”Olen aina ollut nainen, en koskaan mitään muuta”, sanoo Letoya Johnstone.
”Tämä minä olen, ilman hormoneita ja leikkauksia. Eihän minulla olisi ikinä ollut niihin rahaakaan.”
On helmikuinen sunnuntai ja Letoya Johnstone viivähtää vielä pari päivää Nairobissa, vanhassa kotikaupungissaan. Eilisellä työkeikalla Tribal Chic -muotitapahtumassa meikkitaiteilija teki niin hyvää työtä, että Letoya ei ole malttanut pestä kasvojaan.
”Ei missään nimessä ennen kuin olet ottanut valokuvat”, hän nauraa.
Hänet tunnetaan. Kun päivän mittaan kuljemme pitkin kaupunkia, kuulemme sekä ihailevia Letoya-huudahduksia että hävyttömyyksiä. Shoga, huutavat tuntemattomat kiberalaismiehet, ja Letoya selittää sanan tarkoittavan homoa. Shame on you – häpeäisit, miehet lisäävät.
”Älä välitä darling”, Letoya lohduttaa minua. Hänhän toki on tottunut kaikkeen.
Nairobin suurin slummi Kibera oli aiemmin hänen kotinsa ja tänne hän palaisi mielellään, jos voisi.
”Kun korona vähensi muotialan töitä, minulla ei ollut enää varaa jäädä Nairobiin.”
Sosiaalityöntekijä, HIV-neuvoja, transaktivisti, stylisti, catwalk-valmentaja… Letoya Johnstone on totellut monia titteleitä. Hänellä on yli 28 000 instaseuraajaa ja BBC on kutsunut häntä muoti-ikoniksi.
Nyt hän on tähti, jolla ei ole varaa asua pääkaupungissa.
Tutustumismatka Letoya Johnstoneen on täynnä perikenialaisia ristiriitoja.
Keniassa ei ole helppo syntyä tytöksi pojan ruumiiseen. Pieni Letoya kasvoi Homa Bayssa Victoria-järven rannalla, eikä tuntenut ketään itsensä kaltaista. Sille, mitä hän tunsi nahoissaan, ei ollut sanoja.
”Lapsuuteni oli niin rikkinäinen, että se on rikkonut muistinikin”, hän sanoo.
Hän ei muista, kuinka vanha hän oli vanhempiensa kuollessa. ”Ehkä viisi.” Hän ei muista, kuinka monessa kasvattiperheessä hän ehti elää. Hän ei muista ketään, joka olisi hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän oli.
Sen hän muistaa, mitä tapahtui vaalien jälkeisten väkivaltaisuuksien tuottamassa kaaoksessa vuonna 2007.
”Joukko tuntemattomia miehiä raiskasi minut. Kun menin sairaalaan, lääkäri kieltäytyi hoitamasta minua, koska luokitteli minut homoseksuaaliksi.”
Kenian lakipykälät “luonnon vastaisesta seksistä” tulivat brittien siirtomaavallan mukana. Uuden aallon homovastaisuus on rantautunut Afrikkaan etenkin pohjoisamerikkalaisen evankelisen lähetystyön kautta.
Homoseksuaaliset teot on luokiteltu rikokseksi noin 30 Afrikan maassa, myös Keniassa. Uskonnosta ammentava asenneilmasto on linjassa lakien kanssa: Nairobissa ei järjestetä Pride-kulkueita, vaan homouden vastaisia mielenosoituksia. Vähemmistöjen oikeutta ajavat järjestöt tuottavat vastaääntä etenkin sosiaalisessa mediassa, mutta samalla altistavat itsensä väkivallan uhalle.
Transsukupuolisuuden rangaistavuutta ei ole laissa määritelty, mutta Letoyan mukaan sekä poliisi että tavalliset ihmiset niputtavat heidät homouden kanssa samaan ”synnin ja rikoksen kategoriaan”.
