P unakhmerien takia minusta tuli elokuvantekijä. Ilman heitä olisin varmaankin ihan tyytyväinen kokkina tai opettajana”, Rithy Panh sanoo.

Panh (s. 1964) on Aasian tärkeimpiä dokumenttielokuvan tekijöitä. Marraskuussa hän oli Amsterdamissa järjestettävän Idfa-festivaalin päävieras. Maailman suurin ja tärkein dokumenttitapahtuma esitti Panhin elokuvien sarjan ja toisen hänen valitsemiaan suosikkeja.

Punakhmereiksi sanottiin Kambodzhan totalitaristisen maolaisliikkeen jäseniä. Vuonna 1975 he valloittivat pääkaupunki Phnom Penhin ja Pol Pot (1925–1998) nimitettiin pääministeriksi. Punakhmerien hirmuhallinto kesti vuoteen 1979. Tarkoituksena oli luoda maanviljelyyn perustuva utopia. Sen tieltä piti tuhota keskiluokka ja siirtää kaupunkien väestö maalle. Yli miljoona ihmistä kuoli nälkään, tauteihin ja teloituksiin.

Rithy Panh oli päivää vaille 11-vuotias, kun punakhmerit valtasivat hänen kotikaupunkinsa Phnom Penhin. Sitä ennen pääkaupunkia oli piiritetty ja pommitettu ankarasti yli vuoden. Kaupungin koko 2–3-miljoonainen väestö pakkosiirrettiin maalle.

Panhin vanhemmat ja sisarukset kuolivat raatamiseen ja nälkään. Hän itse pääsi pakenemaan vuonna 1979 Thaimaahan pakolaisleirille.

Sittemmin nuori mies päätyi Pariisiin, opiskelemaan ensin puusepäksi ja sitten elokuvantekijäksi.

Savihahmot edustavat menetettyjä ihmisiä

Suurin osa Panhin elokuvista käsittelee Kambodzhan historiaa juuri punakhmerien kaudella.

”Halusin palata kotiin, jonka olin jättänyt vuonna 1975. Mutta talomme oli tuhottu. Kaipasin myös menettämiäni ihmisiä, mutta heistä ei ollut jäljellä yhtään valokuvaa”, Panh kertoo uusimman elokuvansa Missing Picture (2013) taustasta.

Panhin kotitalon paikalla on nykyisin karaokebaari.

Missing Picture sai ensi-iltansa viime toukokuussa Cannes’n festivaalilla, missä se voitti Un Certain Regard -sarjan. Se oli myös Kambodzhan tarjokas Oscar-ehdokkaaksi. Tammikuussa se nähdään Helsingissä Docpoint-festivaalilla.

Panh päätyi erikoiseen kerrontatapaan: Missing Picturessa kadonneita ihmisiä edustavat savihahmot. Niitä ei ole animoitu, vaan menneisyys on rakennettu liikkumattomiksi kuvaelmiksi.

”Savihahmoihin päädyin vasta yli vuosi sen jälkeen, kun olin aloittanut elokuvan tekemisen. Halusin luoda lapsuudenkotini uudestaan. Eräs taiteilija sanoi, että savi toimii paremmin kuin puinen malli. Siitä muistin, kuinka leikimme lapsina savella.”

Savihahmoja on satoja. Niiden tekijä oli liian nuori muistaakseen 1970-lukua, joten Panh istui hänen vieressään ja kuvaili muistojaan.

”En halua liioitella hahmojen merkitystä, mutta minulle ne ovat kuin peili. Niissä on lapsuuden viattomuutta”, Panh sanoo.

Propagandafilmit aineistona

Missing Picture on Panhin henkilökohtaisin elokuva, jota hän teki pari vuotta. Dokumentissa ei ole haastatteluja, vaan punakhmerien propagandafilmejä, joita koko elokuvan piti ensin käsitellä.

”Ihan ensin oli vain nimi, joka kuulosti hienolta. Tuottaja pyysi käsikirjoitusta, joten kirjoitin 30 sivua valheita. Onneksi minuun luotettiin”, Panh virnistää.

Monien muiden hirmuhallintojen tapaan punakhmerit arkistoivat tunnollisesti kaiken. Panh kahlasi läpi valtavat määrät materiaalia. Hän poimii esimerkiksi tuhokoneiston absurdista vainoharhaisuudesta yhden kuvaajan tunnustuksen, jonka luki papereista.

