muistuttaa, että sen määrittely saattaa olla hankalaa.
”Tunnen yhden henkilön, joka meni Ukrainan sodan alkamisen jälkeen lankakauppaan ja pyysi jotain turvaa, lämpöä ja aurinkoa. Myyjä tiesi heti, mitä tarvittiin. Joku toinen olisi voinut sanoa, että lankoja, ihan turhaa paskaa. Tälle henkilölle se oli tapa käsitellä järkyttäviä maailman tapahtumia.”
”Ei pitäisi olla mahdollista ostaa orjatyökahvia kaupasta. Sellainen valinta ei ole yksilön asia.”
Kuluttaminen on tietysti myös klubin teeman, talouskasvun ytimessä. Kun kulutamme, talous kasvaa ja työllisyys nousee.
Samaan aikaan me Kurenlahden mukaan tiedämme hyvin, että jos kuluttaminen jatkuu tällä tavalla, rajallisen planeetan rajat tulevat vastaan. Siksi yleistyy myös puhe siitä, että meidän pitäisi päästä irti kulutuskulttuurista ja löytää tie kestävään elämäntapaan.
Se onkin ihan totta, Kurenlahti vakuuttaa. Mutta se, mitä me päädymme tekemään, on ihan sitä samaa vanhaa kuluttamista, vain vähän paremmin.
”Jos haluan tukea eläinten oikeuksia, se tarkoittaa tietynlaista kulutustottumusten uudelleenmuotoilua, jos haluan olla boheemi kulttuuriharrastaja, se tarkoittaa hieman erilaista. Me ollaan sellaisessa tilanteessa, että jopa paremmasta hengityksestä voidaan brändätä markkinoitava tuote. Loppua ei näy.”
Ja koska kuluttaminen on kiinteä osa nykyistä käsitystämme yksilönvapaudesta, Kurenlahden mukaan me koemme lähes ihmisoikeudeksemme mahdollisuuden valita myös epäeettisiä tuotteita. Thurénin mielestä valinnanmahdollisuus on myös kuorma.
”Itse suhtaudun tähän niin, että me ollaan lapsia ja poliitikot voisivat olla meidän vanhempia, jotka ottavat meiltä huonot lelut pois, koska muuten me halutaan vaan leikkiä niiden kanssa loputtomiin. Ei pitäisi olla mahdollista ostaa orjatyökahvia kaupasta, se pitäisi poistaa sieltä. Sellainen valinta ei ole yksilön asia”, hän sanoo.
Ongelmana kulutuskulttuurin muutoksessa on keskustelijoiden mukaan myös median tapa puhua kulutuksen ja talouden suhdanteista. Esimerkiksi maailman ylikulutuspäivä Suomessa oli maaliskuun lopulla – loppuvuosi elettiin luonnonvarojen osalta velaksi.
”Jos olisimme yksilö, meistä varmaan kirjoitettaisiin iltapäivälehtien sivuilla, että onpas hänellä aikamoisia elämänhallintaongelmia”, Kurenlahti sanoo.
”Mutta kun kulutus lähtee laskemaan, narratiivi on se, että kaikki kaaoksen ja pimeyden voimat pääsevät valloilleen, nyt iskee kaikkiin ja ollaan ongelmissa. Kun talous lähtee nousuun, kerrotaan, että nyt se elpyy, ollaan taas tervehtymisen tiellä.”
”Tämä on kaikki tällaista toimintaa, että talouskasvun kannalta hyvä juttu, mutta mitä se sisältö oli?”
Mitä keskustelijatajattelevat itse teemasta, tarvitseeko Suomi talouskasvua?
Kyllä, Thurén vastaa epäröiden.
”Meillä on sellainen ikävä tilanne, että meillä ikääntyneiden määrä lisääntyy suhteessa työssäkäyviin. Varmasti asian voisi järjestää toisinkin, mutta nyt hoiva järjestetään rahalla, se kerätään veroista. Kun on koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä, joiden elämä pitäisi maksaa, yksittäisen työssäkäyvän pitäisi tuottaa koko ajan enemmän ja enemmän arvoa, jotta tämä lasku voitaisiin maksaa.”
Kaikki talouskasvu ei ole hänen mukaansa kuitenkaan yhtä arvokasta.
”Meidän on pakko siirtyä siihen, että mitataan määrän sijasta laatua. Tietyt alat voivat kasvaa, kuten tuulivoima. Mutta fossiilisen energian käytön pitää todella nopeasti laskea. On käsittämätöntä, että taloudesta voidaan yhä puhua ilman että luonto tai ilmasto otetaan huomioon. Riemuitaan jostain malmilöydöksestä kansallispuiston kupeessa ilman, että sanotaan, mitä sen louhiminen tarkoittaisi.”
Lisäksi talouskasvun jakautumisesta pitäisi hänen mielestään puhua nykyistä enemmän. Se tarkoittaa usein puhetta veroista.
”Me ei tarvita lisää kakkua, jos kakku jaetaan tasaisemmin.”
Kurenlahti on samoilla jäljillä. Hänen mukaansa välineet ja päämäärät ovat talouspuheessa sekaisin.
”Jos halutaan, että talous kasvaa, siitä seuraa se, että talous kasvaa. Mutta se ei kerro vielä mitään siitä sisällöstä. Mitä sillä piti saada aikaiseksi? Mihin me haluttiin päästä?”
Myös mittarit, kuten yleisimmin käytetty bruttokansantuote BKT, voivat olla ongelmallisia.
”Jos minä tässä yhtäkkiä päätän, että nappaan tuosta tuolin ja heitän sen ikkunasta läpi, tänne tulee korjauskustannuksia ja BKT lähtee nousuun. Sen jälkeen Tenho [ravintola] päättää: ’Se tuli tänne puhumaan ja nyt se rikkoi meidän ikkunan. Nyt me haastetaan se oikeuteen.’ Tulee juristeille töitä ja taas BKT nousee”, Kurenlahti maalailee.
”Tämä on kaikki tällaista toimintaa, että talouskasvun kannalta hyvä juttu, mutta mitä se sisältö oli?”
”Tee se! kannustaa Thurén vitsaillen. ”Haluan saada vanhana hoivaa, siihen tarvitaan BKT:n kasvua.”
Julia Thurénia ja Mikko Kurenlahtea haastatteli Maailmanluokan klubilla Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen. Illan musiikista vastasi Karri Miettinen aka Paleface. Seuraava klubi pidetään 24.5. ravintola Tenho Restobarissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.