Alun perin Kenian lakipykälät “luonnon vastaisesta seksistä” tulivat brittien siirtomaavallan mukana. Uuden aallon homovastaisuus on rantautunut Afrikkaan etenkin pohjoisamerikkalaisen evankelisen lähetystyön kautta. Nyt konservatiivipoliitikot julistavat, että seksuaalivähemmistöt ovat länsimaiden salajuoni, joka uhkaa ”afrikkalaisia arvoja”, ja lisäksi inflaatio ja muut yhteiskunnan ongelmat ovat homojen syytä.
Letoya Johnstonen arvet kertovat monta tarinaa.
”Nämä näkyvimmät sain poliiseilta”, hän esittelee.
”Poliisit pysäyttivät auton ja tulivat kysymään, olenko nainen vai mies. He tuntuivat tietävän jo etukäteen, kuka olen. Kun vastasin, että nainen, he pahoinpitelivät minut. Myöhemmin poliisiasemalla minulle sanottiin, että sana on sanaa vastaan, ja juttu raukesi.”
Vaatteiden alla piilossa on pienempiä arpia, muisto lapsuudesta. Yksi kasvattiperheistä toivoi, että noitatohtori kitkisi Letoyasta naiseuden.
Nyt Letoya toimii Tranzuri-kansalaisjärjestössä, joka yrittää tuoda maaseudun todellisuuteen muutosta.
”Maalla transihmiset ovat marginaalin marginaalissa, eivätkä Nairobin järjestöt tavoita heitä. Ihmisiä viedään poppamiehille parantumaan tai pakotetaan nuorena naimisiin. Siitä seuraa vain ei-toivottuja raskauksia, onnettomia perhetilanteita ja väkivaltaa.”
Nairobiin tullessaan nuori Letoya Johnstone elätti itsensä aluksi kotiapulaisena.
”Lapsena en pärjännyt koulussa, mutta lopulta paljon myöhemmin onnistuin opiskelemaan sosiaalityötä.”
Hän päätyi Kiberaan tekemään HIV-neuvontaa ja ennaltaehkäisevää työtä nuorten kanssa. Hänestä tuntui, että oma tausta auttoi ymmärtämään toivottomuuden keskellä navigoivia nuoria.
”Tiedän, miltä tuntuu haluta kuolla.”
Tutkimustiedon valossa transsukupuolisuus moninkertaistaa itsemurhariskin. Letoyalla on ollut omat yrityksensä. Niiden kautta hän päätyi myös terapiaan.
”En tiedä, mitä parantuminen tarkoittaa, mutta olen täällä. Olen elossa.”
Hän ehti tehdä HIV-työtä useissa järjestöissä, kunnes projektit loppuivat. Silloin hän päätti panostaa kaikkensa toiseen intohimoonsa.
”Sytyin muotiin jo lapsimallina, vaikka tein mallin töitä vain valokuvissa – ja vain poikana.”
Catwalk himotti. Nuori Letoya unelmoi ja harjoitteli, mutta pääsi lopulta itse lavalle vain yhden kerran.
”Olin liian iso, liian trans ja liian tummaihoinen. Minulla oli kuitenkin paljon mielipiteitä ja suuri suu, ja lopulta minua alettiin kuunnella. Kenya Fashion Awards -tapahtuma teki minusta näytöskoreografin ja catwalk-valmentajan.”
Palkintogaala perustettiin yksitoista vuotta sitten nostamaan esiin Kenian muotialan tekijöitä. Sittemmin Letoya Johnstone on tehnyt lukemattomia koreografioita ja valmentanut satoja malleja.
Yksi erityinen työ on ollut Kibera Fashion Week -muotitapahtuma, joka tekee näkyväksi slummiin kätkettyä lahjakkuutta: designereita, malleja ja laajan ammattilaisten taustajoukon.