”Hänet teloitettiin CIA:n agenttina, koska hän oli kuvannut nälkäänäkeviä. Käytin elokuvassa niitäkin filmejä.”

Missing Picture poikkeaa tyyliltään Panhin muista elokuvista, mutta sen orgaaninen synty on hänelle tyypillinen.

”Ei minulla ole mitään suunnitelmaa, kun teen elokuvaa. Ajatukset alkavat hahmottua vähitellen. Jos tietää etukäteen, mihin on menossa, ei tee dokumenttia. Etsin totuutta, kun teen elokuvaa.”

Miten teinistä tulee tappaja?

Dokumenteissaan S-21: The Khmer Rouge Killing Machine (2003) ja Duch, Master of the Forges of Hell (2012) Panh tuo kuvaan hirmutöihin syyllistyneitä punakhmerejä.

Panhin elokuvassa kaksi punakhmerien S-21:n eli Tuol Sleng -vankilan entistä vankia kohtaa vartijoita, kuulustelijoita ja lääkärin. Sortokoneistosta hahmottuu hyytävä kuva.

”Löysin vartijan, joka on minun ikäiseni. Hänkin oli siis hyvin nuori S-21:ssä. Halusin tietää, miten teinistä tulee tappaja. Aluksi hän ei pystynyt puhumaan niistä asioista ja jokaisen kuvausrupeaman jälkeen hänellä oli kuumetta”, Panh muistelee.

Panhin toiseksi uusimman elokuvan päähenkilö on samaisen S-21-vankilan komentaja Duch, oikealta nimeltään Kang Guek Eav. Hän on edelleen sitä mieltä, että kansanmurha oli tarpeen.

”Pahuus voi kiehtoa. Elokuvia tehdessä on hyvin vaarallista viettää viikkoja, jopa kuukausia, lähellä syyllisiä. Hekin paljastuvat ihmisiksi ja osoittavat, että pahuus on osa ihmisyyttä. Se ei ole kevyt havainto. Täytyy aina pitää pieni etäisyys, muistaa oma paikkansa.”

Ymmärrys lisää tuskaa. Panhin elokuvista tulee mieleen Suomessakin huomiota herättänyt Joshua Oppenheimerin dokumentti Act of Killing. Indonesian 1960-luvun kuolemanpartioista kertova elokuva sai meillä televisiossa nimen He tappoivat öisin.

Sekä Panhin että amerikkalaisen Oppenheimerin elokuvissa kidutuksiin ja murhiin syyllistyneet kertovat teoistaan itse. Panh sanoo, että Oppenheimer sai idean häneltä.

”Joshua on ystäväni ja pidän kyllä hänen elokuvastaan, joskin siinä on ongelmansa. En olisi antanut elokuvassa esiintyville syyllisille niin paljon valtaa päättää, miten heidän tekojaan kuvataan. Omissa elokuvissani on lopulta vain minun totuuteni, jonka valitsen itse.”

Panh perusti vuonna 2006 Bophana-keskuksen säilyttämään audiovisuaalista aineistoa Kambodzhassa, jossa elokuvan perinne on katkennut. Hän myös opettaa elokuvaa.

”Kiellän opiskelijoitani käyttämästä zoomia. Kameran kanssa täytyy liikkua. Emme vain tarkkaile, vaan otamme osaa tapahtumiin. Kuvattavia pitää kuitenkin aina kunnioittaa”, Panh tähdentää.

Elokuva – jopa dokumentti – saavuttaa isomman yleisön kuin kirja. Panhin kirjaa punakhmereistä myytiin vain 600 kappaletta, mutta hänen elokuviaan katsotaan yhä enemmän myös Kambodzhassa.

”Myös syylliset haluavat muistella ja se on tarpeen uhreillekin. Primo Levi pelkäsi, ettei kukaan usko hänen kokemuksiaan, kun hän palasi keskitysleiriltä. Syyllisten todistusta epäilijöidenkin on vaikea kiistää.”

Rithy Panhin Missing Picture esitetään Docpoint-festivaalilla Helsingissä.
Docpoint 28.1.-2.2. www.docpoint.fi