Äitisi suku kuuluu Guyanan intialaistaustaiseen hinduvähemmistöön. Mitä äitisi kotimaa on opettanut sinulle?
Suvaitsevaisuutta. Guyanan eri uskonnot elävät rinnatusten aina hinduista Jehovan todistajiin ja muslimeihin. Ikäiseni naiset ihannoivat länsimaista ulkonäköä ja trendejä. Minua taas viehättää paikallinen tyyli. Haluan omaksua sikäläisiä perinteitä, joihin kuuluu vaikkapa oikeaoppisesti kiedottu sari. Otin nenälävistyksenkin, koska tällainen koru on osa intialaisnaisten kulttuuriperintöä.
Hindulaisuus on osa juuriasi. Mikä rooli uskonnolla on elämässäsi?
Olen hengellinen. Minulle uskonto on väylä, eikä mielestäni ole yhtä oikeaa tapaa ajatella tai rukoilla. Maailmankatsomus hindulaisuudessa on se, mihin yhdyn. Yksi voimakkaimmista ja vanhimmista hindurukouksista, Gayatri-mantra, on tatuoitu käsivarteeni. Se antaa voimaa ja rohkeutta. Hinduseremonioissa on paljon arvokasta. Lapsuudenkodista muistan suitsukkeen tuoksun. Muistan, kuinka isovanhempieni jalkojen juureen polvistuminen ja siunauksen pyytäminen teki minut nöyräksi. Siinä hetkessä kunnioitus auttoi minua unohtamaan itseni.
Debyyttialbumisi Gold julkaistiin 2014. Millaista on ollut tehdä toista albumiasi?
Gold koostuu kappaleista, joita työstin vuosien ajan itsenäisesti lähes julkaisuvalmiiksi. Uuden levyn intensiivinen työtahti ja metodit tuntuivat aluksi vierailta. Yhdistin kykyni kymmenen biisintekijän kanssa, ja selitin heille sanoitusteni merkityksiä. Studiovaiheessa piti saada biiseihin tunnetta. Välillä ihmettelen, miten tiimissä voi tehdä taidetta. Olen haaveileva luonnonlapsi. Muut tuovat kaivattua realismia.
Mitä musiikillisia esikuvia sinulla on?
Suhtaudun idoleihin ja jalustalle nostamiseen varauksellisesti. Mielestäni kaikilla on samat mahdollisuudet saavuttaa haluamansa, kunhan suuntaa huomionsa omaan tekemiseen. Mutta jos jotakuta ihailen, niin J. Karjalaista. Hänen tekstiensä maisemat inspiroivat minua tarinankertojana. Haluan antaa kuulijoille unen, joka toistuu. Kestosuosikkejani ovat vahvat naistulkitsijat, afroamerikkalaiset Tracy Chapman ja Lauryn Hill. Erykah Badussa arvostan hänen yksilöllistä artistikuvaansa. Heitä kuuntelemalla olen ymmärtänyt, että näkökulmien täytyy olla raikkaita. Ei saa kuulostaa 60-lukulaiselta, vaikka laulaakin vahvoin soul-vivahtein. Moderni soul kertoo, missä ajassa eletään.
Mikä on musiikkisi ydin?
Musiikkini alkujuuri on folk-blues. Tavoitteeni ei ole tanssittaa, vaan ohjata uppoutumaan syviin merkityksiin. Biiseissäni kuuluu jopa hengellinen ilosanoma, mutta myös epätoivo ja menetyksen tuska. Moni kappale käsittelee kuolemaa. Taiteessa ei tarvitse piilottaa mitään. Ei ole noloa tai heikkoa olla avoin, rehellinen ja rikki. Tuottajani totesi ensimmäisen levyni tekstejä kuultuaan, että ”eihän noin surullisesti voi kirjoittaa rakkaudesta”. Kappaleista saisi kuulemma kaupallisempia menevällä melodialla. Suostuin ideoihin, koska tuntui, ettei levyä myydä pelkillä sanoituksilla. Enää en tekisi niin.
Olet sooloartisti miesvoittoisella alalla. Muuttaisitko mitään?
Toivoisin enemmän naistenvälisiä projekteja. Naisartisteja on paljon, mutta olisi mahtavaa, jos taustajoukoissa vaikkapa tuottajina olisi enemmän naisia. Naisten pitäisi verkostoitua rohkeammin, eikä kompastua henkilökohtaisuuksiin tai kilpailuasetelmaan. Itse mietin, miten pystyisin tukemaan ystäviäni. Jollekin musiikkivideoilleni haluaisin kavereistani koostuvan hip-hop-tanssiryhmän jammailemaan.
Mitä uratavoitteita sinulla on?
Pyrin saavuttamaan urallani aseman, jossa voin luoda musiikkia taiteen vuoksi, enkä vain radiosoittoa silmällä pitäen. Taloudellisten paineiden unohtaminen on tärkeää. Olen miettinyt, miksi teen musiikkia juuri Suomessa, missä hallitsee kotimainen iskelmäteollisuus. Tukholman kaltaisissa kansainvälisemmissä paikoissa etnisyys ja englanninkielisyys ovat myyntivaltti. Olisi luontevaa jatkaa uraa Pohjoismaissa. Jos musiikki ei tavoita ihmisiä, se menee hukkaan. Tavoitteenani on keikkailla paljon. Flow-festivaaleilla olisi siistiä esiintyä!
Sinussa on asennetta. Mistä se kumpuaa?
Harrastin pitkään nyrkkeilyä ja se näkyy minussa ripauksena poikatyttöä. Toisaalta olen tosi herkkä. Kahden kulttuurin lapsena olen saanut itsevarmuutta tehdä asioita omalla tavallani. Koska olen aina käynyt kansainvälisiä kouluja, on kaveripiirissäni ollut paljon erilaisuutta. Porukassa ei ollut yhtenäistä massaa, mihin sulautua. Yläasteella mietin, miten voin erottua ja shokeerata. Käytin keltaisia farkkuja ja Jamaica-paitaa, tein itse haaremihousuja ja ostin värikkäitä vaatteita kirppareilta.
Pukeudut omaperäisesti. Mitkä arvot vaikuttavat tyylivalintoihisi?
Tyylini on skandinaavis-etninen fuusio, jossa näkyy murrettuja juttuja sieltä täältä. Kulutusvalinnoissa luotan reilun kaupan periaatteisiin, ekologisuuteen ja kierrätykseen. Vaikutan sillä, mitä valitsen. Puhtailla luonnollisilla materiaaleilla ja tavaran elämänkaarella on iso sija ostopäätöksissäni. Viime aikoina suomalaiset design-merkit ovat alkaneet kiinnostaa. Löydän uusia suosikkimerkkejä suunnittelijaystävieni kautta. Monet tekevät muotia kierrätys- tai vaateteollisuuden ylijäämämateriaaleista. Korutaiteilija Hanna Ruax’n kanssa stailaamme ja tuunaamme esiintymisasujani. Niin voin käyttää samaa vaatetta kuvauksissa tai lavalla useammin.
Sinua on kutsuttu lämpimäksi auringonpaisteeksi. Mistä saat virtaa?
Uskallan unelmoida ja olla naiivi. Ajattelen kaiken olevan mahdollista, mihin aikuiset vastaavat ”ei muuten ole”. Pienten lasten kanssa olen samalla aallonpituudella – he ovat auki ja läsnä!
Sandhja esiintyy Maailma kylässä -festivaaleilla Kaisaniemessä sunnuntaina 29.5.2016 Mekong-lavalla klo 17.20.