Nelson Mandelaa siunataan Sowetossa. Kun Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma puhuu Mandelasta miehenä ja presidenttinä, hän puhuu englantia. Sitten hän vaihtaa äidinkieleensä xhosaan. Samalla hän siirtyy arkipuheesta kuoleman rituaaleihin ja puhuu jumalalle, Mandelan sielua siunaten. Xhosaksi hän aloittaa ”Isä meidän joka olet taivaassa”, ja minä purskahdan itkuun.
Tyttäreni on syntynyt Sowetossa. Isäni on syntynyt Nasaretissa. Isäni kaupungista on lähtöisin kristinusko, jolla on perinteet Lähi-idän menneisyydessä. Ollaanpa kristinuskosta mitä mieltä tahansa, Etelä-Afrikassa juuri se oli moraalinen ja eettinen pohja, jolle valkoinen apartheid rakentui. Nyt kolonialismiin pohjannut kulttuuri on tehnyt täyskäännöksen. Xhosaa äidinkielenään puhuva presidentti siunaa Mandelaa rukouksella, joka on lähtöisin Lähi-idästä. Lähi-idässä puolestaan elää nykyään hyvin vahvana sen oma apartheid-järjestelmä.
Sowetolaislapseni, ateisti-isäni, Mandela, Palestiina ja Jeesus sekoittuvat mielessäni jalkapallostadionilla. Historia itkettää ja naurattaa vuoron perään ja minä kiroan. Tytär sanoo tuimasti: ”Mille naurat? Tämä on historiaa!”
Tyttäreni koulussa on syyskuusta joulukuulle ollut aiheena ”Historiamme: Ritarit ja linnat”. Koulussa on rakennettu keskieurooppalaisia keskiaikaisia linnoituksia, kokeiltu ritareiden kilpiä, verrattu linnoitusten arkkitehtonisia tyylejä, käyty läpi ristiretket, vaatetyylit, ruokavaliot ja musiikki. Köyhiä tai kerjäläisiäkään ei ole unohdettu.
Sänkynsä yläpuolelle sowetolaispalestiinalainen lapseni on kiinnittänyt valokuvan, jossa hän istuu puukengissään, hollantilaismaanviljelijätytön runsaassa puvussa ja päähineessä – iso tulppaaninippu sylissään.
Sori vaan, mutta äidin on nyt mentävä eteisen oven taakse, sillä nykyisyys naurattaa.
Ja ei naurata.
Pariisin Suomi-instituutissa Liberation-lehden taloustoimittaja Christophe Alix kertoo maailman väestön muutoksista. Jos Eurooppa haluaa pysyä hengissä, tulevaisuuden väestönkasvu on yksi merkittävimmistä tekijöistä. Liberation tilasi tutkimuslaitos INED:lta väestöennusteen vuodelle 2053. Neljäkymmentä vuotta on lyhyt aika väestöennusteelle, siksi tulos on kuulemma aika tarkka.
Kun tyttäreni on 46-vuotias, Nigeria on kuudes maailmanvalta ja Japani on kutistunut maa. Läntiset suurvallat kilpailevat ammattitaitoisista siirtolaisista. Intiassa on 1,6 miljardia ihmistä, Kiinassa 1,3. Yhden lapsen politiikka ei siellä takaa kasvua, vaikka sitä muutettaisiinkin.
Näiden jälkeen tulee Nigeria, jossa on 450 miljoona asukasta, ja ryhmän nuorin väestö. Nigeriaa seuraa Yhdysvallat, joilla on pitkä siirtolaisuuden historia ja suhteellisen vähän siihen liittyviä sisäisiä ongelmia.
Neljänkymmenen vuoden aikana Yhdysvaltoihin otetaan 100 miljoona uutta asukasta, mikä nostaa asukasluvun 400 miljoonaan. Ilman tätä ulkopuolista tukea Yhdysvallat ei pysyisi Kiinasta seuraavana kakkosmahtina.
Ennusteessa Euroopan Unioni saisi 90 miljoona uutta asukasta, kun Turkki liittyy siihen vuonna 2043. Mutta myös Turkin väestö ikääntyy nopeasti. Kun Eurooppa kilpailee Yhdysvaltojen, Kanadan ja Australian kanssa ammattitaitoisista siirtolaisista, pian sen jäseniksi otetaan myös Marokko ja Algeria. Tällöin Euroopan Unioni olisi suurempi kuin Yhdysvallat ja sen alueella asuisi 700 miljoonaa ihmistä.
Edessämme on radikaali uuden maailman synty.
Suomen valtion Tulevaisuusselonteko 2030 ei tarjoa kättä pidempää. Ja pian edessämme on EU-vaalit. Tulevaisuuden valossa nykyinen kriisimme ei näytä olennaiselta. Meidän tulisikin katsoa selkeämmin eteenpäin, jotta voimme tehdä relevantteja päätöksiä tulevaisuuden suhteen.
Neljänkymmenen vuoden päästä tyttäreni on eurooppalainen keski-ikäinen. Toivottavasti silloin keski-ikäiset eurooppalaiset katsovat taakseen ja lukevat meidän suunnitelmiamme – eivätkä naura meille tai sano: perverssi.