Viime viikkoina median korostunut vastuu on noussut puheenaiheeksi Palestiina-uutisoinnin yhteydessä. Suomessa esimerkiksi Susanna Kuparinen ja Karoliina Lehtola ovat nostaneet esiin kotimaisen Palestiina-uutisoinnin yksipuolisuuden.
Mediatutkija Tapio Kujala kiinnitti ”Puhutaan Gazasta!”-webinaarissa huomiota muun muassa Helsingin Sanomien ”Gazan sotaa” käsittelevän seurantajutun ingressiin, joka kuuluu ”Israel iskee voimalla Gazaan, koska aluetta hallitseva Hamas hyökkäsi 7. lokakuuta Israeliin”. Sen perusteella muodostuu käsitys, että sota syttyi tyhjästä Hamasin hyökätessä Israeliin, ja että Israelin ”voimallinen iskeminen” Gazaan on siten perusteltua.
Israelin valtiovarainministeriö on juuri hyväksynyt yli 15 miljoonan euron lisäbudjetin sota-ajan hasbaraan eli sotapropagandaan.
Antropologi Julie Peteet on kirjoittanut median kerronnallisista tekniikoista, jotka lujittavat kolonialistisia valtasuhteita. Hän on kuvannut sitä, miten läntiset mediat hyödyntävät Israelin valtiollisen propagandan eli hasbaran tekniikoita Palestiina-uutisoinnissaan. Niihin kuuluu esimerkiksi huomion kääntäminen yhä uudelleen Israelin toimista Hamasiin.
Hasbara, eli Israelin valtiopropaganda, nähdäänkin Israelissa sotaponnistusten olennaisena osana, ja sen puitteissa tuotetaan muun muassa erilaisia keskustelustrategioita erilaisille yleisöille ja eri tilanteisiin. Israelin valtiovarainministeriö on juuri hyväksynyt yli 15 miljoonan euron lisäbudjetin sota-ajan hasbaraan eli sotapropagandaan.
Sen lisäksi, että kotimaisessa mediassa on jäänyt palestiinalainen näkökulma lähes tyystin puuttumaan, siinä on ollut myös havaittavissa hasbaralle ominaista retoriikkaa.
Esimerkiksi ”sodan”, ”konfliktin” ja ”taisteluiden” kieli viittaa kahden suhteellisen tasaväkisen osapuolen symmetriaan ja häivyttää näkyvistä sekä asuttajakolonialismin arkipäiväisen väkivallan että Israelin ja Hamasin voimasuhteiden epäsuhdan.
Palestiinalaisvangeista kirjoitettaessa on jätetty taustoittamatta, että suuri osa ei ole rikoksista tuomittuja eikä heidän syytteitään ole käsitelty oikeusistuimissa.
Media on systemaattisesti painottanut Hamasin terrorismiluonnetta, mutta jättänyt taustoittamatta Israelin asuttajakolonialismin todellisuutta. Israelin valtion oikeus puolustaa itseään on hasbaran oppien mukaisesti asetettu vastakkain islamofobisen terrorismikuvaston kanssa. Ero Hamasin ja palestiinalaisten välillä on Israelin tavoitteiden mukaisesti hämärtynyt.
Toisena esimerkkinä kielen kerronnallisista tekniikoista on vankienvaihtoon liittyvä uutiskieli. Palestiinalaisvangeista kirjoitettaessa on jätetty taustoittamatta, että suuri osa ei ole rikoksista tuomittuja eikä heidän syytteitään ole käsitelty oikeusistuimissa. Palestiinalaisista lapsivangeista puhumista vältetään viittaamalla heihin ”teini-ikäisinä” tai ”alaikäisinä”.
Yksi kielellinen tapa lujittaa kolonialistisia valtasuhteita on häivyttää toimijuutta, jolloin ”ratsioita on käynnissä”, ”terveydenhuolto on romahtanut” ja ihmisiä ”on kuollut noin 14 000” aivan kuin edellä mainitut tapahtumat olisivat vahingon tai vääjäämättömän tapahtumaketjun seurausta.
Palestiinalaisten ja israelilaisten mahdollisuudet saada ääntään kuuluviin eivät ole tasapuoliset johtuen kolonialismin pitkästä historiasta ja nykyisyydestä.
Läntisten medioiden on aika tunnistaa Israelin valtiopropaganda aktiivisena sodankäynnin osa-alueena ja purkaa objektiiviseksi miellettyyn uutiskieleen sisäänrakennettuja rasistisia ja kolonialistisia vinoumia.
Laura Menard (VTM, FM) on väitöskirjatutkija, jota kiinnostavat erityisesti kansallisvaltioon ja kansalaisuuteen liittyvät kysymykset Lähi-idässä. AntroBlogin uutistoimitus kommentoi ajankohtaisia aiheita.