Artikkelikuva
Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus. Suom. Sampsa Peltonen. Wsoy 2013.

Maittavan makabeeria

Hassan Blasim peilaa menneisyyttään sodan repimässä Irakissa, mutta tuo rinnalle pohjoisen ulottuvuuden.

Ei uskoisi, miten hyvin voi ihminen viihtyä niin synkkien juttujen äärellä. Hassan Blasimin (s.1973) kuoleman ja sodan värittämät novellit nyt vaan on kirjoitettu niin taiten, niin hulvattoman makaaberisti, ettei niitä voi vastustaa.

Novellien ihmiset ovat kaikki saaneet osansa sodasta, jos nyt ei ihan etulinjassa, niin vähintään kotirintamalla. Elämä on kolhinut, on tullut haavoja ja arpia – pettymyksistä puhumattakaan.

Mustaa huumoria nautinnollisesti viljelevä Blasim hekumoi myös maagisuudella, olipa kyse veitsien kadottamisesta tai enteiden kokemisesta. Niminovellissa Irakin Purkkajeesus kristitty Daniel pelastaa sodassa herkkyydellään koko islaminuskoisen taistelujengin. Daniel aavistaa uhat vaikkapa vatsavaivoilla, ja siinä missä muiden intohimona ovat naiset ja jalkapallo, Danielin rakkaus ovat tutkat.

Danielin mukaan ihmiset ovat loistavia tutkia. ”Tarvitsee vain harjoitella, miten sielun saa irtoamaan ja palaamaan. Ihan niin kuin hengityksen: sisään ja ulos.”

Surrealistisessa novellissa Onkalo Blasim pudottaa novellin kertojan katutasosta ammottavaan onkaloon. Siellä mies tapaa bagdadilaisen ukon, joka vartioi kuollutta sotilasta. Käy ilmi, että kyseessä on venäläinen sotilas, joka kaatui Talvisodassa Suomea vastaan, jossain metsässä. Näin Blasim tuosta vaan heittää lukijan Irakista Suomeen, humps.

Kirjailija peilaa menneisyyttään sodan repimässä Irakissa, mutta tuo rinnalle pohjoisen ulottuvuuden, Suomen tuoman välimatkan. Novelleissa tavataan niin suomalainen, alkoholisoitunut ja elämänhalunsa menettänyt taiteilijamies Marko (Parahin Beto) kuin Irakin sodan traumatisoima sotilaslentäjä (Viidennen kerroksen ikkuna). Novelleissaan Blasim esittelee armomurhan kaikille osapuolille parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Eutanasia on selvästi näytillä, ja lukijan on helppo olla kirjailijan ratkaisujen puolella.

Muutenkin suurin osa novellihenkilöistä kuolee. Kuolema, jollakin tavalla, on Blasimin novellien perusloppu. Sille paiskataan kättä pitkin matkaa, tuttavallisesti, sen väistämättömyydelle ilkikurisesti hymyillen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu