Belgialainen kirjailija ja kansalaisaktivisti David van Reybrouck on nähnyt paljon: lapsisotilaita, sotapäälliköitä, pahoinpideltyjä naisia, miehiä ja lapsia. Hän on kuullut satojen ihmisten tarinan eri puolilla Keski-Afrikkaa.

Kaikki alkoi tarpeesta tietää lisää Belgian entisestä siirtomaasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta. Historioitsijaksi muuttunut nuori arkeologi janosi tietoa, mutta sitä ei ollut saatavilla. Ei ainakaan sellaista, mitä hän kaipasi.

”Historiaa tarkastellaan alistajien näkökulmasta. Kongolaisten oma historia ei ole ollut tärkeää”, hän sanoo.

Tutkija päätti ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa itse erilaisen Kongon historian.

Kymmenen Kongoon suuntautuneen matkan ja yli viidensadan haastattelun jälkeen kirja vihdoin julkaistiin. Se on voittanut useita palkintoja ja käännetty jo ainakin kuudelle kielelle, myös suomeksi.

”En missään vaiheessa uskonut teoksen nousevan näin suosituksi. Kongo ei tuntunut kiinnostavan ketään ja nyt tämä kiinnostus!”

Kirjailija myöntää, että lähtökohtaisesti on hankalaa, kun ulkomaalainen – ja vielä entisen siirtomaavallan edustaja – lähtee kirjoittamaan alistetun maan historiaa.

”Minut otettiin kuitenkin lämpimästi vastaan. Kongolaisilta saamani kommentit kirjastani ovat olleet rohkaisevia.”

Kongon historia on täynnä sortoa, riistoa ja väkivaltaa. Yksi luonnonvaroiltaan maailman vauraimmista maista on saanut kärsiä rikkauksistaan käsittämättömän paljon. Rikkaudet eivät ole koskaan tuoneet vaurautta tai hyvinvointia Kongon kansalle.

Tavallisten ihmisten kertomusten kautta Kongon historia näyttää hyvin toisenlaiselta kuin tutummaksi tullut voittajan tarina. Kirjan voi nähdä kannanottona vaiettujen puolesta, vahvana kuvauksena rohkeista yksilöistä, jotka ovat ottaneet kohtalonsa omiin käsiinsä.

”Käsityksemme Kongosta on ollut yksipuolinen. Maa ei ole pelkästään surkeutta ja väkivaltaa”, van Reybrouck muistuttaa.

”En ole missään kokenut niin paljon kauheutta ja julmuutta, mutten toisaalta missään niin paljon lämpöä ja ystävällisyyttä. On ollut ilo ja kunnia tavata mahtavia kongolaisia, joista osasta olen saanut elinikäisiä ystäviä.”