Maputossa vietettiin pari vuotta sitten ensimmäistä pahvikantisille kirjoille omistettua tapahtumaa. Siitä lähtien Etelä-Amerikasta alkunsa saanut kirjanvalmistustapa on ollut suosiossa.

Pahvikirjan tekemiseen tarvitaan kopiokone, paperia, pahvia ja maalia. Teksti printataan, kopioidaan ja niitataan maalattuun pahvikanteen. Kirjoista tulee uniikkeja taideteoksia.

Sitten tarvitaan vielä sisältö. Sitä rajaa ainoastaan pituus: yli satasivuisia tekstejä on vaikea nitoa pahviin. José dos Remédios, pahvikantisten kirjojen kustantaja, kertoi tapahtumassa, miten pahvikirjat mahdollistavat monipuolisten tekstien julkaisun. Hänen mielestään kirjat myös häivyttävät kaunokirjallisuuteen liitettyä elitismiä.

Remédios perusti Livaningo Cartão d’Arte -kustantamon Elcídio Bilan ja Jossin kanssa.

”Kiinnostuin pahvikantisista kirjoista niiden ekologisuuden ja luovuuden vuoksi. Ja myös siksi, että ne ovat mahdollisuus maassa, jossa kustantaminen on vaikeaa, jos rahoitusta ei ole. Koen olevani hyödyksi yhteiskunnalle tällä tavalla. Samalla teen osani sen eteen, että lapsille ja nuorille on tarjolla edullisia kirjoja ja he voivat innostua lukemisesta”, Bila selittää.

Bilan mukaan Livaningo on maan monipuolisin kustantamo.

”Meidän ajatuksenamme oli alusta asti julkaista uusien ja lupaavien kirjoittajien töitä. Kaunokirjallisuuden lisäksi haluamme olla edelläkävijöitä valokuvakirjojen, elämäkertojen, haastattelujen ja esimerkiksi sarjakuvien julkaisun suhteen.”

Tavoitteena on saavuttaa uusia yleisöjä ja luoda yhteyksiä taiteen eri alueisiin.

Painokset rajoittuvat tavallisesti sataan kirjaan, sillä kustantajat maksavat materiaalit itse. Pahvi on kierrätettyä, mutta maalit, paperi ja printtaus maksavat.

Bilan toiveissa on saada kustantamolle rahoitusta, jotta kirjoja voitaisiin tehdä enemmän ja että niitä voitaisiin levittää Maputon ulkopuolellekin. Tällä hetkellä pahvikirjoja myydään käsityöliikkeessä Maputon keskustassa – kirjakaupoissa niitä ei ainakaan vielä näy.

Yhteisöllistä kirjallisuutta

Hämyisessä baarissa lausuvat tekstejään sulassa sovussa uhmakkaat räppärit ja rastapäiset runotytöt. Yleisö kuuntelee ja kannustaa.

Kirjoittajat käyttävät myös sosiaalista mediaa tekstiensä julkaisualustana. Niitä seuraa pitkä liuta kommentteja – kritiikkiä, kannustusta ja kehuja. Mosambikissa kirjallisuus ei ole yksilölaji.

Myös pahvikirjajulkkarit ovat suosittuja. Bila kertoo, että niissä kustantajat tutustuvat kustantajaa etsiviin kirjoittajiin. Kirjoja myös myydään eniten julkistamistilaisuuksissa.

”Vältämme byrokratiaa niin kustantamisessa kuin kirjojen myynnissäkin. Kirja löytää ostajan ilman lisäkustannuksia”, Bila sanoo.

Pahvikantisissa kirjoissa julkaistaan niin räppäreiden kuin vanhojen, arvostettujen tekijöiden tekstejä. Kansainvälisiä palkintoja voittaneen kirjailija Ungulani Ba Ka Khosan novelli on José dos Remédiosin kokoelmassa O Campo, a Luta e o Saber räppäreiden tekstien ja kirjallisuusesseiden seurassa. Ba Ka Khosa oli myös paikalla kirjan julkistamistilaisuudessa.

Maassa taidetaan olla jonkinlaisen murroksen äärellä. Ehkä pahvikirjoja nähdään vielä kirjakaupoissakin.