Näkymä on maalauksellinen. Hämärään talliin pääsee sisälle vain kaistale valoa, muuten on pimeää. Sairas aasi makaa oljilla ja hengittää raskaasti.

Sen vieressä seisoo toinen aasi ja rouskuttaa rauhallisena heinää. Molemmilla on paksu ruskea turkki, pitkät korvat ja valkoiset silmänympärykset.

Tuntomerkeistä voi päätellä, että molemmat aasit ovat kotoisin täältä Koillis-Portugalista, Mirandan ylängöltä, Terra de Mirandasta. Mirandan aasi on oma rotunsa, joka rekisteröitiin vuonna 2002 ja luokiteltiin vuonna 2003 uhanalaiseksi.

Manuel Frias Bartolomeu on silmin nähden huolissaan. Hän puristaa käsiään hermostuneesti nyrkkiin. Ensin sairastui vaimo, nyt aasi.

Omistaja pakottaa eläimen pystyyn, jotta eläinlääkäri Miguel Nóvoa voi tutkia sen. Aasin kaikki neljä jalkaa vapisevat voimakkaasti, se pysyy juuri ja juuri pystyssä.

Vika on vuohisnivelissä. Nyt kokeillaan lääkitystä, mutta Nóvoa varoittaa, että eläin pitäisi ehkä viedä hänen työpaikalleen, Mirandan aasien tutkimus- ja suojeluyhdistyksen Aepgan talliin, jossa se voisi parantua rauhassa.

”Aasiko vietäisiin pois?” Frias Bartolomeu kysyy pelästyneenä.

Nóvoa tietää, että näiden asioiden kanssa on edettävä hitaasti. Ensin kokeillaan lääkitystä kotona.

Sukupuutto uhkana

Mirandan ylängön kylät ovat autioituneet viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana kiivasta tahtia. Maatalouden koneellistuminen jätti monet työttömäksi ja ajoi asukkaita kaupunkeihin. Myös muu Eurooppa, etupäässä Ranska, veti portugalilaisväestöä puoleensa.

Moni lähti jäädäkseen. Kylissä se näkyy autioituneina taloina ja suljettuina kouluina.

Samalla myös alueen oma Mirandan aasi on ollut vähällä kadota.

Sukupuuton välttämiseksi lisääntymiskelpoisten aasien omistajille tarjotaan nimellinen 170 euron vuosittainen tuki Mirandan aasin pelastamiseksi. Muuten lajin säilyminen on ollut paikallisten hyvän tahdon sekä Aepgan käsissä.

Täältä Mirandan ylängöltä on kotoisin muutakin kuin vain aasi. Alueen oma kieli, mirandês, on maan ainoa kieli portugalin lisäksi.

Täältä on kotoisin kokonainen rikas Mirandan kulttuuri juhlineen, tansseineen, laulu- ja soittotaitoperinteineen. Ja nyt kulttuuriperinnön sanotaan olevan vaarassa.

Suurikokoinen Mirandan aasi on vuosisatojen saatossa sopeutunut ylängön koviin olosuhteisiin. Maaperä on kivistä ja kukkulaista, lämpötilat vaihtelevat talven nollasta kesän miltei neljäänkymmeneen. Yhdeksän kuukautta talvea, kolme kuukautta helvettiä, kuten paikalliset tapaavat sanoa.

Kylmän talven ja kesän kuuman hornan väliin mahtuu muutama viikko kevättä. Kukkulat vihertävät ja aurinko paistaa, mutta lämpötila pysyttelee turvallisesti reilussa 20 asteessa. Ilma on mitä miellyttävin, kun aasivaellus alkaa.

Toistakymmentä aasia on kiinnitetty Saldanhan kylän oliivipuihin odottamaan alkavaa vaellusta. Niiden selkiin on jo asetettu värikkäät satulahuovat, eläimet rouskuttavat tyynenä heinää.

Pitkä aasiletka nytkähtää liikkeelle. Matka alkaa viljapeltojen keskeltä ja jatkuu suojaisampaan oliivi- ja korkkipuumetsikköön.

Kotiseuturakkautta ja sivistystä

Pitkä puupöytä on katettu leveän korkkipuun varjoon, pakoon keskipäivän auringolta. Punavalkoruudullisella pöytäliinalla on kananpaloja, sieniä ja riisiä annostellaan halkaisijaltaan puolimetrisistä alumiinikattiloista, paikallista punaviiniä tarjoillaan peltimukeista.

Siesta kestää tunteja. Aasit nuokkuvat oliivipuiden varjossa päiväunilla. Vaellukselle osallistuvat nukahtelevat toinen toisensa jälkeen piknikmatoille.

Kirjailija, runoilija ja dramaturgi Tiago Patrício pyytää puheenvuoron. Hän on kotoisin täältä, Trás-os-Montesin alueelta, ja on käsitellyt tuotannossaan laajalti kotiseutujaan. Ehkä jossakin tässä, korkkipuun alla, Aepga voi onnitella itseään onnistuneesta työstä.

Aasit seisovat varjossa, kirjailija puhuu kotiseuduistaan, parikymmentä kuulijaa keskittyy herkeämättä. Yhdistys on onnistunut työllistämään paikallisia, edistämään aasien asiaa ja sivistämään.

Työ on kuitenkin vasta aluillaan, eikä kukaan oikein tiedä missä ollaan parinkymmenen vuoden päästä. Nopean kylissä tehdyn kyselykierroksen perusteella paikalliset ennustavat koko Mirandan ylängön tyhjentyvän.

Nykyään kylissä asuu keskimäärin pari sataa henkeä, monissa paljon vähemmän. Asukkaat ovat pääasiassa iäkkäitä pienmaaviljelijöitä.