”Tavallisten kiberalaisnuorten valmentaminen on paljon enemmän kuin askeleiden opettamista. Nuoret kantavat catwalkille kaikki taistelunsa, köyhyyden ja huonon itsetunnon. Minun viestini on hyväksyntä: sinä olet tärkeä ja sinua tarvitaan. Voin auttaa sinua löytämään oman varmuutesi.”
Hän lisää, että BBC ei kutsunut häntä muoti-ikoniksi siksi, että hän olisi erityisen taitava.
”Olen erityinen siinä, miten olen nostanut muodin kentälle erilaisuutta: plus-kokoisia malleja, albinismi-ihmisiä ja sellaisia, jotka eivät suostu vaalentamaan ihoaan.”
Yksi Letoyan mallikasvateista on kolmekymppinen Kivairu Abwogi, jota kutsutaan suomalaisittain osuvasti Kivaksi. Letoyan valmennuksessa Kiva nousi ensimmäisen kerran elämässään catwalkille syksyllä 2022, Kibera Fashion Weekin yhteydessä. Sittemmin miehestä on tullut Letoyan assistentti ja ystävä.
”Kun tapasimme, rimpuilin yhä irti rikos- ja päihdekierteestä. Olin päässyt yliopistoon, mutta möhlinyt mahdollisuuteni. Kun pääsin tekemään töitä Letoyan kanssa, opin enemmän kuin koskaan opintojeni kautta. Hän on roolimallini”, Kiva kertoo.
Alussa Kivan kaverit suhtautuivat pilkallisen hyljeksien tämän uuteen, outoon ystävään.
”Nyt he kaikki haluavat halailla häntä.”
Ystävyyden alkuvaiheessa Letoyalta varastettiin kannettava tietokone.
”Minä olin todennäköisin syyllinen, mutta silti hän ei ajanut minua luotaan. Sitä en unohda”, Kiva kertoo.
Myöhemmin toinen henkilö paljastui syylliseksi.
Letoyan puheenparsi tuo mieleen menneiden aikojen brittiaateliston. Kaunokieltä rytmittävät anteliaasti viljellyt hellittelysanat, kuten darling ja my queen. Kultaseni, kuningattareni.
Kiva Abwogi sanoo ihailevansa sitä, miten Letoya kaivaa itsestään hymyn ja show-meiningin esiin aina, kun tilanne vaatii. Vaikka olisi viettänyt yön taivasalla.
”Moni luulee häntä miljonääriksi jo sen perusteella, miten hän puhuu englantia”, sanoo Kiva.
Kotona Homa Bayssa Letoya nukkuu yönsä muiden nurkissa tai halvimmassa mahdollisessa majoituksessa.
”Olen hyvin yksinäinen ihminen. Ei kukaan heteromies halua kaltaistani naista.”
Kiberan halki kulkee yhä vanha kapearaiteinen junarata, jonka britit rakensivat 1800–1900-lukujen taitteessa. Raiteille rakennettiin ensimmäisen Kibera Fashion Weekin catwalk, ja samoilla raiteilla Letoya Johnstone nyt astelee juuri oikein: itsevarmasti, mukaan kutsuen.
”Muoti tulee ja menee, mutta tyyli pysyy. Me kenialaiset olemme aina omistaneet oman tyylimme.”
Hän on ylpeä afrikkalaisesta designista, joka ei suostu jäämään lännen second hand -dumppauksen jalkoihin, eikä menneeseen. Se kaivaa omasta perinteestään ytimen ja liittää sen osaksi nykymuotia.
”Kun ihmisellä ei ole mitään, on pakko olla luova.”
Kill it with love, hän allekirjoittaa kaikki somepostauksena, ja viljelee lausahdusta myös kasvotusten.
”Jaan rakkautta, koska en tiedä mitä se on ja kaipaan sitä. Aina kun luulen löytäneeni, se karkaa taas.”
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden kirjeenvaihtaja.
