Naisunionin omistaman Maikki Friberg -kodin eteisestä huokuu vanhan talon, mummolan tuoksu. Sokkeloinen huoneisto tuntuu vaikealta suunnistaa. Onneksi pääsihteeri  Milla  Pyykkönen tulee vastaan ja opastaa. 

”Friberg oli yksi Naisunionin varhaisista toimijoista. Hän testamenttasi järjestölle rahat, joilla huoneisto ostettiin”, Pyykkönen sanoo.

Myös suurin osa kauniista sisustuksesta on varhaisten jäsenten järjestölle testamenttaamaa. Vanhimmat huonekalut ovat 1800-luvulta. Huoneistossa on hieno tunnelma, mutta myös omat ongelmansa.

”Feminismin puolustamisessa on niin kiire, että maalitkin alkavat rapista”, Pyykkönen nauraa ja osoittaa ovea, jonka pinta rakoilee.

Yli sadan neliön tiloissa kokoontuvat järjestön toimintaryhmät ja hallitus. Myös Tulva-lehteä toimitetaan saman katon alla. Perinteikkäät tilat sopivat perinteikkäälle järjestölle.

Nuorekas vanhus

Vuonna 1892 perustettu Naisunioni on vanhus järjestöksi. Nykyisin feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö syntyi naisten ahdingosta 1800-luvun lopulla. Naisilla ei ollut äänioikeutta eikä samoja vapauksia kuin miehillä. Moniin työpaikkoihin pääsy oli rajoitettu tai jopa estetty. Opiskelu ei ollut kovin paljon vapaampaa.

”Yliopisto-opintoja varten naisten täytyi anoa vapautusta sukupuolestaan.”

20-luvulla järjestö hiljeni, tavallaan.

”Toiminta ei ollut enää niin poliittista. Painotus vaihtui järjestön sisäiseen työskentelyyn, naisten virkistyspäiviin ja muuhun sellaiseen”, Pyykkönen sanoo.

Järjestö ei kuitenkaan unohtunut hiljaisuuteen, kiitos nuorten ja räväköiden feministien, jotka alkoivat modernisoida toimintaa 70-luvulla.

Maailman muutoksista huolimatta Naisunionin tavoite ja motto on säilynyt samana: ”Ihmiset aidosti tasa-arvoisia seksuaalisuuteen, etnisyyteen tai sukupuoleen katsomatta”, Pyykkönen sanoo.

Epätasa-arvoiset hierarkiat tulee purkaa, etuoikeudet hävittää ja tulonjakoa tasoittaa ennen kuin eletään utopiassa. Paljon on siis tekemistä, jotta kaikki voivat elää vailla syrjintää.

Sanat vastaan teot

Tiellä tasa-arvoon on tultu jo pitkälle, mutta matkaa on vielä monelle sukupolvelle. Tämän hetken suurimmaksi ongelmaksi Pyykkönen nimeää päättäjien sanojen ja tekojen ristiriidan.

”Tahtoa kyllä tuntuu löytyvän, mutta rahat ovat tiukassa. Esimerkiksi Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten vaatiman turvakotien määrän saavuttaminen vaatisi lisää resursseja.”

Toinen Pyykköstä huolettava ilmiö on koventuvien arvojen ja konservatismin nousu yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Aborttioikeutta halutaan rajoittaa antamalla lääkärille mahdollisuus kieltäytyä toimenpiteeseen osallistumisesta.

”Se vahingoittaisi olennaisesti naisen oikeutta päättää omasta kehostaan.”

Rasismissakin on naisvihan piirteitä.

”Monet rasistit ovat huolissaan naisten oikeuksista, mutta kun rapsuttelee pintaa, paljastuu ajatus, jonka mukaan naiset ovat jonkinlaista ’kansalaisomaisuutta’, josta ei ollakaan huolissaan, jos tiettyjä sääntöjä ei noudateta.”

Vastauksena Naisunioni kieltäytyy suvaitsemasta suvaitsemattomuutta.

”Olennaista on ennakkoluuloisen ajattelun ongelmien osoittaminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen.”

Tie tasa-arvoon on pitkä, ja estejuoksu jatkuu varmasti kauan, mutta Naisunionia ei vielä edes hengästytä.