Miksi jäädä sivustaseuraajaksi?

”Olen viime vuodet seurannut populistista retoriikkaa ja kirjoittanut siitä. Populismi ei ole sama asia kuin rasismi, mutta vetoaa rasismiin käyttäen ihmisten pelkoihin ja ennakkoluuloihin. Valitettavasti populistisesta puheesta on tullut yhteiskuntamme valtavirtaa.

Erityisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien menestyksekäs rasistinen kampanja nosti maahanmuuton poliittiseksi pelinappulaksi.

Uskon, että rasismi on biologispohjaista vieraan pelkoa, ja tässä mielessä sen esiintymistä voi ymmärtää. Se ei kuitenkaan oikeuta toisen alistamista ja kaltoin kohtelua.

Omassa päässään kukin voi ajatella mitä haluaa, mutta rasismia ei voi käyttää poliittisena tai kulttuurisena välikappaleena oman edun ajamiseen. Jokaisen on vähintään siedettävä muita, tulivat ihmiset mistä tahansa.

En halunnut jäädä sivustaseuraajaksi. Lähdin mukaan poliittiseen toimintaan 2011 vaalien jälkeen. Viime vuosien vihapuhe ja maahanmuuttajien asema ovat vain vahvistaneet tunnetta osallistumisen tärkeydestä. Olen ollut jäsenenä paikallisessa maahanmuuttajayhdistyksessä ja tiedottajana Refugees welcome -paikallisryhmässä. Olen keväästä lähtien ollut myös Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu.

Perinteiseen tutkijan rooliin eivät varmaan kuulu osallistuvat katuperformanssit. Niitäkin olen ollut mukana järjestämässä. Olen esimerkiksi halunnut rikkoa rasistisen populismin ylläpitämää väitettä ’vastapuolista’ jakamalla kaikille ohikulkijoille karkkia ja halauksia Kyllit ja Kullervot -partiossa.

Tiede ja tutkimus eivät ole koskaan arvovapaita, vaan ottavat aina kantaa jo siinä, mitä aiheita valitaan tutkittavaksi tai jätetään valitsematta. Toki keskustelen itseni kanssa jatkuvasti tutkijan ja aktivistin roolien suhteesta.

Olen saanut muutamia uhkailuja, jotka olen julkaissut. Uhkailut ovat tyrehtyneet melko lailla siihen. Keskustelupalstoilla kommentteja minusta kyllä riittää. Ajattelen, että olen etuoikeutettu ihminen, jolla on tukijoita ja välineitä puolustautua. Itseäni enemmän olen huolissani maahanmuuttajista, joita solvataan ja haukutaan. Heille puolustautuminen on paljon vaikeampaa.”

Tohtori Irma Hirsjärvi
Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus

Mukana rasismikeskustelussa

”Taustani rasisminvastaisena tutkijana liittyy feministiseen ja jälkikolonialistiseen teoriaan siitä, miten kolonialistinen mentaliteetti vaikuttaa yhä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Rotuteorioista on aikaa, mutta valkoinen eurooppalainen valtakulttuuri määrittää yhä ihmisiä ja sitä, kenellä on ensisijainen oikeus mihinkin.

Tietyistä asenteista on tullut niin arkipäivää, ettemme välttämättä huomaa niiden rasistista luonnetta. Eriarvoisuus pitää tunnistaa ja siitä pitää keskustella jatkuvasti.

Usein rasismiin liittyvä asiantuntijuus on varattu mediassa valkoisille etuoikeutetuille ihmisille. Kuten tässäkin jutussa.

Tärkeää olisi kiinnittää huomiota siihen, ketkä jutussa saavat puhua ja keille juttu on kirjoitettu. Tätä kritiikkiä ovat tuoneet esiin ansiokkaasti muun muassa toimittaja Maryan Abdulkarim ja koreografi Sonya Lindfors.

Joudun tietysti itsekin pohtimaan, mitä etuoikeutettu asemani tarkoittaa tutkimuksen kannalta.

Tieto ei ole koskaan neutraalia ja arvovapaata. Tietäminen on aina sidottu arvoasetelmiin. Aikoinaan esimerkiksi jakoa antropologiaan ja sosiologiaan perusteltiin ajatuksella toisten kansojen kehittyneisyydellä toisiin nähden. Minulle rasisminvastaisuus on tärkeä tavoite. En halua uusintaa rakenteita, jotka sortavat joitakin ihmisiä.

Haluan tutkimuksillani osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näin on monen muunkin rasismitutkijan kohdalla: emme halua tehdä tutkimuksiamme vain toisillemme, vaan hyödyntää niitä koko yhteiskunnassa.

Rasisminvastaiseen Raster-verkostoon kuuluu jo yli sata suomalaista tutkijaa. On hienoa, että erilaisiin rasismin vastaisiin mielenosoituksiin on kokoontunut viime aikoina paljon ihmisiä.

Samalla mietityttää, päästävätkö pelkät julistukset ja mielenosoitukset etuoikeutetut ihmiset vähällä. Toivottavasti rasisminvastaisuus tulee näkymään yhä enemmän arjessa, esimerkiksi työelämässä.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei synny itsestään, ikään kuin sattumalta. Aina ei tule ajatelleeksi, että jotkut ovat tehneet oikeudenmukaisuuden eteen paljon työtä.”

Sosiologian tohtorikoulutettava Minna Seikkula
Turun yliopisto