Alkuvuosi mediassa on keskittynyt Ukrainan tilanteesta raportoimiseen ja polemiikkiin Venäjän uhasta. Ukrainan tapahtumissa on nähty myös yhtäläisyyksiä Georgian ja Venäjän veriseen yhteenottoon Etelä-Ossetiassa vuonna 2008.

Tulin viikoksi Georgiaan vetämään konfliktijournalismin kurssia suomalaisille opiskelijoille. Vierailimme alkuviikosta Gorin-kaupungissa, jonka lähimaastoon pääosa vuoden 2008 sotaa paenneista asutettiin uudelleen.

Georgian ja Venäjän välillä käytyjen taistelujen aikana 80 000 ihmistä menetti kotinsa Etelä-Ossetiassa ja pakeni Georgiaan.

Istuessamme minibussissa matkalla Tbilisistä Goriin tyhjyyden keskellä eteemme levittäytyy satojen identtisten talojen keskittymä. Georgialainen toimittaja Margarita Akhvlediani kertoo presidentti Mikheil Saakašvilin rakentaneen talot pakolaisille tien varteen, jotta jokainen ohikulkija näkisi, mitä venäläiset tekivät georgialaisille. Paikka näyttää keskitysleiriltä tyhjässä vuoristomaisemassa.

”Ihmiset elävät lahoavissa taloissa. Saakašvili rakennutti leirit tien viereen ainoastaan siksi, että Georgian liittolaiset – esimerkiksi Yhdysvaltojen virkamiehet – voisivat matkustaa alueelle ja sääliä meitä. Tilanteessa ei mietitty pakolaisten parasta, vaan Georgian omaa poliittista peliä.”

Muutamassa kymmenessä vuodessa Georgiasta on lähtenyt satoja tuhansia ihmisiä. Lähteneet jättivät tyhjiksi kokonaisia kyliä, jotka olisivat voineet olla ratkaisu vuoden 2008 pakolaisongelmaan. Kotinsa menettäneet olisivat päässeet asumaan inhimillisempiin oloihin, omakotitaloihin puutarhoineen – miljööseen, joka muistuttaisi kotia. Nyt pakolaiset asuvat keskellä ei mitään – paikoissa, joissa työnsaantimahdollisuudet ovat olemattomat.

On sanomattakin selvää, että tämä olisi ollut taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto myös hallitukselle.

Georgian 23-vuotisen itsenäisyyden aikana maassa on ollut kolme sotaa, jotka ovat ajaneet liki 300 000 sisäistä pakolaista ahtaalle. Kaukasuksen alueen ratkaisemattomat konfliktit pysyvät tikittävinä aikapommeina, kun sodan seurauksia ja pakolaiskysymystä ei ole ratkaistu.

Maan sisäiset pakolaiset odottavat Georgian hallitukselta konkreettisia toimia asemansa parantamiseksi. Tyytymättömyys kasvaa turhautumiseksi, josta nuorella sukupolvella on lyhyt matka vihaan ja epätoivoon.

Leirin toisessa päässä meidät kutsutaan sisälle yhteen taloista. Marusia Tedejeva, 72, on asunut leirillä neljä vuotta – vietettyään kaksi ensimmäistä pakolaisvuottaan tyhjillään olevassa lastentarhassa.

Tedejeva kertoo paenneensa Etelä-Ossetian kodistaan hyökkäyksen alkaessa niin kiireesti, ettei saanut mukaansa yhtään henkilökohtaisia tavaraansa.

Nykyisessä talossa Tedejeva pelkää, etteivät rahat riitä selviytymiseen. Lattia on kosteudesta kuprulla, ikkunat vetävät ja talvella asunnon sisälle tuulee kylmää vuoristoilmaa.

”Kohta meillä ei ole varaa sähköön tai lämmitykseen. Saamme hallitukselta apua 28 laria (12 euroa) kuussa. Se riittää vanhentuneen leivän ostoon.”

Kotona Etelä-Ossetiassa vastaavanlainen talo oli asumiskelpoinen vain eläimille.

”Olen valmis kävelemään kotiin. Paluu on ainoa toiveeni”, Tedejeva sanoo.

Marusia Tedejeva, 72, haaveilee kotiinpaluusta.