Auli Leskinen (s. 1960) on ristiriitainen nainen: älykäs ja analyyttinen, mutta silti unenomainen kuvittelija. Loistava keskustelija, joka viihtyy hiljaisuudessa.

Hän kaipaa juurilleen Pohjois-Karjalaan, mutta luo helposti kodin maailman metropoleihin. Arjessa hän hukkaa alati avaimet, mutta pitää työssä vaivatta isojen kokonaisuuksien langat käsissään.

Leskinen on kiitelty esikoiskirjailija, kokenut ulkomaantoimittaja, ansioitunut kirjallisuudentutkija ja parhaillaan Suomen Madridin-instituutin johtaja. Omien sanojensa mukaan hän voisi maanläheisenä ihmisenä olla karjakkokin.

Hän on ehtinyt elämässä monen edestä. ”Olen ollut peloton. Jälkikäteen osa ratkaisuista tuntuu uhkarohkeilta.”

Madridin kodissa jaloissa lepää koira Duka. Hyllyt pursuavat Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta. Sohvalla on chileläisten intiaanien käsityötä ja seinällä puolison, valokuvataitelija Timo Kelarannan töitä.

Kirjeenvaihtajan vuosikymmen

Leskinen julkaisi viime vuonna poikkeuksellisen romaanin. Petojen aika sukeltaa Chilen Augusto Pinochetin sotilasdiktatuuriin. Kriitikoiden ja lukijoiden kiittelemä teos oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon saajaksi.

Leskiselle aihevalinta oli luonteva. Hän asui Chilessä koko 1990-luvun. Kun lama rysähti Suomeen, hän oli vastavalmistunut filosofian maisteri ja pienen pojan yksinhuoltajaäiti.

”Oli pakko luoda työpaikka. Suomessa työtilanne oli synkkä.” Päätös Chileen lähdöstä kuulostaa helpolta, melkein itsestään selvältä ratkaisulta.

Latinalainen Amerikka kiinnosti jo opiskellessa. Kolumbialaisen Gabriel García Márquezin Nobelin kirjallisuuspalkinnon myötä mantereen kirjallisuutta oli saatavilla enemmän. Kuohuva politiikka tuli tutuksi rauhanliikkeessä.

Leskinen sopi Ylen kanssa tekevänsä juttuja freelance-toimittajana. Hän aikoi matkaan puoleksi vuodeksi, mutta jäi vuosikymmeneksi. Leskisestä tuli Ylen kirjeenvaihtaja.

Työsarka oli suuri: koko Latinalainen Amerikka. Se kiinnosti mediaa. Kylmä sota oli ohi ja demokratiakehitys alussa. Sotilasdiktatuurien jättämät haavat olivat auki.

”Se oli haastavaa ja antoisaa aikaa. Työstä tuli identiteetti. Kollegat olivat alan konkareita CNN:ltä ja BBC:ltä. Kirjeenvaihtajana kehittyy väistämättä alueen asiantuntijaksi.”

Tuolloin laatujournalismia arvostettiin. Yle rahoitti matkoja eri puolille mannerta. Leskisen otsonikatoa, mapuche-intiaanien arkea tai muita alueen ilmiöitä käsitelleet dokumentit saivat radiossa tilaa tunnin.

Perinteisen asiantuntijajournalismin kato huolestuttaa Leskistä. Nyt tehdään nopeasti ja pinnalta.

Poliittinen taide innostaa

Kun Leskinen tuli Chileen, Pinochetin diktatuuri oli vasta kaatunut. Kahtiajakautunut yhteiskunta kuohui. Osallisuutta yhteiskunnassa lisäsivät taideopinnot.

”Latinalaisen Amerikan taide on poliittista. Sitä on tehty sydänverellä ja se on voinut viedä hengen. Samalla kyse on ilmaisukieleltään korkeatasoisesta taiteesta.”

Hän opiskeli Santiagon yliopistossa Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta ja väitteli myöhemmin Suomessa. Opinnot kattoivat taiteen kentän laajemminkin. Santiagon yliopistolla oli helppo solahtaa sosiaaliseen elämään.

”Suomalaisena ujostelin mielipiteideni esiintuomista. Kun sain suuni auki, huomasin kaikkien olevan kiinnostuneita. Väittelykulttuuri oli elävää.”

Leskinen ilmaisee itseään yhä häkellyttävän suorasti. Ajatukset tuntuvat viimeistellyiltä ja kirkkailta. Katseessa läikähtää usein ilo.

Elämä oli raskastakin. Hän seurasi uutisia aamuyöhön, teki vierasta kulttuuria omaksi, paini taiteenteorioiden kanssa ja kasvatti lasta.

Toimittajana ihmisoikeusrikosten jälkipuinti tuli lähelle. Hän haastatteli muun muassa Ana Nashia, ensimmäistä chileläistä, joka nosti syytteen Pinochetia vastaan.

Nashin poika Michel oli sotilas Pinochetin vallankaappauksen aikaan. Poika kieltäytyi tappamasta ja tuli itse tapetuksi.

Ihmisyytensä säilyttänyt sotilas ja oikeamielinen nuorukainen jäivät mietityttämään Leskistä. Michel Nashista tuli Petojen aika -romaanin päähenkilö.