Yritettävä on, yhdistyksessä toistetaan, mutta miksi? Aepgassa uskotaan Mirandan aasin olevan arvokas ihan itsessään. Myös sen ympärillä oleva kulttuuri on tärkeää ja sitäkin on suojeltava.

Yhdistyksessä toivotaan, ettei tulevaisuutta jätettäisi yksin turismin varaan. Siihen olisi mahdollisuudet: alueelta löytyy nähtävyyksiä esihistoriallisilta ajoilta tähän päivään asti ja maisemat ovat komeat.

Pikkukyliä aktivoimassa

Jossakin alhaalla virtaa Angueira-joki. Aasin selkä on muhkurainen ja käynti epätasaista. Jos oikein siristää silmiä, näkee lopullisen päämäärän, Algoson linnan.

Valcerton kylässä tulevat ensimmäisenä vastaan navettaan matkalla olevat lehmät. Keskustassa muutamat kyläläiset ovat istahtaneet talojensa eteen ihmettelemään sisään kävelevää laumaa.

Täällä vanhimmat lesket pukeutuvat yhä mustiin menetyksen merkiksi, mutta muuten pienistä kivitaloista rakentuva kylä näyttää tuiki tavalliselta eurooppalaiselta pikkukylältä.

Illaksi kyläläiset ja vaellukselle osallistuvat on kutsuttu Valcerton suurimman korkkipuun alle katsomaan sirkusesitystä. Esityksen nimi on Terra, maa.

Puusta roikkuvat, trapetsilla taiteilevat ja mudassa kierivät taiteilijat esittävät tulkintansa maaseudun elämästä. Kylän asukkaat seuraavat esitystä etäällä, vanhimmat keppeihinsä nojaten.

Ilta päättyy kyläntalolle, tuttujen pitkien puupöytien ääreen. Tällaista hulinaa ei Valcertossa kovin usein ole. Yksi yhdistyksen pyrkimyksistä onkin aktivoida pieniä kyliä. Kun paikallinen bändi soittaa ja yleisö hyppii musiikin tahdissa, voi ainakin hetken uskoa alueella olevan energiaa elpyä.

Aamulla kyläntalon edessä on vielä satunnaisia kaljapulloja muistutuksena edellisestä illasta. Aaseille on jo puettu värikkäät satulahuovat selkään. Aurinko paistaa edellistä päivää kuumempana.

Edessä on kiipeäminen Algoson keskiaikaiseen linnaan. Aasijono lähtee liikkeelle. Ensin laskeudutaan alas Angueira-joen laaksoon. Joen ylittää Rooman valtakunnan aikainen komea silta. Uskaliaimmat vaeltajat pulahtavat jokeen, aasit päästetään laiduntamaan.

Tapa tutustua alueen ihmisiin

Retki päätyy Algoson kylään. Loppurutistus palkitaan: Algoson linnasta avautuvat huikeat näköalat Trás-os-Montesin kukkuloille. Vaellukselle osallistuneet lapset ja aikuiset keräävät tavaroitaan aasien satulalaukuista.

Mukana ollut meribiologi Inês Gomes toteaa tämän olevan ainoa oikea tapa matkailla turistina. Hän osallistuu aasivaellukselle jo neljättä kertaa.

”Työskentelen päivät merellä, joskus on vaan päästävä tänne vuoristoon”, hän sanoo tyytyväisenä.

Aasivaelluksesta on tullut hänelle kiinnostava tapa tutustua alueen elämään ja ihmisiin. Monet paikalliset ihmiset tuntuvat kuitenkin pysyttelevän vielä etäällä.

Toisaalla kylässä Manuel Frias Bartolomeu yrittää huolehtia vaimostaan ja sairastavasta aasista. Jotakin yksinkertaisen eläimen leimasta kärsineen aasin todellisesta merkityksestä kertoo se, että omistajien ikääntyessä viimeisenä luovutaan juuri aasista. ”Ja kanoista”, lisää Aepgan eläinlääkäri Miguel Nóvoa.

Ehkä juuri aasin todellisen arvon, siihen kiinnittyvien tunnesiteiden, sekä kulttuurisen ja historiallisen arvon vuoksi, yhdistys voikin onnistua. Näin pelastuisivat paitsi Mirandan aasi, myös sen elinympäristö.

TIETOKULMA: Aasivaelluksesta tukea

Aasivaelluksen taustalla on Mirandan aasin tutkimus- ja suojeluyhdistys Aepga, joka perustettiin vuonna 2001 ensin rekisteröimään, sittemmin tutkimaan ja suojelemaan alueella kehittynyttä omaleimaista, kotoperäistä aasirotua.

Nykyään se kasvattaa Mirandan aaseja omalla tallillaan Atenorin kylässä. Toisella tilallaan se ottaa vastaan vanhoja aaseja, jotka eivät enää kykene töihin tai aaseja, joiden omistajat ovat liian vanhoja huolehtiakseen eläimistään.

Pian yhdistyksen perustamisen jälkeen huomattiin, ettei aasirodun henkiinjäämiseen keskittyminen riitä, vaan oli pelastettava myös sen ympärillä oleva kulttuuri. Se on tarkoittanut juhlien, aasivaelluksien ja koulutustilaisuuksien järjestämistä.

Aepgan Joana Conceição kertoo vaellusten toimivan esimerkkinä ja toivottavasti kannustimena paikallisille – tällainen turismi on kestävää, se tukee ja elvyttää alueen omaa kulttuuria. Rahaa retkellä ei varsinaisesti tehdä; osallistumismaksu kahdelta päivältä on 50 euroa ja siihen sisältyvät kaikki aaseista aterioihin.