Petojen aika

Petojen aika on ravistelevaa luettavaa. Michel Nashin lisäksi diktatuuria lähestytään hänen rakastettunsa, Cristina Rojasin kautta. Nuori nainen joutuu seuraamaan, miten diktatuuri tuhoaa kaiken.

Yhteiskunta raunioituu, perheet murenevat ja yksilöt nitistetään. Rakkaus, luottamus ja kaikki hyvä katoavat. Leskinen pistää lukijan koville ja vaatii katsomaan kohti. Väkivaltaa hän kuvaa peittelemättä.

”Kaikki se tapahtui. Jos tällaiseen aiheeseen tarttuu, se on uskallettava tehdä kunnolla. Diktatuuri rakentuu väkivallalle. Kidutuksesta kertoessani valitsin tyyliksi ihmisoikeusraporttien asiallisuuden.”

Rinnalla kuljetaan toisenlaisissa tunnelmissa. Päähenkilöiden ajatuksissa on herkkää kauneutta. Nuoren elämänuskon ja tuhoavan yhteiskunnan vastakkainasettelu oli Leskiselle tärkeää.

Viesti on selvä: väkivalta tuhoaa ihmisen. Diktatuurista voi selvitä, muttei koskaan palata ennalleen. Yhteiskunnan eheytyminen vie monta sukupolvea.

Ihmisten kyky antaa anteeksi on vaikuttanut Leskiseen julmuuttakin enemmän. Henkistä pikkusieluisuutta on vaikea hyväksyä. Valitus hyvinvoinnin keskellä tuntuu sietämättömältä.

”Ihmiset kantavat kaunaa inhimillisistä erehdyksistä ja katkeroituvat mitättömyyksistä. Silti ihmisessä on kyky jatkaa eteenpäin todella hirvittävien asioiden jälkeen.”

Tiukka pakolaispolitiikka kiukuttaa. Sitä puoltavilla ei tunnu olevan tietoa pakolaisten kärsimyksistä. Ei Chile ole oma lukunsa maailman historiassa – samanlaisia asioita tapahtuu nytkin vaikka Syyriassa.

Vahvat juuret

Petojen ajan dokumentaarinen pohja on vahva, mutta se on kaunokirjallinen teos. Leskinen osaa asettua hahmojen nahkoihin. Kirjoittaminen on parhaimmillaan tila, jossa ajatukset, tunteet ja mielikuvat virtaavat vapaina.

”Kirjailija ei keksi, vaan muistaa itse. Henkilöhahmoihin sain tarttumapintaa omista kokemuksista.”

Lapsuus Pohjois-Karjalassa tuntuu kaukaiselta vertailukohdalta. Leskinen kasvoi suuren suvun ja luonnon keskellä. Turvallisuuden tunne oli vahva.

Hyväänkin lapsuuteen mahtuu kovuutta ja surua. Karjalan evakkoisän tytär oli kuullut tarinoita lähdöstä ja elänyt sen aiheuttaman trauman lähellä.

Leskinen oli ainoa silminnäkijä onnettomuudessa, jossa paras ystävä vammautui. Petojen aika -romaanin Cristina näkee ikkunasta, miten ystävä vammautuu sotilaspoliisin aiheuttamassa tulipalossa.

Ortodoksikristillisyys ja radikaali vasemmistolaisuus leimasivat Leskisen nuoruutta. Vastakkaisia aatteita yhdisti ideologioiden taipumattomuus. Fundamentalismin vieraus tuli tutuksi tuolloin.

Petojen aika tuo Chilen lähelle, mutta Leskinen jätti maan 2000-luvun alussa. Kaipaus juurille iski suureksi. Suhde kotiin on elämän iso ristiriita.

”Kotiseutu on rakas. Sieltä oli vaikea lähteä, mutta uteliaisuus maailmaa kohtaan vei voiton.”

Talo kotiseudulla on kiinnekohta. Ankkuri on kosmopoliitille tärkeä: se suojaa juurettomuudelta.

Polttoaineena uteliaisuus

Leskisen elämä on aina järjestynyt. Hän on ollut työteliäs ja sinnikäs, mutta myös haasteita kaihtamaton ja intuitioon luottava. Suurin voimavara on ehtymätön uteliaisuus.

Suomessa hän työskenteli Helsingin yliopiston tutkijana ja myöhemmin Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisenä tiedottajana. Elämä tuntui asettuneen.

”Kun Suomen Madridin-instituutin paikka tuli hakuun, se tuntui omaa osaamistani varten tehdyltä. Pakko sitä oli hakea.”

Nyt hän tarkastelee Latinalaista Amerikkaa uusin silmin. Työnkuvaan kuuluu Suomen ja espanjan- ja portugalinkielisen maailman kulttuurivaihdon edistäminen.

Vanhan ja uuden mantereen suhteet ovat murroksessa. Latinalaisen Amerikan huikea talouskasvu näkyy investointeina kulttuuriin. Leskinen puhuu taiteen kukoistuskaudesta vilpitöntä innostusta äänessään.

Eurooppa räpiköi lamassa. Monien mielestä Espanjan kulttuuri on sen myötä rapautunut. Leskinen löytää rikkaan taidehistorian perinnön arjestakin – vaatesuunnittelusta tai lehtien taitosta.

”Espanjalaisilla on historian tuomaa näkemystä ja osaamista. Ei se katoa hetkessä. Espanjan luovuudesta suomalaisillakin on paljon opittavaa.”